Pidä pannut loistavassa kunnossa vaivattomasti

tammikuu 19, 2017
Nämä vinkit voivat olla hyvin hyödyllisiä mikäli pannusi eivät ole kovin naarmuuntuneita, jotta voisit estää suuremman vahingon syntymisen niiden pinnassa. Muussa tapauksessa kannattaa kuitenkin heittää pannut menemään.

Paistinpannusi ja kattilasi ovat parhaat ystäväsi keittiössä. Säännöllinen käyttö voi kuitenkin saada niiden kunnon huononemaan ajan kuluessa. Ruoka palaa ja jää kiinni pannujen pintaan, ja ne naarmuuntuvat, mikä vaikuttaa valmistamasi ruoan laatuun.

Aihe on oleellinen huolimatta siitä, ovatko pannusi savesta valmistettuja, keraamisia, teflonia vai valurautaa. Kaikilla pannuilla on nimittäin käyttöikänsä, joka perustuu siihen, kuinka hyvin niistä huolehditaan.

Sinun kannattaa myös pitää mielessäsi eräs tärkeä seikka: jos pannu on hyvin pahasti vahingoittunut, siitä saattaa päästä myrkkyjä ruokaan, jota valmistat. On siis tärkeää, että kiinnität pannuihin huomiota niitä käyttäessäsi.

Ei myöskään koskaan ole pahitteeksi tietää muutamasta hyvästä niksistä, joiden avulla pannut voidaan pitää hyvässä kunnossa luonnollisesti ja vaivattomasti.

Ei ole mikään suuri ongelma, jos hiukan kastiketta palaa pohjaan tai huomaat ruoanlaiton jälkeen, että pieni määrä riisiä on jäänyt kiinni pannuun.

Jos puhdistat pannut hyvin ja hoidat niitä kunnolla, voit pitää ne uudenveroisessa kunnossa ajan kulumisesta huolimatta. Seuraavassa kerromme, miten tämä tehdään – kokeile vinkkejä kotona ja pidä pannusi hyvässä käyttökunnossa!

Uudenveroiset pannut suolalla ja perunalla?

Tämä ohje saattaa yllättää, mutta jos haluat puhdistaa pannun, johon ruokaa on palanut pohjaan, tarvitset siihen vain suolaa ja perunan.

Olemme jo aikaisemmin puhuneet suolan monista käyttömahdollisuuksista kodinhoidossa. Se onkin todella mahtava tuote, jolla on ällistyttäviä tuloksia. Sen lisäksi että suola on hyvin edullista, se pystyy poistamaan likaa ja kosteutta samalla kun se desinfioi ja uudistaa monen tyyppisiä pintoja.

Mitä tulee perunan käyttöön pannujen puhdistuksessa, tämä on tuote, joka todella toimii. Kun peruna yhdistetään suolaan, saadaan erinomainen ”kuorinta”, jotta pintaa voitaisiin uudistaa tehokkaasti. Rasva irtoaa heti, ja pannut tulevat täysin puhtaiksi.

Ota siis ylös seuraavat ohjeet ja kokeile itse!

Pannut ja perunaTarvittavat ainekset

  • 1 ruokalusikallinen karkeaa suolaa
  • 1 teelusikallinen öljyä
  • 1 peruna

Kuinka tämä hoito toteutetaan?

  • Ensinnäkin sinun tulisi valita tähän tarkoitukseen hyvin sopiva peruna – sellainen, joka on jo muuttunut hiukan ”rumaksi”. Leikkaa se sitten kahteen osaan.
  • Pyyhi pannu, jotta voisit poistaa siitä kaiken ruoan tai kastikkeen, ja lisää ruokalusikallinen karkeaa suolaa.
  • Käytä sitten puolikas perunasta, jotta voisit hangata koko pannun pinnan pyörivin liikkein.
  • Huuhtele pannusi tai kattilasi, ja anna sen kuivua.
  • Lopuksi käytä vielä teelusikallinen oliiviöljyä, jotta voisit suojata pinnan seuraavaan käyttöön asti. Tämä on kikka, joka ei koskaan petä!

Kuinka valurautapannun voi puhdistaa?

Asiantuntijat sanovat, että mitä enemmän valurautapannua käytetään, sitä parempaa ruoan laatu tulee olemaan sen valmistuksen jälkeen. Jatkuva käyttö aiheuttaa kuitenkin lopulta sen, että ruoka jää kiinni pannuun. Ja kyseessä on vielä sen tyyppinen keittiöväline, johon eivät yleensä tehoa yksinkertaiset saippua ja vesi.

Kosteus, joka jää pannuun tavallisen pesun jälkeen, saa aikaan sen, että ruoka ei enää maistu yhtä hyvältä kuin ennen.

Seuraavaksi kerromme siis hyvästä niksistä, jotta arvokas valurautapannusi pysyisi hyvässä kunnossa suosikkiruokiesi valmistusta varten.

Alumiinifolio pannujen puhdistuksessa

Tarvittavat ainekset

  • Alumiinifoliota
  • 1 ruokalusikallinen karkeaa suolaa

Kuinka tämä hoito toteutetaan?

  • Menettely on samanlainen kuin edellisessä, perunaa käsittävässä ohjeessa. Tällä kertaa kuitenkin folio auttaa sinua saamaan aikaan suuremman vaikutuksen pinnassa, ja tämä tapahtuu ilman, että se vahingoittaa pannua millään tavalla.
  • Hiero vain pintaa folion ja suolan avulla, ja jatka muutaman minuutin ajan, kunnes pinta on täysin käsitelty. Huuhtele sitten pannusi ja poista siitä kaikki suolan jäämät.

Tulokset ovat todella mahtavat – älä jätä tätä vinkkiä kokeilematta!

Puhdista pannusi etikalla ja ruokasoodalla

Tämä on vanha klassikko. Kuten jo varmasti tiedät, mitä tulee kodin puhdistukseen, sekä etikka että ruokasooda ovat todellisia välttämättömyyksiä. Ne pystyvät desinfioimaan, poistamaan rasvaa, irrottamaan likaa sekä ruokasooda pystyy jopa imemään kosteutta.

Seuraavassa kuvaamme, kuinka tämä yksinkertainen niksi toteutetaan käytännössä.

Siivousvälineet

Tarvittavat ainekset

  • 1 ruokalusikallinen ruokasoodaa
  • 2 ruokalusikallista etikkaa
  • 1 kupillinen lämmintä vettä (noin 200 ml)

Kuinka tämä hoito toteutetaan?

  • Ensimmäiseksi sinun tulee lämmittää vesi – käyttämäsi nestemäärä riippuu pannusi koosta.
  • Kun vesi on kuumennut, kaada se pannuun ja lisää myös kaksi ruokalusikallista etikkaa. Anna nesteen olla viiden minuutin ajan.
  • Poista sitten hiukan vettä niin, että jäljelle jää vähän alle puolet.
  • Lisää sitten ruokasooda ja käytä harjaa hangataksesi pois vaikeimmat rasvatahrat.
  • Lopuksi kaada pois likainen vesi ja ruokasooda, ja pese pannusi normaaliin tapaan saippualla ja vedellä.

Tulet huomaamaan, kuinka pannun pinta puhdistuu täydellisesti!

Lopuksi vielä asia, joka kannattaa ehdottomasti muistaa: jos pannusi ja kattilasi ovat pahasti palaneita tai vahingoittuneita, on parasta heittää ne pois ja ostaa tilalle uusia. Muuten sinulla on suurempi vaara saada myrkkyjä ja muita vaarallisia tekijöitä kokkaamaasi ruokaan.

UUTISIA VERKOSSA