Lääkekasvit

Lääkekasvit painonpudotukseen, ruoansulatuksen parantamiseen, kolesterolin alentamiseen, puolustusjärjestelmän vahvistamiseen… Jokaiseen tarpeeseen, jokaiseen särkyyn ja jokaiseen ongelmaan on olemassa kasvinsa. Tässä osiossa kerromme parhaista lääkekasveista, sekä mitkä niiden käyttötavat ovat ja miten niitä tulee ottaa.

Inkivääri-kamomillahauduke ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa

On olemassa luonnollisia hoitoja, joiden vaikutukset auttavat vähentämään ärtyvän suolen oireyhtymän oireita. Niihin sisältyvät muun muassa inkivääri-kamomillahauduke, jonka hyötyjä ovat parempi ruoansulatus ja tulehduksen lievittyminen. Kiinnostaako? Jos kärsit itsekin tästä yleisestä ongelmasta, kokeile seuraavaa hauduketta mitä pikimmiten!

Yllättävät ummetuksen aiheuttajat

Tiesitkö, että esimerkiksi stressi, istuma-asentoon painottuva elämäntyyli sekä epätasapainoinen ruokavalio voivat kaikki saada aikaan ummetusta, kuten myös muita ruoansulatusongelmia? Nyt kerromme enemmän ummetuksesta ja siitä, mitkä voivat olla ummetuksen aiheuttajat.

Hermostuneisuuden lievittäminen 5 yrttihoidon avulla

Hermostuneisuus on sisäinen kiihtymystila, joka syntyy yleensä reaktiona uuteen tai poikkeavaan tilanteeseen. Sille on ominaista luontaisen tyyneyden katoaminen, ja se ilmenee mm. seuraavin oirein: tärisevät kädet, liikahikoilu, nopea sydämensyke ja pelon tunne. Tiesitkö, että hermostuneisuuden lievittäminen onnistuu luonnollisesti yrttien avulla?

Eroon suolistomadoista punasipulihoidoilla

Ihmiskeho altistuu usein ruoan takia tietyille sairauksille. Jotkut sairaudet ovat tunnetumpia kuin toiset, mutta kaikki meistä haluavat vältellä niitä tai hoitaa ne niin nopeasti kuin vain mahdollista. Tänään aiomme kertoa siitä, kuinka voit päästä eroon suolistomadoista viiden punasipulireseptin avulla.

Vatsaongelmien hoitaminen aloe veralla ja hunajalla

Onko sinulla usein vatsakipua, närästystä tai pahoinvointia? Tämä voi olla merkki siitä, että sinulla on krooninen vatsaongelma. Kun näin tapahtuu, luonnolla on erittäin monipuolinen kasvi, jota voidaan käyttää vatsaongelmien hoidossa: aloe vera. Pienen hunajamäärän kera voit valmistaa ihanteellisen aloe vera…

Parhaat luontaishoidot nesteen kertymiseen

Nesteen kertymisellä tarkoitetaan sitä, että kehon kudoksiin kertyy nesteitä. Tätä ongelmaa esiintyy eniten jalkaterissä, nilkoissa ja kasvoissa, vaikka sitä voikin ilmetä myös muualla elimistössä. Tällä kertaa haluamme tarjota luonnollisia hoitoja nesteen kertymisen lievittämiseksi.

Ruoansulatusta helpottavat hedelmät ja yrtit

Ruoansulatusongelmista kuten ilmavaivoista, vatsakivusta tai vatsakrampeista kärsivät ihmiset kääntyvät lääkkeiden puoleen helpotuksen saamiseksi. On kuitenkin olemassa hedelmiä ja yrttejä, jotka voivat tarjota erinomaisia tuloksia tällaisiin oireisiin. Ruoansulatusta helpottavat luontaistuotteet ovat myös maukkaita ja tarjoavat erinomaisen lisän ateriaan.

5 tapaa hoitaa inkontinenssia kasvien avulla

On monia ihmisiä, jotka kärsivät inkontinenssista eli virtsankarkailusta eri syistä johtuen. Inkontinenssia voidaan pitkälti hoitaa luontaishoidoilla, vaikka sitä hoidetaankin yleensä halopaattisten lääkkeiden ja joissakin tapauksissa jopa leikkauksen avulla. Tässä artikkelissa opit 5 luontaishoitoa, jotka auttavat virtsankarkailun hoidossa.

Kuinka puhdistat lymfaattisen järjestelmän: 5 kasvipohjaista ratkaisua

Lymfaattinen järjestelmä muodostaa osan kehoa. Lyhyesti sanottuna se on samankaltainen kuin verenkiertojärjestelmä, mutta toisin kuin tämä, lymfaattinen järjestelmä kulkee vain yhteen suuntaan: se alkaa kehon kudoksista, jatkaa imusolmukkeiden läpi ja päätyy vereen. Siitä syystä on äärimmäisen tärkeää pitää lymfaattinen järjestelmä…

Kotikonstit suoliston amebiaasin hoitoon

Suoliston amebiaasi on loistartunta, jota ilmenee paksusuolessa. Sitä on monilla ihmisillä lauhkeankin ilmaston alueilla, mutta tämän tyyppinen sairaus on erityisen yleinen kuumissa ilmastoissa. Yksityisten ja julkisten tilojen hygienia voi vähentää loistartunnan riskiä hyvin merkittävästi.