Naamioita silmäpussien häivyttämiseen

Kehomme heijastaa fyysistä ja psyykkistä vointiamme. Silmäpussit voivat johtua monista eri asioista, mm. perintötekijöistä ja kovasta stressistä.
Naamioita silmäpussien häivyttämiseen
Karla Henríquez

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Karla Henríquez.

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 20 joulukuuta, 2022

Silmäpussit ovat silmien ympärille muodostuvia tummia alueita, ja ne ovat yleensä melko näkyviä, sillä tämä alue ihosta on hyvin ohut. Ne syntyvät myrkkyjen, rasvan ja nesteen kertymisestä johtuen. Ne voivat ilmaantua monien eri tekijöiden seurauksena, mm. hormonaalisista ja verenkierto-ongelmista sekä unen puutteesta johtuen.

Ne ovat varmasti yksi yleisimmistä naisten kauneuspulmista. Silmäpussit tekevät ilmeestä ja katseesta väsyneen ja vanhan näköisen.

Haluammekin nyt jakaa joitakin luonnollisia keinoja ja naamioita silmäpussien häivyttämiseen.

Kuinka poistaa silmäpussit

silmäpussit

Ihan ensiksi on tärkeää tehdä kaksi asiaa:

  1. Vähentää suolan määrää päivittäisessä ruokavaliossa.
  2. Kiinnittää huomiota unen määrään ja laatuun.

Silmäpussien aiheuttajat

Silmäpussit ovat ongelma, joka on yleensä seurausta kahdesta asiasta:

  1. Melaniinikertymät.
  2. Verisuonten laajeneminen silmien alueella.

Tämä voi johtua useista asioista:

  • Uupumus tai unen puute
  • Ravintoaineiden puutos
  • Liiallinen altistuminen auringonvalolle
  • Hyperpigmentaatiosairaus
  • Ikääntyminen
  • Kuiva iho
  • Hormonaaliset muutokset
  • Psyykkinen tai fyysinen stressi
  • Nesteturvotus
  • Tupakointi ja alkoholi

Silmäpussien poistamiseksi on tärkeää tietää niiden aiheuttajat, jotta ongelma voidaan hoitaa “juuresta käsin”.

Onneksi on olemassa monia keinoja taistella silmäpusseja vastaan. Yksi parhaista tavoista on käyttää kotitekoisia naamioita silmäpussien häivyttämiseen. Katsotaan niistä joitakin.

Naamioita silmäpussien häivyttämiseen

1. Kurkkunaamio

kurkkunaamio silmäpusseille

Tämä on loistava hoito silmäpusseille ja roikkuville silmäluomille.

Ainekset

  • 1 pala omenaa
  • 1 pala kurkkua
  • 1 tl manteliöljyä

Valmistus

  • Laita omena ja kurkku jääkaappiin 5 tunniksi, kunnes ne kylmettyvät. Tämä lisää niiden tulehdusta lievittävää vaikutusta kasvoilla.
  • Raasta sitten molemmat ainesosat.
  • Sekoita ne manteliöljyn kanssa tahnaksi.
  • Sulje silmät ja levitä hoitoa vaativalle alueelle.
  • Istu, rentoudu ja anna vaikuttaa 20 minuuttia.
  • Huuhtele lämpimällä vedellä.

2. Kurkku-perunanaamio

Nämä kaksi ainesosaa lievittävät erinomaisesti turvotusta silmäluomilla ja häivyttävät silmäpusseja.

Ainekset

  • ½ kurkku
  • 1 keskikokoinen peruna

Valmistus

  • Raasta kurkku ja peruna ja sekoita ne tehosekoittimessa tahnaksi.
  • Levitä seosta silmien alle.
  • Rentouta kasvot sillä aikaa kun naamio vaikuttaa.
  • 15-20 minuutin jälkeen huuhtele runsaalla vedellä.

3. Kamomillateetä silmäpusseille

kamomilla auttaa häivyttämään silmäpusseja

Tulehdusta lievittävistä ja rauhoittavista ominaisuuksista johtuen kamomilla lievittää turvotusta silmien alla.

Ainekset

  • 1 pussi kamomillateetä
  • 125 ml vettä
  • 2 rkl luonnonjogurttia

Valmistus

  • Valmista ensin kamomillatee.
  • Lisää sekaan hieman luonnonjogurttia niin, että saat voidemaisen seoksen.
  • Levitä silmien päälle ja ympärille.

4. Porkkananaamio

Ainekset

  • ½ porkkana
  • 2 tl kasviöljyä
  • ½ tuore kurkku

Valmistus

  • Raasta porkkana, lisää joukkoon kasviöljy ja sekoita hyvin.
  • Anna olla 5-10 minuuttia.
  • Leikkaa sillä aikaa kurkusta kaksi ohutta viipaletta.
  • Levitä porkkana-öljytahnaa suljettujen silmien päälle ja rentouta silmät. Peitä kurkkuviipaleilla.
  • Anna olla 10 minuuttia ja poista märällä pyyhkeellä.

5. Tomaattinaamio

tomaatti häivyttää silmäpusseja

Tomaatilla on ominaisuuksia, jotka kirkastavat ihon väriä ja häivyttävät silmäpusseja.

Ainekset

  • 1 rkl tomaattimehua
  • 1 tl sitruunamehua

Valmistus

  • Sekoita tomaattimehu sitruunamehun kanssa.
  • Levitä seosta hellävaraisesti silmäpusseille.
  • Anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele vedellä.
  • Toista tämä kaksi kertaa päivässä.

6. Kananmuna-glyseriininaamio

Ainekset

Valmistus

  • Vatkaa valkuaista kunnes se on hieman jäykempää ja sekoita joukkoon nestemäinen glyseriini.
  • Levitä seosta silmien ympärille.
  • Anna olla 5-8 minuuttia ja huuhtele lämpimällä vedellä.

7. Naamio silmäpusseille ja väsyneille silmille

naamio silmäpusseille ja väsyneille silmille

Tämä naamio on loistava allergikoille, tupakoijille, hormonaalisista muutoksista kärsiville ja jopa niille, joiden silmäpussit johtuvat perinnöllisistä tekijöistä.

Ainekset

  • 125 ml vettä
  • 1 peruna tai omena
  • 10 basilikanlehteä
  • 2 talouspaperia

Huom.: Basilikanlehtien tilalla voi käyttää sellerinlehtiä.

Valmistus

  • Lämmitä vesi ja lisää basilikanlehdet.
  • Raasta peruna kuorineen (nopeasti, sillä peruna hapettuu ja tummuu).
  • Laita raastettua perunaa talouspaperien päälle.
  • Kääri paperiin palloksi.
  • Laita yksi pallo kummankin silmän päälle ja anna olla 15-20 minuuttia.
  • Laita basilikavesi jääkaappiin viilenemään.
  • Kun 15-20 minuuttia on kulunut, ota perunapallot pois silmiltä ja huuhtele basilikavedellä.

8. Papaija-maitonaamio

Tämä naamio tehoaa erittäin hyvin silmäpusseihin. Käytä täysmaitoa kuivalle iholle ja rasvatonta maitoa rasvaiselle iholle.

Ainekset

  • 225 g papaijaa
  • 125 ml maitoa

Valmistus

  • Sekoita tehosekoittimessa papaija ja maito tahnaksi.
  • Levitä seosta silmäpusseihin (suoraan tai vanulapun avulla).
  • Anna vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhtele kasvot vedellä.
  • Toista tämä kerran viikossa.

9. Mintunlehtinaamio

mintunlehtinaamio silmäpusseille

Tämä naamio häivyttää silmäpusseja, kunnes turvotus on kokonaan poissa.

Ainekset

  • 20 mintunlehteä

Valmistus

  • Muussaa mintunlehdet tahnaksi ja levitä silmäpusseille.
  • Anna vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhtele vedellä.

Muita vinkkejä silmäpussien ehkäisyyn

  • Noudata ruokavaliota, jossa on paljon punaista lihaa, munankeltuaisia ja sitrushedelmiä.
  • Vähennä suolan käyttöä, sillä se aiheuttaa nesteturvotusta.
  • Vältä tyydyttyneiden rasvojen syöntiä.
  • Nuku ja lepää riittävästi.
  • Nuku selällään ja käytä tyynyä verenkierron parantamiseksi.
  • Juo riittävästi nesteitä, jotta et kärsi nestevajeesta.
  • Vähennä alkoholinjuontia.
  • Muista kosteuttaa kasvot kunnolla.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Mukherjee, P. K., Nema, N. K., Maity, N., & Sarkar, B. K. (2013). Phytochemical and therapeutic potential of cucumber. Fitoterapia. https://doi.org/10.1016/j.fitote.2012.10.003
  • Groten K, Marini A, Grether-Beck S, et al. Tomato Phytonutrients Balance UV Response: Results from a Double-Blind, Randomized, Placebo-Controlled Study. Skin Pharmacol Physiol. 2019;32(2):101–108. doi:10.1159/000497104
  • Llagostera Pagès, M. (2006). Cuidados de la piel. Atencion Primaria. https://doi.org/10.1157/13094777
  • CCI. (2006). Albahaca. Plan Horticola Nacional.
  • Arnoldo, J., & Espinoza, V. (2017). El cultivo de la albahaca. Eco Agricultura.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.