Mitkä elimet kärsivät eniten stressistä?

Suuri määrä stressiä voi johtaa kolesterolitasojen nousuun sekä kohonneeseen verenpaineeseen, ja tämä voi sitten aiheuttaa ongelmia jopa sydämen terveydelle.
Mitkä elimet kärsivät eniten stressistä?

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Useimmat ihmiset kokevat jossakin elämänsä vaiheessa suurta stressiä, ja tämä voi johtaa vakaviinkin fyysisen tai tunne-elämän terveysongelmiinModernin elämäntyylin tuomat vaatimukset ja aikataulut lisäävät voimakkaasta stressistä kärsivien henkilöiden määrää, ja mitä enemmän ihminen kokee itsensä stressaantuneeksi, sitä vaikeampi tätä ilmiötä on kontrolloida.

Kaikkein huolestuttavin asia on kuitenkin se, että monet stressistä kärsivät ihmiset eivät tee mitään stressiä vähentääkseen, ja lopulta tämä tarkoittaa sitä, että elimet kärsivät stressistä ja sitä myöten myös heidän terveytensä kärsii.

American Psychological Association (APA) -järjestön tekemässä viimeaikaisessa tutkimuksessa todettiin, että 40 % stressistä kärsivillä aikuisilla on vaikeuksia nukkua kunnolla. Ttämän lisäksi on huomattava muun muassa se, että stressi on itse asiassa yhteydessä tiettyjen kehon elinten toimintaan, ja tämän takia se voi vaikuttaa todella tuntuvasti ihmisen elämänlaatuun.

Jotta voisit saada paremman kuvan siitä, miten stressi voi vaikuttaa ihmisen elämään, kerromme tämänkertaisessa artikkelissamme, mitkä elimet kärsivät stressistä ja stressaavista ajanjaksoista eniten.

Nämä elimet kärsivät stressistä eniten

Iho

Myös ihmisen elimet kärsivät stressistä - stressaavat ajanjaksot vaikuttavat ihon kuntoon.

Stressi saa elimistön vastaamaan käsillä olevaan tilanteeseen tulehtuneisuudellamikä aiheuttaa ihosi huokosten tukkiutumista. Tämä tukkiutuminen saattaa tehdä ihosta ärtyneen ja punaisen, ja kasvojen iho on tavallista rasvaisempi.

Lisäksi kannattaa muistaa, että stressi on yksi syy aknen ilmenemiseen.

Keuhkot

Keuhkojen toiminta voi häiriintyä stressin vuoksi, sillä vastustuskyky alenee tiettyjen ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta.

Brasilialaisen University of Sao Paolo -yliopiston mukaan astman ja stressin välillä voi olla yhteys, ja stressi voikin heikentää keuhkojen toimintaa.

Sydän

Kovan stressin aikaansaama jatkuva jännittyneisyys voi lisätä kolesterolin määrää, nostaa verenpainetta sekä kohottaa triglyseridien tasoa verenkierrossa.

National Library of Medicine julkaisi artikkelin, jonka mukaan ihmiset, joilla on krooninen stressi, kokevat vaikeuksia sydämen hyvän lyöntitiheyden ylläpitämisessä.

Silmät

Stressi vaikuttaa silmien terveyteen.
Bavarian Clinic – European Eye Institute -organisaation mukaan liiallinen fyysinen ja tunne-elämän stressi voi aiheuttaa vapinaa silmien alueella, sillä stressi saa erään pienen lihaksen reagoimaan – tämän lihaksen funktiona on liikuttaa silmäluomia.

Tämän lisäksi stressi on yhteydessä silmien tulehtuneisuuteen sekä näkökyvyn sumentumiseen.

Maksa

Stressihormonien kertyminen saattaa muuttaa tiettyjä soluja, joita maksa tuottaa. Tämä liittyy sellaisiin maksasoluihin, jotka voivat aiheuttaa maksan sairastumista.

Aivot

Liiallinen stressi lisää kehon tuottamaa hormonia nimeltään kortisoli. Suuri määrä kortisolia voi vaikuttaa frontaaliaivokuoreen, joka vastaa päätöksenteosta ja muistista.

Munuaiset

Stressi vaikuttaa munuaisten toimintaan.

Kun kortisolin taso nousee stressin vuoksi, munuaiset erittävät fosfaattia, joka voi aiheuttaa lihasten heikentymistä, luiden häiriöitä (kuten esimerkiksi riisitautia) sekä muita haittoja.

Suolisto

Suoliston terveys on suoraan yhteydessä koko kehon terveyteen, ja siksi on äärimmäisen tärkeää, että hoidat hyvin paksusuoltasi sekä koko suolistoasi.

Kun olet stressaantunut, voi paksusuolessa ilmetä ongelmia, ja seurauksena voi olla ilmavaivoja, mahakipua ja tulehtuneisuutta.

Kuinka stressiä voi helpottaa?

Stressiä voit vähentää rentoutumisharjoituksilla.

Jotta voisit paremmin hillitä päivittäisen elämäsi stressiä, ala noudattaa seuraavaksi esiteltyjä helppoja ohjeita, joiden avulla voit taistella stressiä vastaan sekä vähentää sitä – näin pystyt estämään haittoja terveydellesi.

Jos olet yksi niistä tuhansista ihmisistä, joita liian voimakas stressi huolestuttaa, ota seuraavat ohjeet osaksi päivittäistä elämääsi:

  • Harjoita rentouttavia tekniikoita, kuten joogaa, tanssia, uintia tai esimerkiksi aromaterapiaa.
  • Harrasta liikuntaa joka päivä.
  • Suunnittele toimintasi siten, että olet realistinen käytettävissä olevan aikasi suhteen.
  • Pidä taukoja aina ajoittain, jotta pystyt venyttelemään tai saamaan hiukan raitista ilmaa.
  • Ota aikaa itsellesi – tee asioita, joista nautit.
  • Pysy loitolla negatiivisista ihmisistä.
  • Tee ruokavalioosi terveellisiä muutoksia.
  • Lisää veden määrää ruokavaliossasi.
  • Vältä huonoja tapoja, kuten esimerkiksi tupakointia tai liiallista alkoholinkäyttöä.

Muista siis nämä neuvot, jos koet oman stressin määräsi olevan liian suuri – tietyillä elämäntapamuutoksilla pystyt välttämään haitallisia seurauksia terveydellesi sekä huolehtimaan elimistä, jotka eniten stressistä kärsivät.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.