Punaisen lihan yhteys syövän syntyyn

Millä tavalla punaisen lihan syöminen liittyy syöpään ja sen syntyyn? Tutustumme seuraavaksi hieman tarkemmin Maailman terveysjärjestön WHO:n viralliseen mielipiteeseen asiasta.
Punaisen lihan yhteys syövän syntyyn

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Tänä päivänä jopa 75-80 % syöpätapauksista johtuu ulkoisista tekijöistä, jotka vahingoittavat elimistömme toimintaa. Muun muassa espanjalainen syöpää tutkiva järjestö AECC (Asociación Española Contra el Cáncer) on vahvistanut, että ruokavaliomme näyttelee hyvin suurta osaa mahdollisessa syövän synnyssä. Tutustumme tässä artikkelissa lähemmin maailmanlaajuiseen terveyteen keskittyvän Maailman terveysjärjestön WHO:n viralliseen mielipiteeseen siitä, millainen on punaisen lihan yhteys syövän syntyyn.

Yhtä tarkkaa syytä sille, miksi jotkut ihmiset altistuvat enemmän syöpää aiheuttaville tekijöille kuin toiset, ei vielä tänä päivänä osata sanoa. Useat tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet vuosien varrella, että geenit yhdessä elämäntapojemme ja elinympäristöömme vaikuttavien tekijöiden kanssa voivat altistaa terveydelle vaarallisille solumuutoksille ympäri kehoa.

Jos sinun läheisesi sairastaa tai on sairastanut esimerkiksi rintasyövän tai suolistosyövän, on mahdollista, että myös sinä olet perinyt tämän syöpään alistavan geenin. Vaikka tällainen uutinen voi olla huolestuttava, se ei välttämättä tarkoita sitä, että myös sinä tulet sairastumaan jossain vaiheessa elämää.

Perimän lisäksi syövän syntyyn vaikuttavat elämäntapamme ja elinympäristöömme vaikuttavat tekijät. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi alkoholi ja tupakka, sekä kemiallisille aineille, kuten tupakan savulle ja haitalliselle auringon UV-valolle altistuminen.

Yhdysvaltain terveysviraston alaisena toimivan syöpäjärjestön NCI:n (The National Cancer Institute) mukaan syöpä on kuin monen eri sairauden kokonaissumma, jossa kehomme tietyt solut alkavat syystä tai toisesta kasvaa ja lisääntyä hallitsemattomasti, jolloin tuloksena muodostuu kehon toiminnolle tuntemattomia solumassoja eli kasvaimia.

Punainen liha ja prosessoitu liha

Maailman terveysjärjestö WHO lajittelee punaiseksi lihaksi kaiken lihakudoksen, jota muun muassa seuraavaksi mainitut nisäkkäät tuottavat:

  • Lehmä
  • Härkä
  • Vasikka
  • Sika
  • Lammas
  • Vuohi
  • Hevonen

Prosessoiduksi lihaksi WHO lajittelee yllä mainittujen lihatuotteiden muunnelmat ja variaatiot, kuten:

  • Suolaliha
  • Kuivaliha
  • Säilykeliha
  • Savustettu liha

Suurin osa prosessoidusta lihasta valmistetaan joko naudan tai porsaan lihasta. Myös kanasta ja lihaan verrattavista tuotteista kuten verestä, nahkasta ja kamarasta valmistetaan paljon prosessoitua lihaa. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa:

  • Makkarat
  • Kinkku
  • Säilykeliha
  • Purkkiliha
  • Valmiit lihakastikkeet

Liha ja syöpä 

Prosessoitu liha nostaa syöpäriskiä

WHO:n tuottaman tutkimuksen mukaan punaisen lihan, erityisesti prosessoidun lihan, kulutus voi vaikuttaa paksusuolen syövän syntyyn, vaikkakin rajallisesti. Punainen liha sijoittuu kuitenkin WHO:n luokituksen mukaan 2A-ryhmään, johon kuuluvia ruoka-aineita terveysjärjestö kuvailee “ todennäköisesti syöpää aiheuttaviksi ruoka-aineiks i“.  

Lisäksi WHO lisää, että liiallinen punaisen lihan kulutus voi todellakin vaikuttaa syövän syntyyn tietyillä ihmisillä. Siinä missä punainen liha on luokiteltu WHO:n mukaan 2A-ryhmään, prosessoitu liha taas on saavuttanut luokituksen 1, joka merkitsee suoraan “ syöpää aiheuttavaa ruoka-ainetta.” Kyseiset tutkimustulokset perustuvat epidemiologien suorittamaan tutkimukseen, joka osoittaa, että prosessoidun lihan nauttiminen voi aiheuttaa paksusuolen syöpää.  

Huomioonotettavaa 

Yllä mainitussa tutkimuksessa prosessoidun lihan liiallista kulutusta ruokavaliossa seurattiin pitkiä aikoja. Tutkimustulokset ovat konkreettisia, eivätkä perustu yleiseen olettamukseen.  

Punaisen lihan suhde syövän synnyssä 

WHO:n johtaman maailmanlaajuisen sairaustutkimuksen mukaan liiallinen punaisen lihan kulutus ruokavaliossamme aiheuttaa arvioidusti noin 34 000 syöpäkuolemaa vuosittain. Siinä missä WHO:n tutkimukset vahvistavat liiallisen prosessoidun liha kulutuksen yhdeksi paksusuolen syövän aiheuttajaksi, on prosessoitu liha myös liitetty löyhästi vatsasyöpään.  

Liika lihan syönti voi nostaa paksusuolen syövän riskiä

Tutkimustulosten mukaan päivittäinen 50 gramman annos prosessoitua lihaa voi nostaa paksusuolen syövän riskiä noin 18 prosenttia.

Salaisuus piilee tasapainossa 

Liiallisen punaisen lihan kulutus ja sen yhteys syövän synnyssä on johtanut takaisin WHO:n jo vuonna 2002 annettuun suositukseen. Terveysjärjestön mukaan paksusuolen syövän riskin vähentämisessä erityisesti prosessoidun lihan kulutusta ruokavaliossa tulisi pitää kohtuullisena.  

Yllä mainittuja tuloksia tukee WHO:n hallitustenvälinen toimielin IARC (International Agency for Research on Cancer). Tässä kansainvälisessä tutkimusjärjestössä työskentelee yhteensä 22 syöpätutkimuksen asiantuntijaa 10 eri maasta. Luotettavien tulosten saavuttamiseksi nämä asiantuntijat suorittivat yhteensä yli 800 tutkimusta useista eri syövistä.  

Näissä tutkimuksissa tutkittiin sekä punaisen lihan että prosessoidun lihan vaikutusta syövän syntyyn. Epidemiologit suorittivat yli 700 eri analyysia punaisesta lihasta ja yli 400 analyysia prosessoidusta lihasta.  

Kuten yllä jo mainittiinkin, paras suositus mahdollisen syöpäriskin vähentämiseen on lihan kulutuksen vähentäminen ja tasapainoisen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen. Ravitsemusterapeutin puoleen kääntyminen on suositeltavaa aina, jos mieleen nousee kysymyksiä tai epäilyksiä kyseisestä aiheesta, sillä t erveellisen ja tasapainoisen ruokavalion avulla pystymme mahdollistamaan, että elimistömme toimintoja ylläpidetään ja huolletaan parhaalla mahdollisella tavalla.

[ featured -post  url =”https://askelterveyteen.com/ hedelmien-vihannesten-syominen-syopaa /”]  


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Ferguson, L. R. (2010). Meat and cancer. Meat Science. https://doi.org/10.1016/j.meatsci.2009.06.032
  • Abid, Z., Cross, A. J., & Sinha, R. (2014). Meat, dairy, and cancer. In American Journal of Clinical Nutrition. https://doi.org/10.3945/ajcn.113.071597
  • Bouvard, V., Loomis, D., Guyton, K. Z., Grosse, Y., Ghissassi, F. El, Benbrahim-Tallaa, L., … Wu, K. (2015). Carcinogenicity of consumption of red and processed meat. The Lancet Oncology. https://doi.org/10.1016/S1470-2045(15)00444-1
  • World Health Organization, & International Agency for Research on Cancer. (2015). IARC Monographs evaluate consumption of red meat and processed meat and cancer risk. https://doi.org/http://www.who.int/features/qa/cancer-red-meat/en/

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.