Silmät

6 tehokasta luontaishoitoa kuiviin silmiin

Silmien kuivuus on usein erittäin epämiellyttävää ja voi johtaa silmien kutinaan ja ärsyyntymiseen. Vaikka terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio näyttelee olennaista osaa silmien hyvinvoinnissa, on kuiviin silmiin olemassa myös muutamia varsin tehokkaaksi osoittautuneita luontaishoitoja.

Kaihin oireet ja luonnolliset hoitokeinot

Kuinka hyvä sanoisit näkösi olevan? Suurin osa meistä haluaisi ajatella sen olevan poikkeuksellisen hyvä ja että se tulee säilymään sellaisena pitkään. Kaihia esiintyy kuitenkin 40 prosentilla yli 60-vuotiaista ihmisistä. Opi kaihin oireista tämän artikkelin avulla.

Miksi silmänympärykset turpoavat?

Kasvot ovat yksi niistä kehon alueista, jotka kärsivät eniten ulkonäöllisesti sekä ulkoisista että sisäisistä tekijöistä. Polttava aurinko, kova tuuli, piiskaava sade ja muut vastaavat tekijät rasittavat kasvoja, ja silmät sekä silmänympärykset kärsivät itse asiassa eniten. Niissä ilmenee helposti esimerkiksi turvotusta.

5 faktaa silmistä

Silmät ovat keskeisessä osassa tunteista viestittäessä, ja ne kuuluvat tietysti kasvojen tärkeimpiin osiin. Tunteiden, mielialan ja saman tyyppisten asioiden lisäksi silmät kertovat monista muistakin ihmisen kehossa tapahtuvista ilmiöistä.

10 hyvää ruokaa silmien terveydelle

Näkö on ihmisen tärkeä aisti, ja tästä syystä siitä huolehtiminen on oleellisen tärkeää. Näköaistimme avulla näemme paitsi ympäröivän maailman myös kaikkien esineiden ja asioiden muodot, etäisyyden, asennon, koon ja värin.

Kaihin oireet ja ehkäisytavat

Kuinka hyvä sanoisit näkösi olevan? Suurin osa meistä haluaisi sanoa sen olevan mahtava ja toivoisi sen pysyvän sellaisena hyvän aikaa. Kaihista kärsii kuitenkin 40 % yli 60-vuotiaista. Opi, mitkä ovat kaihin oireet ja ehkäisytavat tässä artikkelissa.

Pienisilmäisten yleisimmät meikkimokat

Jokaisella ihmisellä on omat ainutlaatuiset piirteensä: pienet silmät, suuret silmät, ohut huulet, täyteläiset huulet, korkeat poskipäät, pyöreät posket jne. Meikki on yksi keino korostaa omia parhaita puolia. Tänään katsomme, mitkä ovat pienisilmäisten yleisimmät meikkimokat.

Ehkäise kaihia näillä 7 ruoalla

Kaihi on näkökykyä haittaava ongelma, joka voi kehittyä niiden muutosten vuoksi, joita silmät kokevat ihmisen ikääntyessä. Haluatko vähentää luonnollisin keinoin omaa riskiäsi saada kaihi? Nyt kerromme ruoista, jotka torjuvat tätä sairautta tehokkaimmin.

4 luontaishoitoa täydentämään glaukoomahoitoa

Glaukoomaa eli silmänpainetautia hoidetaan tavallisimmin silmätipoilla. Ihmiset ovat kuitenkin alkaneet hoitaa sitä myös vaihtoehtoisilla tavoilla, kuten luontaishoidoilla. Näissä hoidoissa käytetään sellaisia ravintoaineita, jotka parantavat näköä ja vähentävät komplikaatioiden riskiä.

7 luonnollista hoitoa sidekalvontulehdukseen

Jos silmääsi kutittaa, se on turvoksissa, sekä punainen ja siitä rulee rähmää, sinulla saattaa olla silmän sidekalvontulehdus. Se ei ole kovin vakava tulehdus, mutta se tulee silti hoitaa kunnolla, jottei tule vakavampia silmävaivoja.

8 parasta kotikonstia silmätulehdukseen

Silmätulehdus on sairaus, jossa silmäluomea ja silmän valkoista osaa peittävä läpinäkyvä kalvo tulehtuu. Tässä kalvossa on pieniä verisuonia, jotka ärtyvät altistuessaan mikrobeille ja ilman hiukkasille, mikä johtaa punoitukseen ja polttavaan tunteeseen. Useimmissa tapauksissa silmätulehdus johtuu virus- tai bakteeri-infektiosta, mutta sen…