Miksi erosta on niin vaikeaa päästä ylitse?

Ero on joskus terpeellista jotta voimme kasvaa henkisesti.
Miksi erosta on niin vaikeaa päästä ylitse?

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Ero on aina vaikeaa. Kun parisuhde loppuu, molemman osapuolen täytyy surra. Joskus emme pysty päästämään irti entisestä kumppanistamme huolimatta niistä syistä, jotka johtivat eroon.

Se kipu ja kärsimys, jonka ero sinulle aiheuttaa, riippuu hyvin paljon siitä, kuinka kauan suhde on kestänyt. Erosta on helpompi päästä ylitse, jos olet ollut suhteessa vain muutaman kuukauden kuin siinä tapauksessa, että kesto on ollut vuosia.

Joka tapauksessa on tärkeää tietää, kuinka voit kääntää uuden lehden elämässäsi suhteen päättyessä. Joskus tämän tekeminen ei kuitenkaan onnistu muista ongelmista johtuen.

Tällä kertaa pohdimme siis sitä, miksi parisuhteen loppumisesta on usein niin vaikeaa päästä eteenpäin. Oletko joskus itse ollut tällaisessa tilanteessa? Jatka lukemista!

Päästä irti, jotta voit liikkua eteenpäin

nainen ja lintu

Miksi on niin vaikeaa tehdä irtiotto entisestä kumppanista? Siksikö, että rakastat kyseistä ihmistä niin valtavan paljon?

Parisuhde loppuu syistä, joista molemmat osapuolet ovat ehkä tietoisia, mutta joskus on vaikeaa liikkua eteenpäin, sillä olet uskonut olevasi rakastunut.

Joskus olet ehkäpä jopa pakottanut itsesi antamaan suhteelle toisen mahdollisuuden, mutta ne ongelmat joita aikaisemmin oli, tulivat taas pinnalle ja jäivät taas ratkaisematta.

Tämä johtaa sitten toiseen eroon, joka on pahempi ja kivuliaampi kuin ensimmäinen.

Seuraavassa haluamme kertoa eräistä syistä, joiden vuoksi et välttämättä pysty päästämään irti entisestä kumppanistasi eron jälkeen.

1. Tunnetason riippuvaisuus

Moni meistä kärsii tunnetason riippuvuudesta, ja tämä on kyvyttömyyttä elää ilman sitä, että olet parisuhteessa. Joskus tämä on tulosta siitä, että sinulla on tunnetason puutteita, jotka ovat olleet olemassa jo lapsuudesta lähtien.

Tunnetason riippuvaisuus aiheuttaa sen, että et pysty eroamaan kumppanistasi. Kun sinulla ei ole enää toista ihmistä, korvaat jäljelle jääneen kuilun jollakin muulla. Jos siis olet riippuvainen ihminen, yrität aina olla jonkun kanssa, jotta et joutuisi olemaan yksin.

Jos sinulla on tämä ongelma, et ymmärrä, että et itse asiassa välttämättä edes rakasta kumppaniasi, vaan ainoastaan tarvitset häntä.

2. Et halua menettää

et halua menettää toista

Ollaanpa nyt rehellisiä. Kukaan ei pidä menettämisestä, tai ainakaan suurin osa ihmisistä ei siitä pidä. Jätetyksi tuleminen ei siis kuulu asioihin, joita haluat.

Lisäksi tämä idea saa potkua käsityksestä romanttisesta rakkaudesta. Kun suhde sitten loppuu, me uskomme, että elämäkin loppuu. Kuvittelemme, että kaikki vain lakkaa olemasta, eikä mitään voi enää tulla.

Pohdi sitä, oletko todella loukkaantunut, vai onko kyseessä sen sijaan mielesi, joka ajattelee sinun olevan. Joskus on niin, että et näe tilannetta riittävän laajasta näkökulmasta, ja tunteissasi on sekaannusta.

Haluatko pitää kiinni siksi, että rakastat entistä kumppaniasi, vai siksi, että tunnet olosi loukatuksi?

3. Oman mukavuusalueen jättäminen

Moni sekoittaa kyvyttömyyden päästää irti entisestä kumppanista pelkoon yksinäisyydestä, mutta tämä ilmiö menee kuitenkin vielä pidemmälle. Pelkäämme menettää sitä mukavaa olotilaa jossa olemme olleet, sillä muutos on aina pelottava asia.

Kuvittele seuraava tilanne: olet kokenut elämää kumppanisi rinnalla jo pitkän aikaa, ja kaiken tämän muuttuminen on ajatus, jonka torjut. Luulet tuntevasi olosi turvalliseksi hylkäämällä tämän ajatuksen, sillä luulet, että tilanne huononee, jos päästät irti.

Mieti kuitenkin, mitä todella pelkäät tässä tilanteessa. Joskus pelkomme ovat täysin perusteettomia.

Usein meidät pakotetaan tai raahataan pois omalta mukavuusalueeltamme. Emme pidä tästä, mutta kun ei ole mahdollisuutta kieltäytyä, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.

Älä pelkää muutosta. Muista, että on parasta valita toinen suunta, jos parisuhteesi meni pieleen.

vesiputouksen edessä

Usein emme halua päästää irti ex-kumppanistamme, sillä emme tunne oloamme mukavaksi ajatellen, että joudumme kohtaamaan elämän ilman sitä ihmistä, joka on ollut rinnallamme kovin kauan. Tämä on kuitenkin itse asiassa itsekkyyttä. Ero on joskus tarpeen.

Meidän täytyy opetella päästämään irti, sillä vain niin voimme liikkua eteenpäin. Teemme myös suuren virheen koskien käsitystämme romanttisesta rakkaudesta, sillä uskomme, että ei ole elämää parisuhteen loppumisen jälkeen.

Ero ei tarkoita, että oma elämäsi loppuu. Se tarkoittaa vain sitä, että yksi luku on lopussa, ja mistä lähtien kirjoissa on ollut vain yksi luku?

Ala siis kääntää sivuja, ja jatka sen kirjan kirjoittamista, joka on oma elämäsi. Edessäsi on vielä monia kokemuksia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.