Parhaat maksaa puhdistavat luontaisjuomat

Vaikka tällaisten luonnollisten juomien nauttiminen maksan puhdistamiseksi on tehokas apu, on tärkeä välttää nauttimasta kaikkea sellaista joka voi olla haitaksi tälle elimelle, kuten esimerkiksi alkoholia tai pikaruokaa.
Parhaat maksaa puhdistavat luontaisjuomat

Viimeisin päivitys: 31 maaliskuuta, 2019

Huonosti toimiva maksa aiheuttaa hidastumista rasvojen käsittelyssä aineenvaihdunnassa, ja siksi tämä ongelma vaikeuttaa myös painon vähentämistä tai nostaa painoa. On hyvin tärkeää kiinnittää huomiota asiaan, etenkin mikäli kilojen karistaminen on tavoitteenasi. Ota avuksesi nämä maksaa puhdistavat luontaisjuomat.

Miksi puhdistuskuuri kannattaa?

Jos olosi on väsynyt, ärtynyt tai epämukava yhden päivän tai kaksi, se ei välttämättä ole mikään ongelma. Jos näin kuitenkin käy usein, on aika harkita omien tapojen muuttamista ja kehon puhdistuksen suunnittelua.

Detox-kuuri eli puhdistus on ainoa tapa, jolla pääset eron myrkyllisistä aineista kehossasi.

On hyvä idea tehdä kehon puhdistus muutaman kerran vuodessa, olipa sinulla maksaongelmia tai ei, sillä näin saat suuret hyödyt terveyttäsi ajatellen.

Tehokkaat maksaa puhdistavat luontaisjuomat

Kuulemme usein ihmisten valittavan että he ovat koko ajan väsyneitä. Krooninen väsymys voi olla merkki siitä, että jokin on vialla maksassa.

Muita merkkejä mahdollisista maksan epätasapainoista ovat seuraavat ilmiöt:

  • Iho muuttuu sairaalloisen ja keltaisen väriseksi, ja tämä ei tietenkään ole ihmisen ihon normaali väri.
  • Virtsa on muuttunut hyvin tummaksi, paljon tummemmaksi kuin silloinkin, kun et ole juonut tarpeeksi vettä.
  • Ulosteesi saattaa olla hyvin tummaa, ja sen koostumus voi olla tervainen. Siinä saattaa olla myös veripisaroita.

Persiljan vaikutukset maksan puhdistamiseksi

maksaa puhdistavat luontaisjuomat: persiljatee

Persilja on yrtti, jolla on monia hyviä lääkinnällisiä ominaisuuksia. Sitä käytetään usein maksan huonon toiminnan ongelmiin, olipa syynä sitten liiallinen alkoholinjuonti tai hyvin rasvaiset ruoat, jotka voivat ärsyttää tätä elintä.

Persilja on aina ollut hyvin suositeltu valinta siksi, että se toimii nestettä poistavana tuotteena. Se puhdistaa maksaa sekä auttaa sen luonnollista uudelleenluonnin prosessia.

Tämän ansiosta persilja poistaa myrkyllisiä aineita.

Tarvittavat ainekset

  • 1 rkl persiljaa
  • 1 lasillinen vettä (200 ml)

Näin tämä juoma valmistetaan

  • Kuumenna vesi ja lisää mukaan persilja.
  • Jätä kiehumaan 15 minuutin ajaksi ja sitten ota kattila pois liedeltä.
  • Jätä neste hautumaan 20 minuutin ajaksi ja nauti juomasi.
  • Jotta saisit juomasta maksimaalisen tehokkuuden, nauti sitä lasillinen joka päivä, ja jatka hoitoa viikon ajan.

Lääkinnällinen persilja-sellerismoothie maksan hoitamiseksi

maksaa puhdistavat luontaisjuomat: kurkku ja selleri

On hyvin tärkeää puhdistaa maksa säännöllisesti, jotta voisit pitää tämän elimen toiminnan hyvänä. Näin voit stimuloida rasvojen hajoamista kehossasi ja pystyt parantamaan kaikkien kehosi elinten ja järjestelmien toimintaa.

Seuraava resepti auttaa palauttamaan maksasi luonnolliset toiminnot hyvälle tasolle jo viiden päivän aikana.

Tarvittavat ainekset

  • 2 kupillista vettä (500 ml)
  • Mehu kahdesta sitruunasta
  • 1 nippu tuoretta persiljaa
  • 3 sellerinvartta

Näin tämä juoma valmistetaan

  • Pese kaikki ainekset kunnolla.
  • Laita ne tehosekoittimeen.
  • Anna sekoittua parin minuutin ajan, ja nauti.
  • Juo tätä mehua kahdesti päivässä – ensimmäiseksi aamulla tyhjään vatsaan ja sitten illalla ennen kuin menet nukkumaan.

Vihreä omena ja selleri: maksaa puhdistava smoothie

maksaa puhdistavia luontaisjuomia: omenasmoothie

Vihreät smoothiet ovat hyvin terveellisiä ja usein myös erittäin herkullisia juomia, joista on tullut suosittuja juuri niiden kehoa puhdistavan tehon vuoksi.

Ne auttavat puhdistamaan elimistöä myrkyllisistä aineista, jotta voitaisin estää erilaisia sairauksia, vähentää huonoa kolesterolia, säädellä verensokerin tasoja, saada parempi kylläisyydentunne sekä tarjota keholle kaikki sen tarvitsemat tärkeät vitamiinit ja mineraalit.

Vihreät kasvikset, jotka nautitaan smoothien muodossa, ovat paras valinta maksan puhdistamiseksi.

Erilaiset smoothiet ovat oivallisia valintoja monien sairauksien hoidossa, mukaan lukien maksan häiriöiden, ja näiden juomien avulla pystyt tekemään kehostasi paljon terveemmän.

Kuinka monta omenaa päivässä olisi oikea määrä?

Suositus on yksi vihreä omena päivässä aamiaisella.

Vihreät omenat ovat paras valinta siksi, että ne vähentävät verensokeria sekä antavat kaikkein eniten hyötyjä keholle. Lisäksi niitä suositellaan usein maksan puhdistamiseen, sillä ne tarjoavat ällistyttävän määrän antioksidantteja.

Omenoissa on myös omenahappoa, joka auttaa estämään munuaiskivien kehittymistä.

Tarvittavat ainekset

  • 1 omena paloiteltuna neljään osaan
  • 2 sellerinvartta
  • 3 kupillista vettä (750 ml)

Näin tämä smoothie valmistetaan

  • Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna juoman sekoittua parin minuutin ajan.
  • Juo lasillinen tätä herkullista smoothieta jokaisen aterian jälkeen.

Vielä yksi hyvä neuvo: samalla kun teet maksan puhdistusta smoothieiden avulla, on syytä välttää roskaruokaa, kuten myös muita hyvin rasvaisia ruokia ja alkoholijuomia, ainakin detox-viikon ajan.

Oletko jo kokeillut jotakin luonnollista detox-dieettiä? Kiinnostaako maksan kunnon kohentaminen ja siten oman terveytesi parantaminen? Ota kokeiluun nämä kolme juomaa, jotka ovat helppo ja herkullinen ratkaisu tämän elimen pitämiseksi hyvässä kunnossa. Maksaa hoitamalla voit varmistaa maksimaalisen hyvinvoinnin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.