Munuaisten tuberkuloosin diagnoosi ja hoito
Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Diego Pereira
Munuaisten tuberkuloosi on krooniseksi muodostunut tulehdus, jota tuottaa pääasiassa Mycobacterium tuberculosis -niminen bakteeri. Se voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa molempien munuaisten toiminnan ja johtaa munuaisten vajaatoimintaan ja potilaan kuolemaan.
Munuaisten tuberkuloosin alkuperä on usein keuhkoissa ja sitä esiintyykin monilla potilailla, jotka sairastavat keuhkotuberkuloosia. Mycobacterium tuberculosis kulkeutuu helposti keuhkoista munuaisiin näiden elinten vierekkäisen sijainnin vuoksi sekä veren että lymfaattisen järjestelmän kautta. Munuaisten tuberkuloosi on toiseksi yleisin keuhkojen ulkopuolella vaikuttavan tuberkuloosin muoto.
Munuaisten tuberkuloosia esiintyy ensisijaisesti miesten tapauksessa munuaisten lisäksi myös lisäkiveksessä tai eturauhasessa. Munuaisten tuberkuloosi voi kuitenkin vaikuttaa myös muihin virtsa- ja sukupuolielimiin eli urogenitaalisiin elimiin.
Munuaisten tuberkuloosin oireet
Joitakin munuaisten tuberkuloosin yleisimmistä oireista ovat:
- Kipu munuaisten alueella.
- Kivulias virtsaaminen ja kasvanut virtsaamisen tarve.
- Verivirtsaisuus.
Useimmilla munuaisten tuberkuloosia sairastavalla potilaalla sekä tuberkuliinikoe osoittautuu positiiviseksi että virtsanäytteestä tehdystä viljelystä löydetään Koch-basillia. Miespuolisten potilaiden tapauksessa on tavallista, että se liitetään epidymiitiin eli lisäkivestulehdukseen sekä harvemmissa tapauksissa myös eturauhastulehdukseen.
Munuaisten tuberkuloosin diagnoosi
Munuaisten tuberkuloosin diagnoosi on mikrobiologinen ja diagnoosin vahvistaminen vaatii Mycobacterium tuberculosis -bakteerin eristämistä ja viljelyä biologisten näytteiden avulla.
Mikrobiologinen diagnoosi
Munuaisten tuberkuloosin mikrobiologinen diagnoosi vahvistetaan kolmessa peräkkäisessä vaiheessa:
- Hapolle ja alkoholille vastustuskykyisten basillien osoittaminen.
- Mycobacterium tuberculosis -bakteerin eristäminen puhtaasta viljelmästä.
- Tietyissä tapauksissa myös In vitro -diagnostiikkaa voidaan käyttää testaamaan bakteerin herkkyyttä erilaisille tuberkuloosilääkkeille.
Mykobakteerien suhteen on välttämätöntä ottaa huomioon, että ne vaativat erityisiä värjäystekniikoita bakteerin tunnistukseen, koska niiden soluseinämät sisältävät suuria määriä lipidejä. Lisäksi kyseinen bakteeri kasvaa hitaasti, jolloin kiinteän kasvatusalustan viljelmiä tulisi kasvattaa laboratoriossa noin 8 viikon ajan.
Bakteerin tunnistamiseksi värjäys ja suora mikroskooppinen tutkimus on kaikkein helpoin ja nopein toimenpide, ja se voi antaa alustavan vahvistuksen diagnoosista.
Sinua saattaa myös kiinnostaa: 10 merkkiä siitä että keuhkosi saattavat olla pettämässä
Mykobakteerien viljely ja tunnistaminen
Bakteerien viljelyyn saatavilla olevat elatusaineet ovat seuraavat: kiinteät aineet, radiometriset nesteet, ei-radiometriset nesteet sekä bifaasiset nesteet. Kiinteän elatusaineen ja nestemäisen elatusaineen yhdistelmän käyttöä pidetään tällä hetkellä yhtenä herkimmistä ja nopeimmista tavoista viljellä bakteereja.
Tehokkaimpia tekniikoita ovat lyysin sentrifugointi ja radiometriset tekniikat. Näiden tekniikoiden käyttö on tarkoitettu niille potilaille, joiden immuunijärjestelmä on romahtanut HI-viruksen takia sekä sellaisiin kuumetapauksiin, joiden alkuperää ei ole pystytty tunnistamaan.
Uudet diagnoositekniikat: DNA:n tai RNA:n geenien monistaminen
Nämä tekniikat, jotka tuottavat miljoonia kopioita spesifisestä Mycobacterium tuberculosis -kompleksin nukleiinihaposta, mahdollistavat nopeiden diagnoosien tekemisen.
In vitro -diagnostiikka bakteerin herkkyyden tutkimiseksi (antibiogrammi)
Bakteerin herkkyyden tutkimiseen suunnattu in vitro -diagnostiikka voidaan suorittaa erilaisten radiometristen ja ei-radiometristen menetelmien avulla.
Patologisanatominen diagnoosi (PAD)
Patologisanatominen diagnoosi (PAD) koostuu ohuen neulan avulla tehdyn piston ja imemisen (ohutneulanäyte) sekä biopsian kautta otettujen näytteiden histologisesta tutkimuksesta.
Munuaisten tuberkuloosin hoito
Munuaisten tuberkuloosin hoitamiseksi on välttämätöntä yhdistellä useita eri lääkkeitä, joiden avulla mahdollinen bakteerin kasvattama vastustuskyky lääkettä vastaan ehkäistään. Hoidon huolimaton noudattaminen tai hoidosta kokonaan luopuminen suosivat myös bakteerin vastustuskyvyn syntymistä.
Lisäksi hoitoa on jatkettava tuberkuloosin uusiutumisen estämiseksi. Paras tapa hoitovasteen seuraamiseksi on bakteriologinen arviointi.
Munuaisten tuberkuloosin hoitoon suunnatut lääkkeet voidaan luokitella kahteen eri ryhmään niiden tehokkuuden, voimakkuuden ja toksisten vaikutusten perusteella:
- Ensisijaiset lääkkeet varhaisten tuberkuloositapausten hoitamiseksi:
- Bakteereja tappavat lääkkeet eli bakterisidit: isoniatsidi, rifampisiini, pyratsiiniamidi ja streptomysiini.
- Bakteerien kasvua ja lisääntymistä estävät lääkkeet eli bakteriostaattinen lääkkeet: etambutoli.
- Toissijaiset lääkkeet monimutkaisempien tuberkuloositapausten hoitamiseksi: Nämä lääkkeet ovat vähemmän aktiivisia ja niillä on myös enemmän sivuvaikutuksia. Niitä käytetään yllä mainituille lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien tapauksissa tai muissa erityisissä kliinisissä tilanteissa. Joitakin näistä lääkkeistä on saatavilla vain rajoitetusti ja niiden määrääminen ja annostelu kuuluu vain alaa tuntevalle ammattitaitoiselle henkilölle. Näitä lääkkeitä ovat muun muassa:
- Kanamysiini
- Amikasiini
- Klaritromysiini
- Siprofloksasiini.
Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: Varo näitä yhdeksää ihmiselle vaarallista bakteeria
Munuaisten tuberkuloosiin suunnatun hoidon haittavaikutukset
Munuaisten tuberkuloosiin suunnatun hoidon yleisin haittavaikutus on maksatulehdus, jota sekä isoniatsidi että rifampiini voivat aiheuttaa.
Lievät sivuvaikutukset ovat suhteellisen yleisiä eivätkä vaadi lääkityksen lopettamista. Vakavat sivuvaikutukset taas vaativat lääkityksen lopettamista tai hoitosuunnitelman muuttamista, mutta niitä esiintyy vain 3–5 prosentilla kaikista potilaista, joiden määrätty lääkitys on lyhytaikainen.
Munuaisten tuberkuloosin todellinen tilanne maailmalla ei ole tiedossa, eikä eroja teollisuusmaiden ja kehitysmaiden potilaiden välillä ole vielä pystytty määrittämään kunnolla, sillä kyseistä sairautta olisi tutkittava perusteellisemmin. Suomessa tuberkuloosi käy kuitenkin vuosi vuodelta harvinaisemmaksi taudiksi, johon sairastuvat enimmäkseen iäkkäät henkilöt, jolloin aikoinaan lapsuudessa saatu tartunta voi iän myötä aktivoitua.
Munuaisten tuberkuloosi on krooniseksi muodostunut tulehdus, jota tuottaa pääasiassa Mycobacterium tuberculosis -niminen bakteeri. Se voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa molempien munuaisten toiminnan ja johtaa munuaisten vajaatoimintaan ja potilaan kuolemaan.
Munuaisten tuberkuloosin alkuperä on usein keuhkoissa ja sitä esiintyykin monilla potilailla, jotka sairastavat keuhkotuberkuloosia. Mycobacterium tuberculosis kulkeutuu helposti keuhkoista munuaisiin näiden elinten vierekkäisen sijainnin vuoksi sekä veren että lymfaattisen järjestelmän kautta. Munuaisten tuberkuloosi on toiseksi yleisin keuhkojen ulkopuolella vaikuttavan tuberkuloosin muoto.
Munuaisten tuberkuloosia esiintyy ensisijaisesti miesten tapauksessa munuaisten lisäksi myös lisäkiveksessä tai eturauhasessa. Munuaisten tuberkuloosi voi kuitenkin vaikuttaa myös muihin virtsa- ja sukupuolielimiin eli urogenitaalisiin elimiin.
Munuaisten tuberkuloosin oireet
Joitakin munuaisten tuberkuloosin yleisimmistä oireista ovat:
- Kipu munuaisten alueella.
- Kivulias virtsaaminen ja kasvanut virtsaamisen tarve.
- Verivirtsaisuus.
Useimmilla munuaisten tuberkuloosia sairastavalla potilaalla sekä tuberkuliinikoe osoittautuu positiiviseksi että virtsanäytteestä tehdystä viljelystä löydetään Koch-basillia. Miespuolisten potilaiden tapauksessa on tavallista, että se liitetään epidymiitiin eli lisäkivestulehdukseen sekä harvemmissa tapauksissa myös eturauhastulehdukseen.
Munuaisten tuberkuloosin diagnoosi
Munuaisten tuberkuloosin diagnoosi on mikrobiologinen ja diagnoosin vahvistaminen vaatii Mycobacterium tuberculosis -bakteerin eristämistä ja viljelyä biologisten näytteiden avulla.
Mikrobiologinen diagnoosi
Munuaisten tuberkuloosin mikrobiologinen diagnoosi vahvistetaan kolmessa peräkkäisessä vaiheessa:
- Hapolle ja alkoholille vastustuskykyisten basillien osoittaminen.
- Mycobacterium tuberculosis -bakteerin eristäminen puhtaasta viljelmästä.
- Tietyissä tapauksissa myös In vitro -diagnostiikkaa voidaan käyttää testaamaan bakteerin herkkyyttä erilaisille tuberkuloosilääkkeille.
Mykobakteerien suhteen on välttämätöntä ottaa huomioon, että ne vaativat erityisiä värjäystekniikoita bakteerin tunnistukseen, koska niiden soluseinämät sisältävät suuria määriä lipidejä. Lisäksi kyseinen bakteeri kasvaa hitaasti, jolloin kiinteän kasvatusalustan viljelmiä tulisi kasvattaa laboratoriossa noin 8 viikon ajan.
Bakteerin tunnistamiseksi värjäys ja suora mikroskooppinen tutkimus on kaikkein helpoin ja nopein toimenpide, ja se voi antaa alustavan vahvistuksen diagnoosista.
Sinua saattaa myös kiinnostaa: 10 merkkiä siitä että keuhkosi saattavat olla pettämässä
Mykobakteerien viljely ja tunnistaminen
Bakteerien viljelyyn saatavilla olevat elatusaineet ovat seuraavat: kiinteät aineet, radiometriset nesteet, ei-radiometriset nesteet sekä bifaasiset nesteet. Kiinteän elatusaineen ja nestemäisen elatusaineen yhdistelmän käyttöä pidetään tällä hetkellä yhtenä herkimmistä ja nopeimmista tavoista viljellä bakteereja.
Tehokkaimpia tekniikoita ovat lyysin sentrifugointi ja radiometriset tekniikat. Näiden tekniikoiden käyttö on tarkoitettu niille potilaille, joiden immuunijärjestelmä on romahtanut HI-viruksen takia sekä sellaisiin kuumetapauksiin, joiden alkuperää ei ole pystytty tunnistamaan.
Uudet diagnoositekniikat: DNA:n tai RNA:n geenien monistaminen
Nämä tekniikat, jotka tuottavat miljoonia kopioita spesifisestä Mycobacterium tuberculosis -kompleksin nukleiinihaposta, mahdollistavat nopeiden diagnoosien tekemisen.
In vitro -diagnostiikka bakteerin herkkyyden tutkimiseksi (antibiogrammi)
Bakteerin herkkyyden tutkimiseen suunnattu in vitro -diagnostiikka voidaan suorittaa erilaisten radiometristen ja ei-radiometristen menetelmien avulla.
Patologisanatominen diagnoosi (PAD)
Patologisanatominen diagnoosi (PAD) koostuu ohuen neulan avulla tehdyn piston ja imemisen (ohutneulanäyte) sekä biopsian kautta otettujen näytteiden histologisesta tutkimuksesta.
Munuaisten tuberkuloosin hoito
Munuaisten tuberkuloosin hoitamiseksi on välttämätöntä yhdistellä useita eri lääkkeitä, joiden avulla mahdollinen bakteerin kasvattama vastustuskyky lääkettä vastaan ehkäistään. Hoidon huolimaton noudattaminen tai hoidosta kokonaan luopuminen suosivat myös bakteerin vastustuskyvyn syntymistä.
Lisäksi hoitoa on jatkettava tuberkuloosin uusiutumisen estämiseksi. Paras tapa hoitovasteen seuraamiseksi on bakteriologinen arviointi.
Munuaisten tuberkuloosin hoitoon suunnatut lääkkeet voidaan luokitella kahteen eri ryhmään niiden tehokkuuden, voimakkuuden ja toksisten vaikutusten perusteella:
- Ensisijaiset lääkkeet varhaisten tuberkuloositapausten hoitamiseksi:
- Bakteereja tappavat lääkkeet eli bakterisidit: isoniatsidi, rifampisiini, pyratsiiniamidi ja streptomysiini.
- Bakteerien kasvua ja lisääntymistä estävät lääkkeet eli bakteriostaattinen lääkkeet: etambutoli.
- Toissijaiset lääkkeet monimutkaisempien tuberkuloositapausten hoitamiseksi: Nämä lääkkeet ovat vähemmän aktiivisia ja niillä on myös enemmän sivuvaikutuksia. Niitä käytetään yllä mainituille lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien tapauksissa tai muissa erityisissä kliinisissä tilanteissa. Joitakin näistä lääkkeistä on saatavilla vain rajoitetusti ja niiden määrääminen ja annostelu kuuluu vain alaa tuntevalle ammattitaitoiselle henkilölle. Näitä lääkkeitä ovat muun muassa:
- Kanamysiini
- Amikasiini
- Klaritromysiini
- Siprofloksasiini.
Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: Varo näitä yhdeksää ihmiselle vaarallista bakteeria
Munuaisten tuberkuloosiin suunnatun hoidon haittavaikutukset
Munuaisten tuberkuloosiin suunnatun hoidon yleisin haittavaikutus on maksatulehdus, jota sekä isoniatsidi että rifampiini voivat aiheuttaa.
Lievät sivuvaikutukset ovat suhteellisen yleisiä eivätkä vaadi lääkityksen lopettamista. Vakavat sivuvaikutukset taas vaativat lääkityksen lopettamista tai hoitosuunnitelman muuttamista, mutta niitä esiintyy vain 3–5 prosentilla kaikista potilaista, joiden määrätty lääkitys on lyhytaikainen.
Munuaisten tuberkuloosin todellinen tilanne maailmalla ei ole tiedossa, eikä eroja teollisuusmaiden ja kehitysmaiden potilaiden välillä ole vielä pystytty määrittämään kunnolla, sillä kyseistä sairautta olisi tutkittava perusteellisemmin. Suomessa tuberkuloosi käy kuitenkin vuosi vuodelta harvinaisemmaksi taudiksi, johon sairastuvat enimmäkseen iäkkäät henkilöt, jolloin aikoinaan lapsuudessa saatu tartunta voi iän myötä aktivoitua.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
-
Highsmith, H. Y., Starke, J. R., & Mandalakas, A. M. (2018). Tuberculosis. In Kendig’s Disorders of the Respiratory Tract in Children. https://doi.org/10.1016/B978-0-323-44887-1.00029-8
-
Koch, A., & Mizrahi, V. (2018). Mycobacterium tuberculosis. Trends in Microbiology. https://doi.org/10.1016/j.tim.2018.02.012
-
Daniel, T. M. (2006). The history of tuberculosis. Respiratory Medicine. https://doi.org/10.1016/j.rmed.2006.08.006
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.