Sano ja toimi oikein, jos haluat hyvän omatunnon

Puhdas omatunto ei synny vain sillä, että kunnioittaa toisia, sillä tulee myös opetella pitämään kiinni omista mielipiteistä ja rajoista, jotta voisi suojella omaa hyvinvointiaan.

Jotta voisit olla hyvä viestijä, ei ole riittävää vain sanoa asiat suoraan. Jos ihminen on itsevarma kunnioittavalla tavalla, mutta jämäkästi, hänen omatuntonsa tulee olemaan puhtaampi. Hänen sydämensä on tällöin rehellisempi ja aidompi.

Tähän asiaan liittyy kuitenkin eräs mielenkiintoinen seikka, jonka useat tutkimukset ovat todenneet. Sen vahvistaa myös Save Journal -lehden tekemä tutkimus, jonka mukaan vain 18 %:lla ihmisistä on runsaasti itsevarmuutta.

Muut sitten enemmän tai vähemmän vain ”selviytyvät”, eli heidän valintansa on tarkkailla, nyökkäillä ja olla hiljaa.

Älä anna itsesi päätyä kumpaankaan näistä äärimmäisyyksistä. Sinun ei tarvitse olla ihminen, joka ei koskaan kaunistele sanojaan eikä ikinä ole hiljaa, mutta ei myöskään ole hyväksi olla antautuva, mukautuva ja vaiti.

Parasta olisikin ennen kaikkea laittaa pää tyynyyn iltaisin tietäen, että omatuntosi on puhdas. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedät, että arvosi ja tekosi ovat täydessä harmoniassa keskenään.

Tällä kertaa me kutsummekin sinut miettimään kyseistä aihetta syvällisemmin, joten jatka lukemista! Mikä on itsevarmuuden ja omatunnon välinen yhteys?

Kuinka omatunnosta saa puhtaan?

Erään kiintoisan artikkelin mukaan, joka julkaistiin Psychology Today -lehdessä, 86 % ihmisistä pyrkii ennen kaikkea välttämään konflikteja.

Jokainen yrittää elää tasapainossa maailman kanssa, jotta tulisi hyväksytyksi. Sinäkin hyväksyt siis tiettyjä epämiellyttäviä käytöksiä tai asenteita, jotta voisit välttää lisää ongelmia tai stressaantumista tiettyjen ihmisten lähettyvillä ollessasi. Haluat välttää sitä, että ympärilläsi olevat ihmiset torjuvat sinut.

Nämä käytösmallit ovat tavallisia sekä perheenjäseniä koskien että työpaikalla. Kestät siis ehkäpä isäsi huonoa temperamenttia tai hyväksyt serkkusi hölmöt sanat. Siedät kenties sitä, että työkaverisi puhuu sinusta jatkuvasti pahaa selkäsi takana.

Lopulta päädyt sietämään kaikkea tällaista niin paljon, että jopa ilman asian tiedostamista olet muodostanut itsellesi valtavan vuoren. Tämä vuori kuvastaa sitä, mitä sinusta on tullut: ihminen, joka pysyy vaiti ja sallii paljon.

Katsotaan seuraavaksi, kuinka tällaisia tilanteita kannattaisi hoitaa, jotta voisit parantaa tilannettasi.

Nuket ja kaukoputket

Kaikella on rajansa – tässä on kyse arvokkuudesta

Mitään ei tapahdu, jos näet ärsyttävää serkkuasi vain harvoin, ja joudut kestämään tilannetta esimerkiksi kerran vuodessa. Ei myöskään ole ongelma, jos isäsi temperamentti ei tule esiin kovin usein. Hän saattaa tiedostaa tekonsa ja parantaa käytöstänsä niin, että se on sopivampaa.

  • Jos nämä tai muut vastaavat asiat kuitenkin toistuvat usein ja alkavat vaikuttaa omanarvontuntoosi ja itsetuntoosi, on aika tehdä asialle jotakin.
  • Jokaisella on omat rajansa. Jotkut voivat kestää suurempia asioita, kun taas toiset reagoivat jo pienimmästäkin ärsytyksestä.
  • Älä aseta omaa rajaasi kivun tai tuhoutumisen rajalle. Jos jokin haittaa sinua, kyseessä on sinun rajasi – silloin sinun tulee painaa punaista nappia ja tehdä asialle jotakin.

Ole vahva ja objektiivinen sen suhteen, mistä et pidä ja mikä sinua häiritsee

Tässä ei ole tarkoituksena se, että yrität vahingoittaa toista ihmistä. Sinun ei myöskään tarvitse itkeä tai käyttäytyä huonosti, mutta sinun tulee kuitenkin olla suora.

”En pidä siitä, että puhut selkäni takana. Se osoittaa kunnioituksen puutetta, mitä en siedä. Käyttäydyt tavalla, joka ei kuulu kypsälle ja kunnioittavalle ihmiselle. Lopeta tuo, äläkä siis levittele minusta valheita.”

”En halua tehdä kaikkea sitä, mitä sinä minulta pyydät, enkä myöskään voi. Autan sinua kun tarvitset, mutta joskus käytät ystävyyttäni väärin niin, että et kunnioita tai edes ajattele minua.”

Muista myös tämä tärkeä asia: se, kuinka toiset reagoivat sanomiseesi, ei ole sinun vastuullasi.

Jos he suhtautuvat huonosti tai loukkaantuvat, se ei haittaa, sillä he tulevat kuitenkin lopulta hyväksymään sanomisesi. Olemalla suora olet näyttänyt toiselle oman kypsyytesi tason.

Nainen ja linnut

Oman itsensä puolustamiseen kuuluu usein toimiminen vastoin sitä, miten sinut on kasvatettu

Usko tai älä, elämme sellaisessa kulttuurissa, jossa uskotaan, että ne, jotka puolustavat itseään, ovat itsekkäitä. Totuus on kuitenkin se, että kunnioituksen puute on se asia, joka on epäsopivaa.

Sinun tulee oppia tulkitsemaan ja ymmärtämään asioiden konteksti sekä tilanne. On kuitenkin selvää, että meitä ei ole aina opetettu puolustamaan omaa itseämme sekä rakastamaan omaa itseämme.

  • Tunneäly on asia, jota ei opeteta kouluissa.
  • Liian moni lapsi oppii, että tunteista puhuminen tekee heistä heikon ihmisen.
  • On parempi siis itkeä salassa, sillä ”jos piilotat sen, että sinuun sattuu, et loukkaa toisia”.

Nämä ovat ajattelutapoja, joista tulee päästä eroon niin pian kuin vain mahdollista.

Jotta voisit elää puhtaan omatunnon kanssa, sinun tulee puolustaa omaa tilaasi, arvojasi ja oikeuksiasi. Tulee aina olemaan aikoja, jolloin sinun tulee reagoida jotakin asiaa tai jotakuta koskien. Moni on kuitenkin tottunut toisten hallitsemiseen ja itsekkäänä olemiseen.

Sinun kannattaa omalta osaltasi opetella aina toimimaan kunnioittavasti muita kohtaan omia rajojasi puolustaessasi. Tee ja sano aina se, miltä sinusta tuntuu ilman, että loukkaat toisia. Suojele omaa itseäsi.

UUTISIA VERKOSSA