Sitruuna apuna taistelussa ylipainoa vastaan

Voit taistella ylipainoa vastaan sitruunan ja muiden luonnollisten ainesosien avulla ja samalla tarjota kehollesi ravintoaineita, jotka parantavat terveyttäsi.
Sitruuna apuna taistelussa ylipainoa vastaan
Elisa Morales Lupayante

Tarkistanut ja hyväksynyt: liikuntapedagogi ja ravitsemusterapeutti Elisa Morales Lupayante.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Ylipaino on tila, jota luonnehtii noussut paino ja rasvan kerääntyminen eri alueille vartalossa. Se johtuu liiallisten kaloreiden nauttimisesta, joita vartalo ei ole kyennyt muuttamaan energiaksi. Tiesitkö, että sitruuna on äärimmäisen hyödyllinen apu silloin, kun tavoitteenasi on karistaa muutama ylimääräinen kilo?

Ylipaino on erittäin yleistä ihmisillä, joiden elämäntyyliin kuuluu vähäinen liikkuminen ja huono ruokavalio, joka sisältää paljon rasvoja, sokereita ja prosessoituja ruokia.

Vaikka ylipainoa ei luokitellakaan sairaudeksi, se on kuitenkin terveysriski, sillä se altistaa tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen, dyslipidemian eli rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden, sydänkohtausten ja muiden sairauksien kehittymiselle.

Onneksi ylipaino on kuitenkin peruttavissa oleva tila, jota vastaan voi taistella luonnollisesti harrastamalla liikuntaa, syömällä tasapainoisesti ja alkamalla noudattaa tiettyjä tapoja aineenvaihdunnan parantamiseksi.

Haluamme tänään kertoa sinulle, mitä hyötyjä sitruunasta voi olla. Sitruuna on sitrushedelmä, jota on käytetty muinaisista ajoista alkaen taistelussa ylipainoa ja muita terveysongelmia vastaan.

Alla selviää, miksi sitruuna on niin tehokas ja kuinka voit käyttää sitä hyväksesi nauttiaksesi sen hyödyistä.

Katsotaanpa!

Miksi sitruuna on hyödyllinen painonpudotuksessa?

sitruuna ja vesi avuksi painonpudotukseen

Sitruunat ovat yksi yleisimmistä ruoista, joita käytetään kehon detox-kuureissa. Tämä johtuu siitä, että sitruunat sisältävät aktiivisia yhdisteitä, jotka puhdistavat myrkkyjä verestä ja erityselimistä.

Sitruunaa on käytetty luontaishoitona taistelemaan ylipainoa vastaan jo satoja vuosia, koska se kiihdyttää ruoansulatustoimintoja ja auttaa laihtumista vaikeuttavien ruoansulatusongelmien hoidossa.

Sitruunat sisältävät runsaasti kuitua, joka parantaa ruoansulatusta ja ehkäisee sellaisia ongelmia kuten ummetusta, tulehdusta ja kaasun muodostumista.

Vaikka sitruuna maistuukin happamalle, on se kuitenkin yksi parhaimmista kehon emäksisyysarvon kohottajista, joita voit lisätä ruokavalioosi.

Sitruunan ravintoaineet tasapainottavat kehon pH-arvoa ja vähentävät liiallista happamuutta, joka ilmenee vahingollisten bakteerien ja tulehdusongelmien yhteydessä.

Sitruunat ovat lisäksi erinomaisia luonnonmukaisia diureetteja. Ne poistavat kuona-aineita, säätelevät kehon nestetasapainoa ja ovat hyväksi munuaisten ja virtsarakon toiminnalle.

nainen ja vaaka

Niiden sisältämä sitruunahappo vahvistaa rasvojen, proteiinien ja muiden vaikeuksia aiheuttavien aineiden sulatusta edistäviä entsyymejä. On hyvä muistaa, että se on myös yksi parhaista C-vitamiinin lähteistä, mikä tekee siitä erinomaisen immuunijärjestelmän puolustajan ja lisäksi se ehkäisee infektioiden kehittymistä.

Kaiken lisäksi sitruunat sisältävät luonnollisia antioksidantteja, jotka estävät kolesterolin kerääntymistä valtimoihin ja vapaiden radikaalien aiheuttamia vahinkoja.

Sitruuna sisältää myös  seuraavia ravintoaineita:

  • Vitamiineja (A- ja E-vitamiinia, sekä B-luokan vitamiineja)
  • Mineraaleja (kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja rautaa)
  • Hiilihydraatteja

Kuinka käyttää sitruunaa taistelussa ylipainoa vastaan

On olemassa useita erilaisia reseptejä, joissa käytetään hyväksi sitruunan hyötyjä ylipainoa vastaan taistelemisessa. Sitä voi lisätä lukuisiin eri ruoka-annoksiin ja se antaa myös sitruksisen, raikkaan vivahteen erilaisiin juomiin.

Tänään kuitenkin haluamme ehdottaa kolmea erityistä tapaa, joilla voit yhdistää sitruunan muihin painonpudotusta edistäviin ainesosiin parempien tulosten saavuttamiseksi.

1. Sitruuna-inkivääritee

sitruuna ja hunaja avuksi laihduttamiseen

Vaikka sitruunamehun juominen sekoitettuna lämpimään veteen onkin hyvä vaihtoehto, on hyvä idea lisätä myös hiukan enemmän ravintoaineita ja hyötyjä käyttämällä lisäksi inkivääriä.

Tämä mauste ei ainoastaan ole erinomainen ruoansulatusta edistävä apukeino, vaan inkiväärin on todettu olevan myös tehokas aineenvaihdunnan kiihdyttäjä.

Ainesosat

  • 1 luomusitruunan mehu
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 200 ml vettä
  • 1 rkl hunajaa (valinnainen ainesosa)

Ohjeet

  • Kuumenna vesi ja lisää tuore sitruunamehu ja inkivääri.
  • Anna hautua muutaman minuutin ajan ja lisää halutessasi hunajaa antamaan makeutta. Juo juoma tyhjään mahaan.
  • Juo mielellään joka päivä tai vähintään kolme kertaa viikossa.

2. Sitruuna ja omenaviinietikka

Sitruunanmehun ja omenaviinietikan yhdistäminen auttaa alkalisoimaan veren ja kiihdyttämään myrkkyjen poistamista kehosta.

Molemmat näistä aineososista lisäksi vähentävät ruoanhimoa ja sisältävät diureettisia ominaisuuksia, jotka auttavat säätelemään nestetasapainoa ja tulehduksia.

Ainesosat

  • 1 luomusitruunan mehu
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 200 ml vettä

Ohjeet

  • Lisää omenaviinietikka lasilliseen lämmintä vettä ja lisää sitruunan mehu.
  • Juo ennen aamiaista joka päivä kahden viikon ajan.
  • Pidä viikko taukoa ja jatka taas juomalla joka päivä kahden viikon ajan.

3. Sitruuna ja oliiviöljy

sitruuna ja oliiviöljy yhdessä

Kun nautit ruokalusikallisen öljyä sitruunan kera joka päivä voit pidentää kylläisyyden tunnettasi. Se auttaa myös pitämään kolesteroliarvot kurissa stimuloiden samalla ruoansulatuskanavan toimintaa.

Sitruunan ja oliiviöljyn antioksidanttisten ja puhdistavien ominaisuuksien ansiosta tämä on yksi suosituimmista keinoista ehkäistä vatsan seudulle kerääntyvää rasvaa.

Ainesosat

  • 1 tl sitruunan mehua
  • 1 rkl oliviiöljyä

Ohjeet

  • Sekoita tuore sitruunan mehu ruokalusikalliseen oliiviöljyä ja juo ennen aamupalaa.
  • Odota noin 30 minuuttia ennen syömistä.
  • Nauti joka päivä.

Emäksisillä ruoilla, kuten sitruunalla, on todistettu olevan enemmän ominaisuuksia, jotka auttavat painonpudotuksessa. Sen takia olisi hyvä idea käyttää näitä reseptejä, joiden avulla voit käyttää hyväksi niiden hyödyt.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Fang X., Azain M., Crowe White K., Mumaw J., et al., Effect of acute ingestión of Green tea extract and lemon juice on oxidative stress and lipid profile in pigs fed a high fat diet. Antioxidants, 2019.
  • Maharlouei N., Tabrizi R., Lankarani KB., Rezaianzadeh A., et al., The effect of ginger intake on weight loss and metabolic profiles among overweight and obese subjects: a systematic review and meta analysis of randomized controlled trials. Crit Rev Food Sci Nutr, 2019. 59: 1753-1766.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.