Ryppyjä torjuva naamio omenasta, viinirypäleistä ja aloe verasta

Jos etsit kasvonaamiota, joka auttaisi hoitamaan ryppyjä luonnollisesti mutta joka olisi myös helposti valmistettava ja edullinen, olet nyt löytänyt etsimäsi. Jatka siis lukemista!

Toistuva altistuminen auringon haitallisille vaikutuksille, ympäristöstä peräisin olevat saasteet ja huonot elintavat ovat kaikki asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi siihen, että ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä alkaa näkyä.

Iho menettää tietysti kuntoaan ajan kuluessa, mutta on yhä tavallisempaa, että nainen huomaa pieniä ryppyjä ja uurteita kasvoillaan, vaikka ikää ei vielä olisikaan kertynyt runsaammin.

Moni ei tiedä kuinka ennenaikaista ikääntymistä voitaisiin torjua, ja siten usein jätetään tekemättä eräitä elintärkeitä hoitavia toimenpiteitä, jotka estävät ihon vahingoittumista entisestään.

Vaikka kosmetiikkateollisuuden ansiosta onkin tarjolla suuri määrä tuotteita joiden avulla ihoa voidaan suojata ja joilla sitä pystytään muuttamaan nuorekkaamman näköiseksi, kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa näitä kalliita tuotteita.

Onneksi vaihtoehtona on kuitenkin myös täysin luonnollisia tuotteita, jotka ovat edullisia ja joista saadaan erinomaiset tulokset ilman, että ilmenisi mitään ei-toivottuja sivuvaikutuksia.

Näihin tuotteisiin lukeutuvat myös tässä artikkelissa esittelemämme kiinnostavan ihonaamion sisältämät ainekset. Reseptissä on omenaa, viinirypälettä ja aloe veraa, joiden hoitavien ominaisuuksien avulla ihoa voidaan ravita syvällisesti ja ryppyjä vähentää tehokkaasti.

Jatka lukemista ja kokeile – tämä luonnollinen naamio on oiva apu luonnolliseen ennenaikaisen ikääntymisen torjuntaan!

Kotitekoinen naamio omenasta, viinirypäleestä ja aloe verasta

Kotitekoiset naamiot ovat nykyisin erittäin tunnettu vaihtoehto ihon suojelemiseksi, ravitsemiseksi ja hehkeyttämiseksi.

Niiden sisältämät luonnolliset ainekset, joissa ei ole mitään haitallisia kemikaaleja, tekevät tällaisista naamioista terveellisen ja edullisen vaihtoehdon ryppyjen estämiseen.

Tällä kertaa haluamme siis kertoa tarkemmin eräästä tällaisesta luonnollisesta, kosteuttavasta ja runsaasti ravinteita sisältävästä naamiosta, joka on avuksi pienten ryppyjen, ikääntymiseen liittyvien näppylöiden ja muiden näkyvien ongelmien häivyttämisessä.

Lue aiheesta lisää: 5 uskomatonta naamiota mustapäiden poistoon

Omenoiden hyödyt ihonhoidossa

omenat

Omena on hedelmä, joka erottuu muista tuotteista suuren vesimääränsä ja fytokemikaalipitoisuutensa vuoksi – nämä ovat kaksi elintärkeää tekijää, mikäli halutaan hoitaa ihoa ja edistää sen nuorekkaana pysymistä.

Omenoiden käyttö paikallisesti vähentää ihon kuolleita soluja sekä luo suojaavan muurin vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia vastaan.

Lisäksi omena on kosteuttava aines, joka sopii aivan kaikille ihotyypeille.

Viinirypäleiden hyödyt ihonhoidossa

Viinirypäleiden sisältämät antioksidantit ja C-vitamiini ovat suuressa roolissa ihon suojelemisessa vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia vastaan.

Ne sisältävät resveratrolia, E-vitamiinia ja mineraaleja, jotka stimuloivat solujen toimintaa, jotta ennenaikaista ikääntymistä voitaisiin vähentää.

Aloe veran hyödyt ihonhoidossa

aloe vera

Aloe vera -kasvin sisällä oleva geeli on yksi kaikkein parhaista luonnollisista hoitotuotteista ihon pitämiseksi kunnossa.

Tässä kasvissa on suuri määrä vettä, antioksidantteja ja muita elintärkeitä ravinteita, jotka tukevat solujen korjaantumista ja ihon uudistumista.

Sitä suositellaan palovammojen, aknen ja muiden sellaisten iho-ongelmien hoidossa, jotka saattavat lisätä ihon ikääntymisen prosessia. Aloe toimii myös loistavana luonnollisena kosteuttajana, joka auttaa säätelemään ihon pH-arvoa sekä hillitsee liiallista kuivuutta.

Näin valmistat naamion omenasta, viinirypäleestä ja aloe verasta

omenasose

Tämän kotitekoisen naamion valmistus on hyvin helppoa, eikä se myöskään vie aikaasi kuin hetken.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikkien ainesten tulisi olla täysin luonnonmukaisesti tuotettuja, sillä muun tyyppisissä tuotteissa ei välttämättä ole samaa ravinteiden määrää.

Lisäksi kannattaa muistaa, että tuloksia ei tästä naamiosta voida nähdä välittömästi, vaan vaaditaan säännöllistä käyttöä, jotta aineksista saatavat hyödyt voitaisiin maksimoida.

Lue aiheesta lisää: Kasvonaamiot tummien läiskien poistamiseksi

Tarvittavat ainekset

  • 1 vihreä omena
  • 100 g viinirypäleitä
  • 100 g aloe veraa

Toimi näin

  • Älä poista omenan kuorta, ja paloittele hedelmä pieniin osiin. Poista siemenet ja laita sitten omena tehosekoittimeen. Anna sen sekoittua, kunnes saat aikaiseksi soseen.
  • Pese viinirypäleet ja leikkaa ne pienempiin palasiin.
  • Laita palaset tehosekoittimeen aloe veran geelin kanssa.
  • Anna sekoittua, kunnes saat aikaiseksi paksun ja tasaisen seoksen.
  • Kaada sitten seos lasipurkkiin, ja laita se säilöön jääkaappiin.

Näin toteutat tämän hoidon

  • Illalla poistettuasi meikin kasvoiltasi, levitä ohut kerros tätä naamiota kasvoillesi, kaulallesi ja rinnuksillesi.
  • Peitä seoksella ne alueet joita haluat hoitaa, ja anna naamion vaikuttaa 20-30 minuuttia.
  • Tämän ajan kuluttua huuhtele naamio lämpimällä vedellä ja kuivaa ihosi pehmeällä kankaalla.
  • Laita jäljellä oleva seos talteen jääkaappiin, ja voit säilyttää sitä siellä käyttökelpoisena kolmen päivän ajan.
  • Toista tätä hoitoa kolme kertaa viikossa tai useammin.

Muista, että vaikka nämä ainekset eivät yleensä aiheutakaan mitään ei-toivottuja reaktioita, on aina parasta tehdä ensin pieni testi kasvoilla tai kaulalla.

Tällä tavoin voit olla täysin varma, että kaikki ainekset sopivat omalle ihotyypillesi.

Oletko valmis kokeilemaan tätä naamiota, jotta voisit torjua ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä omenan, viinirypäleen ja aloe veran avulla?

Kategoriat: Kauneus Tags:
UUTISIA VERKOSSA