Loppu kuorsaukselle

Kokeile luonnollisia yrttejä kuorsauksen lopettamiseksi tai ruudasta ja oliiviöljystä valmistettua voidetta avaamaan tukoksia.

Aina kuorsaaja ei itse tiedä kuorsaavansa, mutta kanssanukkuja voi kärsiä korisevasta äänestä. Kuorsausääni syntyy nukkuessa hengitysteiden ahtaissa kohdissa, erityisesti nenänielussa, jossa pehmeä suulaki värähtelee ilmavirran mukana. Kuorsaus on sangen yleistä, noin 10–15 % keski-ikäisistä miehistä kuorsaa joka yö nukkumisasennosta riippumatta. Naisilla kuorsaus on jonkin verran harvinaisempaa. Kuorsaukseen vaikuttavat nenän ja nielun rakenteelliset sekä monet nenän tukkoisuutta aiheuttavat tekijät kuten yliherkkyys ja nenän kuivuminen. Ylipaino, alkoholi ja rauhoittavat lääkkeet saavat myös herkemmin kuorsaamaan.

Joskus kuorsaus liittyy uniapneaan. Uniapnea on unihäiriö, jossa esiintyy unenaikaisia hengityskatkoksia. Hengityskatkosten eli apneoiden pituus vaihtelee kymmenestä sekunnista aina yli minuuttiin. Katkoksessa veren happipitoisuus laskee. Kun happipitoisuus on laskenut riittävän alas, aivot reagoivat, ihminen havahtuu ja vetäisee ilmaa sisään kuuluvasti.

Kuorsausta ei pidetä terveysongelmana, sillä siihen ei yleisesti liity mitään suurempia komplikaatioita. Kuorsaus voi kuitenkin hankaloittaa nukkumista ja rikkoa unirytmiä, etenkin uniapnean yhteydessä. Onneksi on olemassa muutamia luonnollisia keinoja kuorsauksen helpottamiseen ja vähintään kanssanukkujan unen takaamiseen.

Mistä kuorsaus johtuu?

Joskus ihminen kuorsaa herkemmin rilluttelun jälkeen, kun alkoholia on nautittu suuria määriä. Joskus kuorsaaminen liittyy ylipainoon, allergiaan tai flunssaan, kun hengitystiet ahtautuvat. Myös raskauden loppuvaiheessa kuorsaus voi lisääntyä.

Miten kuorsaamisesta pääsee eroon?

Vältä alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä

alkoholi

Alkoholilla läträys tai muiden keskushermostoa rentouttavien ainesten käyttäminen löystyttää pallean ja leuan lihaksia, mikä voi lisätä kuorsaamista.

Laihduta

Jos olet ylipainoinen, saatat kuorsata normaalipainoisia herkemmin. Jos sinä tai puolisosi kärsitte kovasta kuorsauksesta, suosittelemme laihduttamaan terveellistä ruokavaliota noudattaen ja säännöllistä liikuntaa harrastaen. Ylipaino kohdistaa ylimääräistä painetta hengitysteihin ja tekee hengittämisestä vaikeampaa, mikä usein johtaa kuorsaukseen.

Hoida allergiat
niistaa

Pahasta allergiasta kärsivät kuorsaavat helposti. Etenkin siitepölyaikaan tai eläinpölylle altistuessa yöaikainen kuorsaus voi lisääntyä. Muista siis käyttää allergialääkkeitä ja/tai tukkoisuutta avaavia lääkkeitä. Jos olet herkkä pölylle, muista pitää koti ja etenkin makuuhuone puhtaana; pyyhi pölyt märällä rätillä säännöllisesti, imuroi ja pese lattiat, sekä pese lakanat ja verhot säännöllisesti.

Nuku kyljelläsi

Olet ehkä saattanut jo huomatakin, että selällään nukkuessasi kuorsaat eniten. Kokeile siis nukkua kyljelläsi. Jos käännyt automaattisesti yön aikana selällesi, voit kokeilla tätä kikkaa: kääri tennispallo tai pari sukan sisään ja aseta ne sänkyyn selkäsi taakse sängylle. Näin nukut automaattisesti kyljelläsi, sillä jos käännyt yön aikana selällesi, selkäsi laskeutuu tennispallojen päälle.

Valitse paksumpi tyyny

Paksu tyyny tai lisätyynyn käyttäminen voi parantaa ilman kiertämistä nenäonteloissa ja kurkussa, mikä vähentää kuorsausta.

Sipuli
sipuli

Tämä vanha kikka on kokeilun arvoinen. Halkaise sipuli kahtia ja kaada leikkauskohtaan kunnon annos suolaa. Aseta lautaselle ja laita yöpöydälle sängyn viereen.

Suolaliuos

Suolaliuos voi auttaa avaamaan tukkoisen nenän, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että voit nukkua normaalisti suu kiinni ja hengittää nenän kautta. Tämä vähentää kuorsausta. Sekoita puolikas teelusikallinen suolaa kupilliseen huoneenlämpöistä vettä. Sekoita kunnes suola on kokonaan liuennut. Kaada tippa kumpaankin sieraimeen.

Nokkostee

Nokkosesta valmistettu yrttitee on hyvä tapa helpottaa kuorsausta. Sekoita ruokalusikallinen kuivattua nokkosta kupilliseen kiehuvaa vettä, anna uuttua 10 minuuttia ja nauti ennen nukkumaanmenoa.

Salviatee
salvia

Salviaa käytetään yleisesti monien eri hengitysteiden sairauksien ja ongelmien hoitoon, ja se soveltuu siksi myös kuorsauksen ehkäisyyn. Keitä kupillinen salviateetä käyttämällä tuoreita salvian lehtiä. Lisää muutama lehti kupilliseen kiehuvan kuumaa vettä, anna uuttua 10 minuuttia, siivilöi lehdet pois ja nauti ennen nukkumaanmenoa.

Oliiviöljy ja ruuta

Tähän hoitoon tarvitset muutaman desin oliiviöljyä ja 50 grammaa tuoksuruutaa. Sekoita ainekset keskenään ja kaada ilmatiiviiseen astiaan. Anna seoksen marinoitua kaikessa rauhassa kahden viikon ajan valolta suojassa, siivilöi ja käytä nenäteippien kanssa. Seosta voi säilöä pimeässä ja kuivassa paikassa ja käyttää yhä uudelleen ja uudelleen.