Suhteemme ei toiminut, mutta selviän siitä

Suhteemme ei toiminut, mutta se ei estänyt minua jatkamasta elämääni. Vaikka se ei käynytkään ihan niin helposti. Tuolloin romahdin, luulin putoavani pohjattomaan kuiluun. Mutta se johtui vain omista uskomuksistani. Uskomuksista, jotka huusivat minulle “olet ypöyksin!”, “kukaan ei enää koskaan rakasta sinua!”

En osannut käsitellä näitä sanoja, sillä ne valtasivat mieleni eikä niistä voinut päästä eroon. Pitkään meditoituani, käytyäni läpi psykoterapian ja nähtyäni itseni taas kokonaisena ihmisenä, onnistuin lopulta päästämään sinusta irti. Vaikka suhteet hajoavat, elämä jatkuu, eikä se tehnyt poikkeusta minunkaan kohdallani.

Suhteemme ei toiminut, mutta se ei estänyt minua elämästä

Suhteemme ei toiminut, ja ensin minusta tuntui siltä kuin minut olisi pakotettu pimeään, tuskan lamaannuttamaan huoneeseen. Kamppailin kovasti päästäkseni jokaisen vaiheen yli. En koskaan lakannut kieltämästä tuota todellisuutta, joka iski päivittäin vasten kasvojani ja kehotti minua hyväksymään sen kaiken kerralla.

Yhtenä päivänä, tuskastuneena, annoin vihan ottaa minusta vallan ja syytin sinua kaikesta. Olin kurkkuani myöten täynnä pahaa oloa. Se kaikki oli sinun syytäsi! Tai ainakin niin ajattelin. Vietin tarpeettoman pitkän ajan tässä toisessa vaiheessa.

Sitten suru musersi minut, sillä muut vaihtoehdot alkoivat loppua. Vastustin sitä ja päätin tehdä sille jotakin. Yritin manipuloida sinua, väitin voivani muuttua, sanoin ettei suhteemme voisi päättyä näin, että suhteemme ei toiminut mutta se olisi voinut toimia.

Se oli epätoivoinen yritys pitää sinut rinnallani, sillä ilman sinua olin epävarma ja kyvytön jatkamaan elämää. Lakkasin tekemästä asioita joista pidin. En enää nauttinut niistä kuten ennen.

Nyt siitä on jo aikaa, ja nyt olen iloinen että lähdit etkä antanut periksi manipuloinnilleni. Sillä nyt minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kohdata tosiasiat ja hyväksyä todellisuus. Tuo hyväksyntä oli se, minkä avulla onnistuin jättämään tuon pimeän huoneen, johon omasta tahdostani jumiuduin niin pitkäksi aikaa.

Lopulta tuli se aika, että kyllästyin kaikkeen, tai ehkäpä minulla ei vain ollut muuta vaihtoehtoa. Oli aika joko jäädä seisomaan oven eteen tai avata se lopullisesti. Avasin sen… Silloin tajusin, että vaikka suhteemme ei toiminut, elämäni ei ollut umpikujassa.

Mitä suhteestamme on tullut?

Omistushalu, riippuvaisuus, sinun, minun… Sana “rakkaus” saa väärän merkityksen monissa suhteissa.

Ajattelemme edelleen omistavamme toisen ihmisen parisuhteessa. Että hän on meidän ja kuuluu meille. Tästä juontuu mustasukkaisuus, ryöstämme toiselta hänen vapautensa ja hyödynnämme siinä nykyteknologiaa hallitaksemme tilannetta paremmin. Milloin olit online? Milloin menit offline? Miksi lisäsit sen henkilön ystävälistallesi? Aiotko jutella hänen kanssaan? Mistä?

Pakonomaiset ajatukset tekevät meidät hulluiksi eivätkä anna meille lepoa niiltä mielikuvilta, mitä olisi voinut olla tai mitä jostakin voisi tulla. Ei pidä unohtaa, että itseään toteuttavat ennustukset ovat monen ihmisen vitsaus.

Mietitään suhteita omiin vanhempiimme, sisaruksiimme ja ystäviimme. Mikä niille on yhteistä? Emme määrää tai pidättele toista, olemme onnellisia jos he päättävät seurata omaa onneaan. Parisuhteissa emme toimi näin. Ja tämä johtuu pelosta.

Pelkäämme yksin jäämistä, hylätyksi tulemista, ettemme löydä enää ketään toista, että meiltä menee ohi jokin tilaisuus jne. Nämä ovat omista uskomuksistamme johtuvia pelkoja, jotka pilaavat parisuhteemme sen sijaan, että suhtautuisimme niihin viisaasti. Tiedämme mitä tapahtuu, kun tarraudumme johonkin pelon vuoksi. Lopulta menetämme sen. Sama pätee ihmissuhteissa.