Mikä on paras ruokavalio diabetekseen?

On hyvin tärkeää muistaa, että diabeetikon tulee syödä aivan tietyllä tavalla välttääkseen ongelmia sairautensa vuoksi. Lisäksi hänen tulisi harrastaa liikuntaa, jotta terveydestä voitaisiin huolehtia yleisesti ottaen.
Mikä on paras ruokavalio diabetekseen?

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kun diabetes diagnosoidaan, potilas joutuu uudistamaan ruokavalionsa täysin. Ruokavalio on osa hoitoa, ja sen tarkoituksena on pitää verensokeritasot kunnossa. Tutustutaanpa enemmän siihen, mikä on paras ruokavalio diabetekseen – se on loistava myös diabeteksen ehkäisyyn.

On elintärkeää muuttaa monia tottumuksia tämän sairauden vuoksi, sillä ruokavaliolla on hyvin tärkeä rooli sairauteen sopeutumisessa ja sen avulla voidaan välttää ongelmien kehittymistä.

Terveellisesti syöminen tarkoittaa sitä, että nautitaan korkean ravintoarvon ruokia ja kohtuullisissa annoksissa, ja että omassa ateriarutiinissa pysytään päivästä toiseen.

Vaikka ruokavalio saattaakin vaihdella ihmisen painon, iän ja muiden tekijöiden vuoksi, yleisesti ottaen muutoksena tulee olla kalorien hallinta samalla kun annetaan keholle ne ravinteet, joita se tarvitsee.

Mitä sitten diabeetikon tulisi syödä, ja mitä taas ei? Mitkä ovat parhaat suositukset tämän sairauden kohdalla? Koska diabetes on ilmiö josta monella on vain vähän tietoa, haluamme nyt antaa oleellisimmat neuvot aiheesta – jatka lukemista, jotta olisit paremmin selvillä tästä yleisestä sairaudesta ja sen vaikutuksista ihmisen elämään.

Miksi diabeetikot joutuvat miettimään ruokavaliotaan tarkasti?

verensokerin mittaus

Ne joilla on diabetes tai esiasteen diabetes, joutuvat ottamaan osaksi arkeaan erityisen ruokavalion, jotta voitaisiin hallita korkeita verensokerin tasoja ja muita tähän asiaan liittyviä ongelmia.

Ruokavalio perustuu yhdistelmään terveellisiä ruokia, jotka vaikuttavat moniin ihmisen terveyden osa-alueisiin.

Yleisellä tasolla tämän ruokavalion tavoitteena ovat seuraavat vaikutukset:

  • korkean verensokerin hallinta
  • tasaisen kehonpainon ylläpito
  • sydän- ja verisuoniongelmien ehkäiseminen
  • kolesterolin ja triglyseridien määrän vähentäminen
  • munuaisten toiminnan pitäminen hyvänä
  • hermoston aktiivisuuden stimulointi

Mitä hyötyjä erityisruokavalion noudattamisesta on?

Tästä kroonisesta sairaudesta kärsivät saavat usein kokea monenlaisia ongelmia, jos he eivät tee niitä tarpeellisia muutoksia, joita diabeteksen hoito vaatisi. Tämä tilanne vaikuttaa sitten koko ihmisen kehoon.

Jos he kuitenkin tekevät parannuksen ruokavaliossaan, tällä voi olla suuria hyötyjä ihmisen elämänlaadun kannalta. Sairauteen ei valitettavasti ole mitään parannuskeinoa.

Hyvä ruokavalio edistää verensokeritason hallintaa, optimoi insuliinin tuotantoa ja käyttöä sekä säätelee verenkiertoa silloin, kun on kyse eräistä komplikaatioista.

Hyötyihin kuuluvat muun muassa seuraavat vaikutukset:

  • tasainen verenpaine
  • näkökyvyn ongelmien estäminen
  • vähemmän väsynyt olo
  • fyysinen ja henkinen hyvinvointi
  • terveellinen kehonpaino

Mitä ruokia diabetesta sairastavan kannattaa lisätä ruokavalioon?

ruokavalio diabetekseen: paljon kasviksia

Diabeetikon ruokavalio perustuu kolmeen pääateriaan joka päivä ja samoina aikoina. Näin pystytään mahdollistamaan se, että keho käyttää insuliinin parhaiten hyödyksi, olipa se sitten luonnollista tai keinotekoista.

Lääkärit usein suosittelevat käyntiä asiantuntijalla, sillä jokaisen diabetesta sairastavan tilanne voi olla erilainen. On kuitenkin eräitä perusneuvoja, jotka kannattaa pitää mielessä.

Terveelliset hiilihydraatit

  • Hedelmät ja kasvikset
  • Täysjyväviljat
  • Palkokasvit (pavut, linssit tai herneet)
  • Vähärasvaiset maitotuotteet

Kuitu

  • Täysjyväjauho tai -leseet
  • Pähkinät
  • Vihreät kasvikset ja hedelmät
  • Kaura

Terveelliset rasvahapot

  • Rasvainen kala
  • Siemenet ja pähkinät
  • Avokado
  • Oliivi- tai rypsiöljy

Proteiini

  • Palkokasvit
  • Kananmuna
  • Vähärasvainen liha (kana tai kalkkuna)
  • Vähärasvaiset tai rasvattomat maitotuotteet
  • Äyriäiset

Mitä ruokia diabeetikoiden ei tulisi syödä?

ruokavalio diabetekseen: ei jalostettuja lihoja

Diabetes lisää sydän- ja verisuonisairausten, halvauksen ja muiden kroonisten sairausten riskiä, jotka voivat johtaa myös kuolemaan.

Tämän vuoksi on tärkeää, että terveellisen ruokavalion lisäksi poistetaan täysin tai ainakin rajoitetaan sellaisia ruokia, jotka ovat haitaksi.

Tyydyttyneet rasvat

  • Naudanliha
  • Säilötyt lihat
  • Pekoni
  • Paistetut ruoat
  • Jalostetut kasviöljyt

Transrasvat

  • Teollisesti käsitellyt ruoat
  • Leivonnaiset
  • Margariini

Kolesteroli

  • Maitotuotteet ja eläinproteiinit (liiallisissa määrissä)
  • Kananmunan keltuainen
  • Pikaruoka
  • Jälkiruoat

Natrium

  • Jalostettu suola
  • Säilykkeet tai valmisateriat

Huomaa: Natriumia suositellaan nauttimaan alle 2,3 grammaa päivässä. Jos potilaalla on korkea verenpaine, tämän määrän tulisi olla alle 1,5 grammaa päivässä.

Sokerit

  • Lisätyt sokerit
  • Makeiset ja jälkiruoat
  • Leivonnaiset
  • Teolliset murot ja myslit

Vinkkejä diabeetikoille ruokavalion suunnitteluun

Sen lisäksi että otetaan käyttöön ravitsemusasiantuntijan suosittelema ruokavalio diabetekseen, on eräitä yleistason vinkkejä, jotka voivat olla hyvä apu terveyden pitämiseksi parhaana mahdollisena.

  • Lisää aterioiden määrää päivän aikana. Sen sijaan että syöt kolme isoa ateriaa, ota siis viisi tai kuusi pienempää lautasellista.
  • Luo pysyvä aikataulu jokaiselle aterialle.
  • Luo pysyvä aikataulu lääkkeiden ottamiselle.
  • Harrasta liikuntaa säännöllisesti.
  • Hallitse hiilihydraattien määrää aterioilla.
  • Jätä alkoholi kokonaan pois.

Se, että ihminen joutuu  aloittamaan terveellisen ruokavalion noudattamisen, voi olla melkoinen shokki. Se on sitä etenkin sellaiselle, joka on juuri kuullut sairastavansa esimerkiksi diabetesta ja joka aikaisemmin on ollut ruoan suhteen huoleton. Sopiva ruokavalio diabetekseen on kuitenkin ehdottomasti paras tapa sopeutua tilanteeseen, kun diagnoosi on saatu.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.