Torju suonikohjuja omenaviinietikalla ja vihreällä tomaatilla

· helmikuu 10, 2018
Kun näitä tuotteita käytetään paikallisesti, vihreän tomaatin ja omenaviinietikan yhdistelmä voi olla loistava apu sen epämukavan olon lievittämiseksi, jonka suonikohjut aiheuttavat.

Suonikohjut ovat laajentuneita verisuonia. Niitä syntyy siksi, että verenkierron ongelmien vuoksi veri ei voi palata sydämeen normaalilla tavalla.

Nämä laajentuneet verisuonet ovat yksi kaikkein tavallisimmista esteettisistä ongelmista, joita naisilla on, ja yleisesti ottaen niitä muodostuu aikuisiällä perintötekijöiden ja hormonaalisen toiminnan seurauksena.

Terveessä kehossa sydämen läpät työntävät verta virtaamaan jatkuvalla tavalla. Tämä pitää veren liikkeessä alaruumiista sydämeen.

Valitettavasti käy kuitenkin usein niin, että kulumisen ja heikentymisen vuoksi verenkierrossa syntyy ongelmia. Näihin kuuluvat tulehtuneisuuteen liittyvät häiriöt, jotka ovat suonikohjujen kehittymisen alkuun saava asia.

Ensivaiheissa suonikohjuja ei huomata. Ne eivät myöskään ole ongelma terveyden kannalta. Ajan kuluessa ne kuitenkin saattavat aiheuttaa epämiellyttävän raskaan olon ja kipua jaloissa.

Tämän vuoksi on tärkeää, että kiinnität asiaan huomiota. Tulisi myös parantaa elintapoja sekä pitää mielessä, että on olemassa monia hyviä hoitoja, jotka nopeuttavat suonikohjujen parantumista.

Tässä artikkelissa haluamme kertoa eräästä vaihtoehtoisesta hoidosta, johon sisältyvät omenaviinietikka ja vihreät tomaatit. Tämä on hyvin tunnettu hoito sen rauhoittavan ja tulehtuneisuutta estävän vaikutuksen vuoksi – nämä ovat avainasiat, jotta voisit lievittää kyseistä ongelmaa.

Ota siis neuvot muistiin ja kokeile, mikäli kärsit itsekin suonikohjujen aiheuttamasta epämukavuudesta ja niiden tuomista esteettisistä haitoista!

Kotihoito suonikohjujen lievittämiseksi – omenaviinietikka ja vihreät tomaatit

Yhdistelmä vihreitä tomaatteja ja omenaviinietikkaa tarjoaa kehollesi luonnollista hoitoa, ja se vähentää suonikohjujen kokoa säärissä.

Tämä on hoito, joka on tarkoitettu ulkoiseen käyttöön. Useamman kerran jälkeen se auttaa vähentämään laajentuneiden suonten tulehtuneisuutta. Lisäksi se tehostaa verenkiertoa.

Tässä seoksessa on elintärkeitä aineksia, kuten esimerkiksi vitamiineja ja mineraaleja, ja se tukee kehon imusuonten systeemin toimintaa, kun ainekset tulevat imeytetyiksi ihon kautta.

Tämän ansioista kehoon kertyneet nesteet ja myrkylliset aineet saadaan poistetuiksi sillä tavalla kuin normaalisti tapahtuu, ja ne eivät enää ole ongelmana suonikohjujen häivytyksen kannalta.

Omenaviinietikan hyödyt

 

omenaviinietikka ja omenat

Omenaviinietikka on luonnollinen hoitotuote, jolla on verisuonia laajentavia ja tulehtuneisuutta torjuvia ominaisuuksia. Jos sitä käytetään säännöllisesti, se pystyy vähentämään suonikohjujen näkyvyyttä.

Siinä on luonnollisia happoja, kuten myös vitamiineja ja mineraaleja. Se stimuloi verenkiertoa sekä samalla vähentää riskiä ennenaikaisesta ikääntymisestä.

Jos käytät sitä ulkoisesti, saat kipua lievittävän ja rentouttavan vaikutuksen. Tämä voi olla hyödyksi silloin, kun suonikohjut aiheuttavat kipua sekä saavat olon jäykäksi.

Jos tämä ei vielä vakuuta sinua, sen ravinteet ovat hyödyksi ihon terveyden kannalta, sillä se auttaa ihoa säilyttämään kiinteytensä.

Vihreiden tomaattien hyödyt

 

vihreitä tomaatteja

Vihreiden tomaattien käytöstä ulkoisesti on tullut suosittu vaihtoehtoinen ja edullinen hoito. Se auttaa myös epämiellyttävien sääriin muodostuneiden suonikohjujen lievityksessä oivallisesti.

Tässä kasviksessa on suuria määriä lykopeenia, ja kyseessä on antioksidantti, joka auttaa torjumaan hapettumisen rasitetta ja tulehtuneisuutta.

Sen luonnolliset hapot toimivat samalla tavalla kuin eräät aspiriinin sisältämät ainesosat, ja se parantaa verenkiertoa sekä vähentää riskiä saada verihyytymiä.

Joissakin tapauksissa se tehostaa heikentyneitä suonten läppien toimintoja, mikä edistää veren virtaamista sydämeen.

Lisäksi tämä on raikastava aines, ja siinä on runsaasti vettä. Sen käyttö lievittää väsymystä ja jännitettä.

Kuinka tämä omenaviinietikkaa ja vihreää tomaattia sisältävä hoito tehdään?

 

selluliittihoito vihreistä tomaateista ja omenaviinietikasta

Jotta voisit valmistaa tämän suonikohjuja häivyttävän hoidon, sinun tulee varmistaa, että hankit täysin luonnollista omenaviinietikkaa. Tämä on tärkeää siksi, että jalostetummissa tuotteissa ei ole samaa ravinteiden runsautta kuin luonnollisissa.

Lisäksi tulisi muistaa, että koska tässä nesteessä on happoja, on parasta yhdistää se yhtä suureen osaan vettä, jotta se ei olisi liian aggressiivinen iholle.

Jos ihosi ei kuitenkaan ole herkkä, voit kokeilla sen käyttöä sellaisenaan.

Tarvittavat ainekset

  • 5 vihreä tomaattia
  • 250 ml omenaviinietikkaa
  • 250 ml vettä (valinnainen)

Työkalut

  • Yksi kannellinen lasipurkki
  • Sideteippiä tai -harsoa

Toimi näin

  • Leikkaa vihreät tomaatit useampiin viipaleisiin, ja laita ne sitten lasipurkkiin.
  • Peitä ne omenaviinietikalla, ja laita seos ilmatiiviiseen purkkiin kahden vuorokauden ajaksi.
  • Laita purkki viileään ja pimeään paikkaan, jotta seos voi tiivistyä kunnolla.

Kuinka tätä seosta käytetään?

 

säären kääriminen siteeseen

  • Ota useampi tomaattiviipale, ja laita ne suonikohjujen päälle.
  • Peitä suonikohjujen alueet täysin, ja sitten laita niiden päälle sidettä tai harsoa, jotta tomaatti pysy paikoillaan.
  • Anna vaikuttaa 40 minuutin ajan, ja huuhtele sitten ainekset pois kylmällä vedellä.
  • Toista tätä hoitoa joka päivä ja ainakin kahden viikon ajan.

Kärsitkö suonikohjuista, etkä pääse eroon ongelmastasi? Kokeile tätä luonnollista hoitoa ja toista sitä säännöllisesti, jotta saisit tehokkaan avun pulmaasi.

Muista kuitenkin, että tässä ei ole kyseessä mikään ihmeitä aikaansaava ratkaisu, mutta se voi olla hyvin hyödyllinen suonikohjujen vähentämiseksi merkittävästi ja niiden aiheuttamien haittojen lievittämiseksi.