Uusi hoito Alzheimerin tautiin?

· joulukuu 2, 2016
Jos Alzheimerin tautia hallitaan jo sen alkuvaiheessa, ja jos tähän yhdistetään terveellinen ruokavalio ja liikunta, pystyy tämä hoito, josta kerromme, saamaan aikaan merkittävän parantumisen potilaan pitkäkestoisessa muistissa.

Yhä suurempi määrä ikääntyneitä ihmisiä on nyky-yhteiskuntamme piirre, ja tämä kehitys on tuonut mukanaan enemmän Alzheimerin tautia sairastavia henkilöitä. Lisäksi on myös enemmän muistakin sellaisista rappeuttavista sairauksista kärsiviä, jotka liittyvät juuri iän lisääntymiseen.

Tämä kehitys on ollut niin huomattavaa, että maailman Alzheimerin taudin raportin mukaan, joka julkaistiin vuonna 2015, tätä sairautta potevien määrän odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 20 vuoden aikana.

Tämän vuoksi tieteilijät ovat nyt varsinaisessa kilpajuoksussa aikaa vastaan, jotta he pystyisivät antamaan sairaudesta kärsiville ihmisille paremman elämänlaadun, mutta lisäksi he yrittävät saada sairauden jo aikaansaamat vaikutukset hävitettyä.

Koska on yleisessä tiedossa, että Alzheimerin tautia koskien on tehty lukemattomia tutkimuksia, mutta vain hiukan edistystä on pystytty saamaan aikaan, on tärkeää katsoa seuraavaksi esittelemäämme uutista pienellä varauksella.

Kaikesta huolimatta on kuitenkin niin, että pieni läpimurto näyttäisi tapahtuneen tällä kentällä.

Easton Center erikoistuu hermostoa rappeuttavien sairauksien tutkimiseen, ja se kuuluu University of California -yliopistoon. Keskuksen tutkijat ovat nyt onnistuneet hidastamaan ja jopa hävittämään sen kognitiivisen heikentymisen, joka Alzheimerin tautiin kuuluu.

Seuraavassa kerromme tästä edistysaskeelesta hiukan enemmän – jatka lukemista, sillä aihe on tärkeä. Voidaanko Alzheimerin tauti nyt parantaa?

Uusi hoito Alzheimerin tautiin

Kyseinen tutkimus julkaistiin jo aiemmin lehdessä nimeltään Aging, ja Easton Center -keskuksen johtajan Dale Bredesenin ja itse tutkimuksen mukaan kaikkein uusin asia kyseisessä tukimuksessa on sen lähestymistapa sairauteen.

Tilanne on nyt se, että tutkijat ovat pystyneet luomaan ainutlaatuisen hoidon Alzheimerin tautiin, ja toivoa on siitä, että tämä hoito hidastaisi rappeutumista.

Se, mikä tästä tutkimuksesta tekee uuden, on tämä: jokaiselle potilaalle annettiin yhdistelmä erilaisia lääkkeitä ja vitamiineja, ja lisäksi heillä oli tietynlainen ruokavalio sekä muutoksia elämäntavoissa.

Tulokset, jotka saatiin hoidon jälkeen (kesto vaihteli yhdeksästä kuukaudesta kahteen vuoteen) olivat hyvin rohkaisevat. Katsotaan nyt tutkimusta hiukan tarkemmin.

Lääkitys

Lääke itsessään tunnetaan nimellä MEND (Metabolic Improvement of Neuro-Degeneration).

Vain yhdeksän Alzheimerin taudista kärsivää potilasta sai tätä lääkettä, ja tulokset ovat olleet heidän osaltaan positiivisia: potilaiden kognitiivinen kyky parani oleellisesti.

  • Tällä hetkellä kyseessä on vain hyvin pieni otos, joten on aivan liian aikaista päätellä, että hyödyt tästä lääkkeestä olisivat aivan 100-prosenttisen turvallisia ja luotettavia. Lähikuukausina tullaan tekemään lisää kokeita, ja hoitoa tullaan tekemään useammilla potilailla.
  • Toinen asia, joka täytyy muistaa on se, että sellaiset potilaat jotka saivat eniten lievitystä tilaansa eivät olleet niitä, jotka olivat jo pidemmälle edenneessä vaiheessa tätä sairautta.
  • Sen jälkeen kun hoitoa oli saatu jo lähes kaksi vuotta, parannuksia mitattiin aivoskannauksten ja neuropsykologisten testien avulla.
  • Yksi rohkaiseva tulos oli se, että hippokampus, se hermostollinen rakenne joka on yhteydessä ihmisen muistiin, muuttui yleisesti ottaen potilailla suuremmaksi.

Mummo ja mies

Lääkityksen ohella potilaat muuttivat myös elintapojaan

Ne potilaat, jotka olivat saaneet diagnoosin sairaudesta silloin kun se oli vielä alkuvaiheessa, saivat tämän lääkkeen lisäksi tiukasti määritellyn ja varovaisen ruokavalio-ohjeistuksen. Se koostui seuraavista linjauksista:

  • Yksinkertaiset hiilihydraatit poistettiin täysin.
  • Gluteenia ja teollisesti prosessoituja ruokia rajoitettiin.
  • Lääkkeen lisäksi potilaat saivat myös tiettyjä ravinnelisiä, kuten esimerkiksi D3-vitamiinia, melatoniinia, metyylikobalamiinia, kalaöljyä ja Q10-koentsyymiä.
  • Jokaista potilasta ohjeistettiin nukkumaan vähintään seitsemän tuntia yössä.
  • Jos naipuolisilla potilailla oli jätetty pois hormonikorvaushoito, se aloitettiin heillä uudelleen.
  • Jokainen potilas harrasti 30 minuuttia liikuntaa neljästä kuuteen kertaa viikossa.

Ällistyttävää paranemista

Haluamme tässä kohtaa huomauttaa uudelleen, että tämä hoito oli kaikkein tehokkain niillä ihmisillä, joilla Alzheimerin tauti oli vasta alkuvaiheessa.

Terveelliset rasvat

  • Neuropsykologiset testit osoittivat, että pitkän ajanjakson muisti parani potilailla 3 %:sta 84 %:iin.
  • Potilaat saivat takaisin sanavarastoaan sekä pystyivät paremmin tunnistamaan kasvoja.

Nämä tulokset ovat epäilemättä hyvin kannustavia. Silti tutkijat ovat erittäin selkeitä eräästä olennaisesta asiasta: tämä hoito olisi paljon tehokkaampi, jos potilaalla olisi diagnosoitu riski saada Alzheimerin tauti genettisen analyysin perusteella.

Toisin sanoen se olisi tehokkaampi, jos tieto riskistä olisi saatu ennen sitä, kun sairauden pääpiirteet jo ilmenivät.

Yhdeksän tutkimukseen osallistuneen potilaan sukulaiset valittivat suurista vaikeuksista saada hoito toteutetuksi.

  • Useita tabletteja täytyi hallita, ja näihin tuotteisiin kuuluivat lääkitys itsessään sekä useat vitamiinit ja ravinnelisät.
  • Ei ole helppoa saada Alzheimerin taudista kärsivää potilasta lepoon seitsemäksi tunniksi päivittäin, eikä myöskään harrastamaan liikuntaa joka ikinen tai lähes joka ikinen päivä.

Tämän vuoksi luotiinkin yhdistelmähoito, joka on kallis ja jokseenkin monimutkainen.

Kaikesta tästä huolimatta tulokset ovat hyvin positiivisia, ja tällä hetkellä toivotaankin, että näiden löydösten perusteella voidaan saada aikaan edistystä Alzheimerin taudin hoidossa yleisesti ottaen. Jäämme siis odottamaan lisätietoa!

Lähteet:

MPI Cognition: New Study: Reversal of Cognitive Decline in Alzheimer’s Disease

Science Daily: Pre and post testing show reversal of memory loss from Alzheimer’s disease in 10 patients