Membranoosi nefropatia: piirteet ja hoito
Membranoosi nefropatia, joka tunnetaan myös nimellä membranoosi glomerulonefriitti, on hitaasti etenevä sairaus. Se syntyy, kun munuaisten verisuonet (glomerulukset) vaurioituvat ja tämän seurauksena paksunevat. Se on yksi johtavia syitä ei-diabeettiseen nefropaattiseen oireyhtymään aikuisilla, ja sen ilmaantuvuus väestössä on 8–10 tapausta miljoonaa ihmistä kohti.
Membranoosia nefropatiaa on kahta muotoa:
- Primaarinen idiopaattinen membranoosi nefropatia ilman selkeää syytä.
- Sekundaarinen membranoosi nefropatia, joka johtuu infektioista, kasvaimista, tietyistä lääkkeistä ja autoimmuunisairauksista.
Alta voit lukea lisää membranoosista nefropatiasta.
Mikä on membranoosi nefropatia?
Nefrología al Día -lehden mukaan membranoosi nefropatia on nefroottisen oireyhtymän yksi yleisimmistä aiheuttajista aikuisilla ja vanhuksilla. Arviot osoittavat, että sen vuosittainen esiintyvyys on 5–10 tapausta miljoonaa asukasta kohti. 85 % tapauksista on primaarista idiopaattista muotoa.
Membranoosi nefropatia johtuu antigeenien ja vasta-aineiden kompleksien kertymisestä munuaiskerästen tyvikalvon ja podosyyttien väliin. Podosyytit ovat munuaisten soluja, jotka verhoavat munuaiskeräsen hiussuonia. Nämä kompleksit aktivoivat komplementtijärjestelmän ja edistävät membraanin tuhoa.
Tämä membraaneja tuhoava kompleksi vaurioittaa glomerulusten (munuaisissa oleva pienten hiussuonisilmukoiden muodostama alue, joka suodattaa verta ja muodostaa virtsaa) epiteelisoluja. Näin se vahingoittaa ja paksuntaa munuaisten verisuonia johtaen ajan myötä elimen vajaatoimintaan.
Membraaneja tuhoava kompleksi vapauttaa proteaaseja, sytokiineja ja oksidoivia aineita, jotka aiheuttavat haittaa hiussuonikeräskudokselle. Tämän seurauksena munuaisrakenteiden ioniesteissä on häiriö, ja virtsaan kulkeutuu sinne kuulumattomia aineita, kuten proteiineja. Tämä tunnetaan proteinuriana.
Lue lisää: Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan oireet ja diagnoosi
Membranoosiin nefropatiaan liittyvät oireet
Opha.netin mukaan membranoosi nefropatia ilmenee yleensä 50–60 ikävuoden tienoilla munuaisissa. Sen tavallisimmat kliiniset merkit ovat:
- Jalkojen ja nilkkojen turvotus. Tämä johtuu munuaisten suodatushäiriöstä, joka johtaa nesteiden kertymiseen. Tämän seurauksena potilaiden alaraajoissa on yleensä nesteturvotusta.
- Painonnousu. Tämä johtuu nesteen kertymisestä, ei rasvakudoksen lisääntymisestä.
- Vaahtoava virtsa. Tämä johtuu virtsassa olevasta proteiinista, ja se on yksi ensimmäisiä nefroottisen oireyhtymän merkkejä.
- Muita, epäspesifejä oireita ovat väsymys ja ruokahaluttomuus.
80 %:ssa tapauksia kyseessä on kokonaisvaltainen nefroottinen oireyhtymä. Henkilö huomaa muutokset tällöin selkeästi ja havaitsee taudin näin varhain. Jalkojen nestepöhö on pääasiallinen syy lääkärikäyntiin.
Sairauden syyt
Kuten ylempänä jo mainittiin, nefroottista oireyhtymää on kahta muotoa, primaarista ja sekundaarista. Ne on hyvä osata erottaa toisistaan.
1. Primaarinen membranoosi nefropatia
StatPearls -lähteen mukaan primaarinen membranoosi nefropatia käsittää 75–80 % kaikista tapauksista. Sen syy on idiopaattinen. Sen toteamiseksi kyseessä olevalla alueella on oltava yksi seuraavista vasta-aineista, eli mitään muita mahdollisia sairauden laukaisevia tekijöitä ei saa olla läsnä:
- 70–80 % tapauksista johtuu M-tyypin fosfolipaasi A2-reseptorin autoantigeenin (PLA2R) vasta-aineista
- 15–20 % tapauksista: samanlainen kuin neuraalinen epidermaalinen kasvutekijä (NELL)
- 1–5 % johtuu trombospondiinin vasta-aineista
Vasta-aineet kiinnittyvät elimistön autoantigeeneihin ja kohdistavat hyökkäyksen munuaisten gromeluruskudokseen (hiussuonikeräskudokseen). Munuaisten toiminta on aluksi suhteellisen normaalia, mutta vähitellen ilmaantuu tromboembolioita, jotka hankaloittavat henkilön tilaa.
2. Sekundaarinen membranoosi nefropatia
Loput 20–25 % nefropatioista ovat seurausta sairauksista, kuten hepatiitista, kupasta, malariasta, HIV:stä tai skistosomiaasista. Tällainen nefropatia on suhteellisen yleinen myös syöpäpotilailla tai ihmisillä, joita hoidetaan tietyillä lääkkeillä.
Monet autoimmuunisairaudet (kuten systeeminen lupus erythematosus) johtavat membranoosiin nefropatiaan. Syynä on se, että henkilön väärin ohjautuva immuunijärjestelmä saattaa virheellisesti hyökätä munuaisia vastaan. Alla piilevä syy löytyy lähes kaikilta nuorilta potilailta, joilla on membraanosi nefropatia, eli se on sekundaarinen.
Mahdolliset komplikaatiot
F1000 Research -lähteen mukaan jopa 30 %:lle potilaista kehittyy loppuvaiheen munuaissairaus 5-15 vuoden päästä oireiden puhkeamisesta. 35–40 %:ssa tapauksista on kuitenkin havaittavissa spontaaneja remissioita ilman immunosuppressiivista hoitoakin.
Sitä vastoin jopa 20 %:lla potilaista tauti on aggressiivinen ja siihen liittyy merkittävää proteinuriaa, joka etenee nopeasti terminaalivaiheisiin. Ennuste on erittäin huono, kun munuaisten toiminta laskee tasaisesti ensimmäisten 12–24 kuukauden aikana.
Lopuilla 40–60 %:lla membranoosi nefropatia etenee hitaasti ja vakaasti. Tilanne on kuitenkin vaarallinen, jos spontaania remissiota ei tapahdu. Heikentynyt tai olematon munuaistoiminta aiheuttaa terminaalisia nefroottisia oireyhtymiä, korkeaa verenpainetta, virtsatieinfektioiden lisääntymistä ja verihyytymiä.
Membranoosin nefropatian diagnosointi
Selvin merkki munuaisongelmista on virtsassa oleva proteiini (proteinuria), kuten Yhdysvaltain kansallinen lääketieteen kirjasto toteaa. Proteiinit ovat välttämättömiä elimistön homeostaasille ja energiantuotannolle, ja munuaisten tehtävänä on imeä ne uudelleen ja estää niitä poistumasta virtsan mukana.
Kyseessä on ongelma, kun elimistön tarvitsemat aineet erittyvät pois virtsan mukana. Henkilöllä on proteinuria, kun virtsan proteiinipitoisuus on vähintään 300 milligrammaa 24 tunnin aikana.
Myös proteiinin vähentynyt määrä veressä viittaa tähän sairauteen. Muita kemiallisia kokeita ovat veren ja virtsan albumiini, virtsan typpi, kreatiniini ja lipidiprofiili. Diagnoosin varmistaa kuitenkin munuaisten koepala.
Kun potilaan munuaiskudoksesta on otettu näyte, valomikroskoopilla voidaan havaita munuaiskeräsen tyvikalvon diffuusi paksuneminen. Lääkäri saattaa myös hyödyntää histologisia värjäysmenetelmiä vasta-aineiden havaitsemiseksi.
Hoito
Membranoosissa nefropatiassa hoidon tavoitteena on vähentää oireita ja estää taudin eteneminen, sillä siihen ei ole täysin parantavaa hoitoa. Mutta kuten yllä jo todettiin, sairaus häviää itsestään kolmella kymmenestä potilaasta. Kliinistä lähestymistapaa ei siis tarvita.
Potilaan proteinurian vaikeusasteesta riippuen tauti voidaan jakaa eri luokkiin. Yleensä membranoosiin nefropatiaan määrättyjä lääkkeitä ovat:
- Angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät. Tämä on verenpainelääke, joka vähentää proteiinin määrää virtsassa. Se alentaa verenpainetta, jolloin nämä välttämättömät biomolekyylit pysyvät paremmin verenkierrossa.
- Nesteenpoistolääkkeet. Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit poistavat nestettä ja elektrolyyttejä virtsan mukana. Ne eivät paranna sairautta, mutta voivat auttaa vähentämään turvotusta ja nestepöhöä alaraajoissa.
- Immunosuppressiiviset lääkkeet. Membranoosi nefropatia on autoimmuunisairaus, joten siihen saatetaan tarvita immunosuppressiivista eli immuunijärjestelmän toimintaa vaimentavaa hoitoa. UNC Kidney Centerin mukaan eniten käytettyjä lääkkeitä ovat Cytoxan, Rituxan ja prednisoni.
Tärkeintä on hoitaa alla piilevä syy, jos nefropatia on sekundaarinen. Näin ollen se voi vaatia antibiootteja, alkueläinlääkkeitä tai viruslääkkeitä, jos syynä on infektio. Jos tauti johtuu kasvaimesta, ensisijainen hoito on kasvaimen poisto.
Käy tutustumassa myös: Synnynnäinen lisämunuaisen liikakasvu: oireet ja hoidot
Membranoosia nefropatiaa sairastavat potilaat eivät voi viivyttää hoitoa
Absoluuttisen ennusteen laatiminen kaikkiin tapauksiin on vaikeaa tässä sairaudessa. Kolmannes potilaista paranee itsestään, 10–20 % kuolee nopeasti kehittyviin komplikaatioihin ja lopuilla tila joko pysyy ennallaan tai pahenee vähitellen. Sairauden syy ei ole aina selvä ja katoaa joskus itsestään.
Nesteenpoistolääkkeet, immunosuppressiiviset lääkkeet ja muut lääkkeet voivat huomattavasti pidentää potilaan elinikää niissä tapauksissa, joissa ennuste on huono. Tämä riippuu tapauksesta ja oireiden puhkeamisnopeudesta.
Membranoosi nefropatia, joka tunnetaan myös nimellä membranoosi glomerulonefriitti, on hitaasti etenevä sairaus. Se syntyy, kun munuaisten verisuonet (glomerulukset) vaurioituvat ja tämän seurauksena paksunevat. Se on yksi johtavia syitä ei-diabeettiseen nefropaattiseen oireyhtymään aikuisilla, ja sen ilmaantuvuus väestössä on 8–10 tapausta miljoonaa ihmistä kohti.
Membranoosia nefropatiaa on kahta muotoa:
- Primaarinen idiopaattinen membranoosi nefropatia ilman selkeää syytä.
- Sekundaarinen membranoosi nefropatia, joka johtuu infektioista, kasvaimista, tietyistä lääkkeistä ja autoimmuunisairauksista.
Alta voit lukea lisää membranoosista nefropatiasta.
Mikä on membranoosi nefropatia?
Nefrología al Día -lehden mukaan membranoosi nefropatia on nefroottisen oireyhtymän yksi yleisimmistä aiheuttajista aikuisilla ja vanhuksilla. Arviot osoittavat, että sen vuosittainen esiintyvyys on 5–10 tapausta miljoonaa asukasta kohti. 85 % tapauksista on primaarista idiopaattista muotoa.
Membranoosi nefropatia johtuu antigeenien ja vasta-aineiden kompleksien kertymisestä munuaiskerästen tyvikalvon ja podosyyttien väliin. Podosyytit ovat munuaisten soluja, jotka verhoavat munuaiskeräsen hiussuonia. Nämä kompleksit aktivoivat komplementtijärjestelmän ja edistävät membraanin tuhoa.
Tämä membraaneja tuhoava kompleksi vaurioittaa glomerulusten (munuaisissa oleva pienten hiussuonisilmukoiden muodostama alue, joka suodattaa verta ja muodostaa virtsaa) epiteelisoluja. Näin se vahingoittaa ja paksuntaa munuaisten verisuonia johtaen ajan myötä elimen vajaatoimintaan.
Membraaneja tuhoava kompleksi vapauttaa proteaaseja, sytokiineja ja oksidoivia aineita, jotka aiheuttavat haittaa hiussuonikeräskudokselle. Tämän seurauksena munuaisrakenteiden ioniesteissä on häiriö, ja virtsaan kulkeutuu sinne kuulumattomia aineita, kuten proteiineja. Tämä tunnetaan proteinuriana.
Lue lisää: Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan oireet ja diagnoosi
Membranoosiin nefropatiaan liittyvät oireet
Opha.netin mukaan membranoosi nefropatia ilmenee yleensä 50–60 ikävuoden tienoilla munuaisissa. Sen tavallisimmat kliiniset merkit ovat:
- Jalkojen ja nilkkojen turvotus. Tämä johtuu munuaisten suodatushäiriöstä, joka johtaa nesteiden kertymiseen. Tämän seurauksena potilaiden alaraajoissa on yleensä nesteturvotusta.
- Painonnousu. Tämä johtuu nesteen kertymisestä, ei rasvakudoksen lisääntymisestä.
- Vaahtoava virtsa. Tämä johtuu virtsassa olevasta proteiinista, ja se on yksi ensimmäisiä nefroottisen oireyhtymän merkkejä.
- Muita, epäspesifejä oireita ovat väsymys ja ruokahaluttomuus.
80 %:ssa tapauksia kyseessä on kokonaisvaltainen nefroottinen oireyhtymä. Henkilö huomaa muutokset tällöin selkeästi ja havaitsee taudin näin varhain. Jalkojen nestepöhö on pääasiallinen syy lääkärikäyntiin.
Sairauden syyt
Kuten ylempänä jo mainittiin, nefroottista oireyhtymää on kahta muotoa, primaarista ja sekundaarista. Ne on hyvä osata erottaa toisistaan.
1. Primaarinen membranoosi nefropatia
StatPearls -lähteen mukaan primaarinen membranoosi nefropatia käsittää 75–80 % kaikista tapauksista. Sen syy on idiopaattinen. Sen toteamiseksi kyseessä olevalla alueella on oltava yksi seuraavista vasta-aineista, eli mitään muita mahdollisia sairauden laukaisevia tekijöitä ei saa olla läsnä:
- 70–80 % tapauksista johtuu M-tyypin fosfolipaasi A2-reseptorin autoantigeenin (PLA2R) vasta-aineista
- 15–20 % tapauksista: samanlainen kuin neuraalinen epidermaalinen kasvutekijä (NELL)
- 1–5 % johtuu trombospondiinin vasta-aineista
Vasta-aineet kiinnittyvät elimistön autoantigeeneihin ja kohdistavat hyökkäyksen munuaisten gromeluruskudokseen (hiussuonikeräskudokseen). Munuaisten toiminta on aluksi suhteellisen normaalia, mutta vähitellen ilmaantuu tromboembolioita, jotka hankaloittavat henkilön tilaa.
2. Sekundaarinen membranoosi nefropatia
Loput 20–25 % nefropatioista ovat seurausta sairauksista, kuten hepatiitista, kupasta, malariasta, HIV:stä tai skistosomiaasista. Tällainen nefropatia on suhteellisen yleinen myös syöpäpotilailla tai ihmisillä, joita hoidetaan tietyillä lääkkeillä.
Monet autoimmuunisairaudet (kuten systeeminen lupus erythematosus) johtavat membranoosiin nefropatiaan. Syynä on se, että henkilön väärin ohjautuva immuunijärjestelmä saattaa virheellisesti hyökätä munuaisia vastaan. Alla piilevä syy löytyy lähes kaikilta nuorilta potilailta, joilla on membraanosi nefropatia, eli se on sekundaarinen.
Mahdolliset komplikaatiot
F1000 Research -lähteen mukaan jopa 30 %:lle potilaista kehittyy loppuvaiheen munuaissairaus 5-15 vuoden päästä oireiden puhkeamisesta. 35–40 %:ssa tapauksista on kuitenkin havaittavissa spontaaneja remissioita ilman immunosuppressiivista hoitoakin.
Sitä vastoin jopa 20 %:lla potilaista tauti on aggressiivinen ja siihen liittyy merkittävää proteinuriaa, joka etenee nopeasti terminaalivaiheisiin. Ennuste on erittäin huono, kun munuaisten toiminta laskee tasaisesti ensimmäisten 12–24 kuukauden aikana.
Lopuilla 40–60 %:lla membranoosi nefropatia etenee hitaasti ja vakaasti. Tilanne on kuitenkin vaarallinen, jos spontaania remissiota ei tapahdu. Heikentynyt tai olematon munuaistoiminta aiheuttaa terminaalisia nefroottisia oireyhtymiä, korkeaa verenpainetta, virtsatieinfektioiden lisääntymistä ja verihyytymiä.
Membranoosin nefropatian diagnosointi
Selvin merkki munuaisongelmista on virtsassa oleva proteiini (proteinuria), kuten Yhdysvaltain kansallinen lääketieteen kirjasto toteaa. Proteiinit ovat välttämättömiä elimistön homeostaasille ja energiantuotannolle, ja munuaisten tehtävänä on imeä ne uudelleen ja estää niitä poistumasta virtsan mukana.
Kyseessä on ongelma, kun elimistön tarvitsemat aineet erittyvät pois virtsan mukana. Henkilöllä on proteinuria, kun virtsan proteiinipitoisuus on vähintään 300 milligrammaa 24 tunnin aikana.
Myös proteiinin vähentynyt määrä veressä viittaa tähän sairauteen. Muita kemiallisia kokeita ovat veren ja virtsan albumiini, virtsan typpi, kreatiniini ja lipidiprofiili. Diagnoosin varmistaa kuitenkin munuaisten koepala.
Kun potilaan munuaiskudoksesta on otettu näyte, valomikroskoopilla voidaan havaita munuaiskeräsen tyvikalvon diffuusi paksuneminen. Lääkäri saattaa myös hyödyntää histologisia värjäysmenetelmiä vasta-aineiden havaitsemiseksi.
Hoito
Membranoosissa nefropatiassa hoidon tavoitteena on vähentää oireita ja estää taudin eteneminen, sillä siihen ei ole täysin parantavaa hoitoa. Mutta kuten yllä jo todettiin, sairaus häviää itsestään kolmella kymmenestä potilaasta. Kliinistä lähestymistapaa ei siis tarvita.
Potilaan proteinurian vaikeusasteesta riippuen tauti voidaan jakaa eri luokkiin. Yleensä membranoosiin nefropatiaan määrättyjä lääkkeitä ovat:
- Angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät. Tämä on verenpainelääke, joka vähentää proteiinin määrää virtsassa. Se alentaa verenpainetta, jolloin nämä välttämättömät biomolekyylit pysyvät paremmin verenkierrossa.
- Nesteenpoistolääkkeet. Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit poistavat nestettä ja elektrolyyttejä virtsan mukana. Ne eivät paranna sairautta, mutta voivat auttaa vähentämään turvotusta ja nestepöhöä alaraajoissa.
- Immunosuppressiiviset lääkkeet. Membranoosi nefropatia on autoimmuunisairaus, joten siihen saatetaan tarvita immunosuppressiivista eli immuunijärjestelmän toimintaa vaimentavaa hoitoa. UNC Kidney Centerin mukaan eniten käytettyjä lääkkeitä ovat Cytoxan, Rituxan ja prednisoni.
Tärkeintä on hoitaa alla piilevä syy, jos nefropatia on sekundaarinen. Näin ollen se voi vaatia antibiootteja, alkueläinlääkkeitä tai viruslääkkeitä, jos syynä on infektio. Jos tauti johtuu kasvaimesta, ensisijainen hoito on kasvaimen poisto.
Käy tutustumassa myös: Synnynnäinen lisämunuaisen liikakasvu: oireet ja hoidot
Membranoosia nefropatiaa sairastavat potilaat eivät voi viivyttää hoitoa
Absoluuttisen ennusteen laatiminen kaikkiin tapauksiin on vaikeaa tässä sairaudessa. Kolmannes potilaista paranee itsestään, 10–20 % kuolee nopeasti kehittyviin komplikaatioihin ja lopuilla tila joko pysyy ennallaan tai pahenee vähitellen. Sairauden syy ei ole aina selvä ja katoaa joskus itsestään.
Nesteenpoistolääkkeet, immunosuppressiiviset lääkkeet ja muut lääkkeet voivat huomattavasti pidentää potilaan elinikää niissä tapauksissa, joissa ennuste on huono. Tämä riippuu tapauksesta ja oireiden puhkeamisnopeudesta.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Terente, M. P. (2012). Nefropatía membranosa. Nefrología, 7(1), 0.
- Glomerulonefritis membranosa primaria, Orpha.net. Recogido a 27 de abril en https://www.orpha.net/consor/cgi-bin/OC_Exp.php?lng=ES&Expert=97560#:~:text=A%20nivel%20mundial%2C%20la%20incidencia,es%20muy%20infrecuente%20en%20ni%C3%B1os.
- Alok, A., & Yadav, A. (2020). Membranous nephropathy. StatPearls [Internet].
- Akiyama, S. I., Imai, E., & Maruyama, S. (2019). Immunology of membranous nephropathy. F1000Research, 8.
- Nefropatía membranosa, Medlineplus.gov. Recogido a 27 de abril en https://medlineplus.gov/spanish/ency/article/000472.htm
- Membranous Nephrophaty, UNC Kidney Center. Recogido a 27 de abril en https://unckidneycenter.org/kidneyhealthlibrary/glomerular-disease/membranous-nephropathy/#:~:text=Membranous%20Nephropathy%20(MN)%20is%20a,and%20mean%20the%20same%20thing).
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.