Maissin vihneen yhdeksän hyötyä terveydelle

Tulehdusta lievittävien ominaisuuksiensa ansiosta maissin vihneestä tehdystä teestä on hyötyä erilaisten kipujen lievittämisessä, aina päänsäryistä nivelkipuun, ja se helpottaa myös mm. vilustumisen ja flunssan oireita.
Maissin vihneen yhdeksän hyötyä terveydelle
Elisa Morales Lupayante

Tarkistanut ja hyväksynyt: liikuntapedagogi ja ravitsemusterapeutti Elisa Morales Lupayante.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Maissin vihne ja sen käyttö on monelle uutta. Maissi on Amerikan mantereen viljelykasvi, jota on käytetty yli 10 000 vuoden ajan peruselintarvikkeena. Sitä viljellään tällä hetkellä lämpimissä ilmastoissa ympäri maailmaa, ja on arvioitu, että kasvi voi saavuttaa jopa kolmen metrin korkeuden.

Suurin osa ihmisistä käyttää maissista vain jyvät, sillä niiden maku sopii hyvin osaksi keittoja, kakkuja, chiliruokia ja muun tyyppisiä reseptejä. Mutta suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että maissin vihne, joka sijaitsee sen suojalehtien alla, sisältää ominaisuuksia, joita voidaan käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Vaikka ihmisillä onkin tapana heittää maissin vihne pois tietämättömyyttään, on hyvä tietää, että sitä voidaan käyttää hoitona moniin sairauksiin.

Tänään haluamme jakaa kanssasi joitakin maissin vihneen suurimmista hyödyistä sekä vihneestä tehdyn teen valmistusohjeet, jotta voit käyttää hyödyksi sen sisältämät ominaisuudet.

1. Maissin vihne suojelee virtsateitä

virtsatie ja munuaiset

Maissin vihneen antiseptiset ja diureettiset ominaisuudet tekevät siitä loistavan avun virtsatietulehduksia vastaan. Tämän teen nauttiminen auttaa lievittämään tulehdusta, se rauhoittaa ärsytystä ja vähentää bakteerien kasvua.

2. Selättää nivelkivun

Tämän orgaanisen ainesosan tulehdusta lievittävät ja emäksiset ominaisuudet sopivat loistavasti nivelkivun hoitoon.

Maissin vihneestä tehty tee vähentää elimistön happamuutta, poistaa nesteturvotusta ja pienentää tulehdusreaktion riskiä.

3. Säätelee korkeaa verenpainetta

verenpainetta mitataan

Maissin vihne sopii erinomaisesti ihmisille, jotka kamppailevat korkean verenpaineen kanssa. Sen sisältämät flavonoidit säätelevät verenpainetta ja parantavat verenkiertoa kaikkialla elimistössä.

Se auttaa myös hallitsemaan elimistön natriumtasoja. Liiallinen suolan määrä voi nostaa verenpainetta.

4. Poistaa tukkoisuuden

Maissin vihneestä tehty tee avaa hengitystiet, vähentäen kurkun tulehdusta ja hilliten flunssan ja vilustumisen pääasiallisia oireita.

Sillä on myös limaa irrottava ja rauhoittava vaikutus, joka poistaa rinnan alueen ja nenän tukkoisuuden.

5. Poistaa myrkkyjä elimistöstä

Maissin vihneen sisältämät antioksidantit sopivat loistavasti stimuloimaan elimistöön kerääntyneiden myrkkyjen poistumista. Tällä on suora vaikutus maksan terveyteen: se optimoi elimistön eritystoiminnot ja vähentää riskiä saada rasvamaksa.

6. Säätelee verensokeria

verensokerimittari

Tyypin 2 diabetesta sairastavat potilaat, jotka juovat maissin vihneestä valmistettua teetä, alentavat sen avulla huomattavasti verensokeritasojaan.

Tämä hoito näyttää säätelevän insuliinituotantoa ja taistelevan elimistön insuliiniresistenssiä vastaan.

7. Lievittää päänsärkyjä

Maissin vihneen tulehdusta ja kipua lievittävien ominaisuuksien ansiosta se auttaa vähentämään kroonisia päänsärkyjä.

Vihneestä valmistetun teen juominen lievittää jännitystä, parantaa verenkiertoa ja vähentää hartioiden, kaulan ja leukaperien jäykkyyttä.

8. Helpottaa lihasjännitystä

Hartiakipu

Vihneestä valmistettua teetä suositellaan urheilijoille, sillä se lievittää lihasjännitystä kovatehoisen liikunnan jälkeen.

Se sisältää myös erittäin vähän kaloreita ja auttaa nesteyttämään elimistöä ja pitämään elektrolyyttitasot tasapainossa.

9. Tukee painonpudotusta

Koska maissin vihneestä tehty tee sisältää vain vähän kaloreita ja siinä on diureettisia ominaisuuksia, siitä voi olla apua ihmisille, jotka yrittävät pudottaa painoaan.

Tämän teen juominen pitkittää kylläisyydentunnetta, parantaa aineenvaihduntaa, hillitsee tulehdusta ja helpottaa kuona-aineiden poistumista.

Kuinka tätä teetä valmistetaan?

Maissin vihne -tee

Maissin vihneestä valmistettu tee on erittäin suositeltava tapa hyödyntää tämän loistavan luonnollisen ainesosan kaikki ominaisuudet.

Ainesosat

  • 3 ruokalusikallista maissin vihnettä (n. 30 g)
  • 1 litra vettä

Valmistus

  • Kiehauta litra vettä, alenna hellan levyn lämpötilaa ja lisää maissin vihne.
  • Anna kiehua hiljalleen kaksi minuuttia, poista kattila liedeltä ja anna hautua.
  • Kun neste on jäähtynyt riittävästi, siivilöi se ja nauti.
  • Juo kolmesta neljään kupillista päivässä.

Rajoitukset

Raskaana olevien tai munuaissairaudesta kärsivien ihmisten ei tulisi juoda maissin vihneestä valmistettua teetä.

Jos käytät verenpainelääkitystä, kysy lääkäriltäsi ennen kuin kokeilet tätä hoitoa.

 

 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Guo J, Liu T, Han L, Liu Y. 2009. The effects of corn silk on glycaemic metabolism. Nutrition & Metabolism. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19930631
  • Hasanudin, K., Hashim, P., & Mustafa, S. (2012). Corn silk (Stigma maydis) in healthcare: a phytochemical and pharmacological review. Molecules (Basel, Switzerland), 17(8), 9697–9715. https://doi.org/10.3390/molecules17089697
  • A.A. Adedapo, O.S. Babarinsa, A.A.O. Ogunshe, A.A. Oyagbemi, T.O. Omobowale, A.D. Adedapo. Evaluation of some biological activities of the extracts of corn silk and leaves. Tropical Veterinarian.
  • Kim, H.Y. & Lee, M.-J & Seo, W.D. & Choi, S.-W & Kim, S.L. & Jung, G.-H & Kang, H.J.. (2017). Anti-inflammatory and anti-atopic effects of corn silk (Zea mays L.) ethanol extracts. Korean Journal of Food Science and Technology. 49. 710-713. 10.9721/KJFST.2017.49.6.710.
  • CORN SILK. WebMD. https://www.webmd.com/vitamins/ai/ingredientmono-140/corn-silk

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.