Logo image
Logo image

Suoliston puhdistus luonnollisesti

3 minuuttia
Suoliston puhdistus luonnollisesti
Viimeisin päivitys: 11 maaliskuuta, 2019

Suolistoon kerääntyy helposti kuona-aineita, jotka saavat koko kehon toimimaan huonosti. Kuona-aineita täynnä oleva paksusuoli saattaa aiheuttaa terveydellisiä onglmia, jonka vuoksi suoliston puhdistus luonnollisesti onkin suositeltavaa tehdä. On myös hyvä tiedostaa, mistä kuona-aineiden kertyminen paksusuoleen johtuu, jotta voisit ehkäistä kuona-aineiden kertymistä mahdollisimman hyvin.

Suoliston puhdistus luonnollisesti – mitä sinun tulisi tietää

Jos suoliston puhdistus on mielessäsi ajoittaisen tai lievän ummetuksen takia, sinun tarvitsee vain lisätä kuituja tai yrttejä ruokavalioosi, jotta suoliston toiminta normalisoituu. Tällä tavalla ei tosin pysty poistamaan suoliston seinämiin kertynyttä vanhaa ulostemassaa. Jos viiteen päivään ei ole käynyt vessassa, on silloin paksusuoleen kerääntynyt peräti noin 15 aterian jäämät.

Suoliston puhdistus luonnollisesti on hyödyllistä koko kehon hyvinvoinnin kannalta, sillä se poistaa kehosta kaiken, mitä ei voi enää käyttää hyödyksi. Samalla suolisto puhdistuu kaikesta, mikä hidastaa tai estää suolistoa toimimasta kunnolla – oli kyse sitten loisista tai vanhoista ruuanjäämistä. Kunnon suolihuuhtelulla ja oikealla ruokavaliolla saa suoliston puhdistettua tehokkaasti.

Puhdas suolisto näkyy ulospäin hyvänä olona ja tuntuu myös sisäisenä hyvinvointina. Unenlaatu paranee, hengityksestä tulee paremman hajuista sekä ominaistuoksukin paranee. Suoliston puhdistuksen seurauksena myös näppylät ja finnit katoavat.  Suoliston puhdistus luonnollisesti stimuloi myös vatsaa, erityisesti haiman ja maksan rauhasia, minkä seurauksena elimistö vahvistuu. Suoliston puhdistus parantaa myös ravinnon imeytymistä.

Some figure

Muista, että laksatiivien käyttöä suoliston puhdistukseen ei suositella, koska niiden aktiiviset ainesosat ovat myrkyllisempiä ja suolistoa ärsyttävämpiä kuin itse ruuanjäämät, joita niillä yritetään suolistosta poistaa.

Parhaita luonnollisia keinoja ovat huuhtelut, peräruiskeet, yrtit ja suolot. Nämä luonnolliset keinot ovat luotettavampia, ja niitä voi käyttää huoletta – kunhan sinulla on kaikki tarvittava tieto suoliston puhdistuksesta.

Näitä suoliston puhdistusmenetelmiä ei kuitenkaan tule käyttää liian usein, jotta niistä ei tule riippuvaiseksi. Tällöin lopputulos voi olla päinvastainen. Terveellistä ruokavaliota tulee noudattaa säännöllisesti ja jatkuvasti. Et siis voi enää syödä kaikkea mitä haluat luullen, että asian voi korjata viikottaisella suolihuuhtelulla – elimistösi ei kestäisi sitä.

Sinun ei välttämättä tarvitse turvautua edellä mainittuihin suoliston puhdistustekniikoihin, sillä on olemassa myös ruoka-aineita, joilla on suolistoa puhdistavia vaikutuksia.

Kasvisreseptejä suoliston puhdistukseen

Näillä resepteillä puhdistat samanaikaisesti sekä suolistoasi että ruuansulatusjärjestelmääsi- yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Sinun tarvitsee tehdä vain muutamia muutoksia ruokavalioosi, kuten lisätä siihen enemmän kauden hedelmiä, kasviksia ja vihanneksia sekä kuivattuja siemeniä. Suolistosi lisäksi myös munuaisesi ja maksasi puhdistuvat. Niin elimistösi kuin myös kokonaisvaltainen hyvinvointisi paranee huomattavasti näiden kasvisreseptien avulla.

Yksi parhaista suolistonpuhdistusresepteistä on seuraavanlainen: tarvitset kaksi appelsiinia, seitsemän mansikkaa ja kolme persikkaa. Poista persikoista kivet, paloittele hedelmät, laita hedelmäpalat tehosekoittimeen ja soseuta. Älä siivilöi mehua, vaan juo se sellaisenaan ennen aamupalaa. Juo mehua yhdeksän peräkkäisen päivän ajan. Tunti hedelmämehun nauttimisen jälkeen voit syödä normaalin aamupalasi.

Mehu auttaa suolta puhdistumaan luonnollisesti sekä auttaa vahvistamaan myös hengityselimiä. Mehu auttaa myös masennuksen oireiden helpottamisessa.

Some figure

 

On olemassa myös yrttejä, jotka ovat erinomaisia suoliston puhdistukseen. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Rohtopaatsama: Pohjois-Amerikan aboriginaalit ovat käyttäneet Sagrada-puun kuorta jo tuhansia vuosia.  1500-luvulla rohtopaatsama esiteltiin espanjalaisille. Kuoren sisältämät yhdisteet auttavat aktivoimaan paksusuolen supisteluja jäljitellen ulostamisen liikkeitä. Rohtopaatsaman avulla myös herkkävatsaiset voivat poistaa kuona-aineita elimistöstä.
  • Jänönratamo: Jänönratamo on intialaisen ja iranilaisen siemenen kuorta, ja kuoria käytetään lähinnä vaihtoehtoisessa lääketieteessä. Ne sisältävät paljon liukenevaa ravintokuitua. Liota kuoria vedessä saadaksesi niiden ympärille liivatemaisen taikinan, joka toimii ikään kuin harjana puhdistaen kaiken suoliston seinämistä. Jänönratamo auttaa parantamaan suoliston kokonaisterveyttä.

Some figure

  • Rohtosalkoruusu: Tätä yrttiä on käytetty muinaisen Kreikan ajoista lähtien, mistä se saa myös nimensä (Althaea Officinalis). “Altho” tarkoittaa parannuskeinoa tai lääkettä. Yrtti sisältää suuria sokerimolekyylejä, jotka rauhoittavat paksusuolen seinämän limakalvoja.
  • Kassiakaneli: Kassiakaneli tunnetaan myös nimellä kiinankaneli, ja se on ensimmäinen mauste, jota tuotiin Eurooppaan Aleksanteri Suuren mukana. Ennen Eurooppaa maustetta vietiin Egyptiin ja Israeliin. Sitä viljellään Kaakkois-Kiinassa öljynsä, kukintojensa ja kuorensa vuoksi. Tällä kanelilla on hyvin suotuisa vaikutus ruuansulatusjärjestelmään, koska sillä on vatsan ja paksusuolen kudosten ja limakalvojen terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Neuvoja suoliston puhtaana pitämiseen

  • Syö viikottain 8-10 annosta hedelmiä. Valitse mieluiten kuitupitoisia hedelmiä, kuten esimerkiksi marjoja.
  • Syö täysjyväviljatuotteita 2-3 kertaa viikossa.
  • Valitse runsasproteiinista ja -kuituista ravintoa, sillä se auttaa puhdistamaan paksusuolta.
  • Älä syö makeisia tai rasvaisia ruokia.
  • Lisää kokonaisia pellavansiemeniä ruokavalioosi sirotellen niitä ruokaasi ennen tarjoilua.
  • Liiku päivittäin (vähintään 30 minuuttia kävelyä päivässä) ja juo päivittäin paljon vettä (suositeltava määrä on vähintään 2 litraa vettä päivässä).

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.