Lievennä poskiontelotulehduksen oireita inkiväärillä ja omenaviinietikalla

Inkiväärin ja omenaviinietikan ominaisuuksien yhdistelmä voi auttaa tehokkaasti lievittämään poskiontelontulehdusta jo lyhyessä ajassa. On tietysti tärkeää, että tämän hoidon kanssa ollaan johdonmukaisia, mikäli siitä halutaan merkittäviä tuloksia.
Lievennä poskiontelotulehduksen oireita inkiväärillä ja omenaviinietikalla
Nelton Abdon Ramos Rojas

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Nelton Abdon Ramos Rojas.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Poskiontelotulehduksen oireita on monta ja sen aiheuttama kipu voi olla kerrassaan lamauttavaa. Poskiontelot ovat ne ilman täyttämät luu-onkalot, jotka sijaitsevat pääkallosi sisällä ja nenäsi lähellä. Niitä päällystävät limaa tuottavat solut, ja ne pitävät kyseisen alueen kosteutettuna hengittäessäsi.

Kun sinulla on bakteeri- tai virusperäinen tulehdus, tämä pehmeä kudos voi kuitenkin tulehtua, ja saatat silloin saada sairauden, joka tunnetaan nimellä poskiontelotulehdus.

Sen tuloksena limakalvojen erityksen tasot muuttuvat, ja limaa ilmenee enemmän, ja tämä lima saattaa myös muuttua kellertäväksi tai vihertäväksi väriltään. Tämän lisäksi esiintyy yleensä myös voimakasta päänsärkyä ja tunne siitä, että nenästä lähtee kova paine, joka suuntautuu ylöspäin.

Tulehdus on akuutti silloin, jos se esiintyy vilustumisen jälkeen tai reaktiona ympäristöstä peräisin oleviin saasteisiin. Joillakin ihmisillä on myös kroonista poskiontelotulehdusta, joka saattaa kestää pidempään, 10-12 viikkoa.

Joka tapauksessa on olemassa tehokkaita luonnollisia hoitokeinoja, joilla oireita voidaan vähentää ja joiden avulla poskiontelotulehdusta voidaan lievittää.

Tällä kertaa kerromme eräästä tällaisesta kiinnostavasta hoidosta, joka käsittää kaksi loistavaa tuotetta: inkiväärin ja omenaviinietikan.

Jatka siis lukemista ja lievitä poskiontelotulehdusta luonnollisesti mutta tehokkaasti – vain kahdella aineksella!

Hoida poskiontelotulehdusta inkiväärillä ja omenaviinietikalla

Tämä hoito poskiontelotulehdukseen syntyy inkiväärin juuren ja omenaviinietikan yhdistelmän vaikutuksesta, joka on loistavan tehokas kyseisen sairauden hoidossa.

Molemmat ainekset tunnetaan niiden kehon tulehtuneisuutta vähentävistä, antioksidantteja käsittävistä ja tukkoisuutta vähentävistä ominaisuuksista, jotka tukevat monenlaisen terveysongelman hoitoa.

Tässä tapauksessa voit maksimoida kyseisten tuotteiden käytön vaikutukset valmistamalla helpon seoksen, joka toimii hoitona liialliseen liman erittymiseen – joka johtuu viruksen tai bakteerien aiheuttamasta tulehduksesta – sekä poistaa tulehtuneisuutta.

Inkiväärin vaikutukset elimistössä

inkivääri avuksi suolistoa puhdistamaan

Inkiväärinjuuressa on aktiiviyhdistettä nimeltään gingerol, ja sitä on käytetty jo vuosisatojen ajan suoliston ja hengitysteiden ongelmien hoidossa.

Sen sisältämät antioksidantit, vitamiinit ja mineraalit voimistavat kehon immuniteettia, jotta elimistösi voisi paremmin suojautua viruksilta ja bakteereilta, jotka aiheuttavat poskionteloiden pehmeiden kudosten tulehtumista.

Inkivääri vähentää allergisia reaktioita sekä toimii sientä torjuvana tuotteena – se vaikuttaa kehossa siten, että sienen liiallinen kasvu voidaan estää.

Sen aromaattiset ominaisuudet poistavat tukkoisuutta vähentäen limaa sekä lievittäen sitä kipua, jota poskiontelotulehdukseen liittyy.

Omenaviinietikan hyödyt

omenaviinietikkaa ja omenoita

Omenaviinietikka on luonnollinen poskiontelotulehduksen oireita ja niiden  hoitoa tukevien vitamiinien, mineraalien, aminohappojen ja muiden hivenaineiden lähde.

Sen ominaisuudet voimistavat kehon puolustuskykyä sekä vähentävät riskiä saada allergioita, vilustumista, flunssaa tai muita hengitysteihin liittyviä ongelmia.

Omenaviinietikassa on myös paljon kaliumia, joka on mineraali, ja se rajoittaa liiallista liman tuottamista sekä lievittää tukkoisuutta. Sen antiseptiset ominaisuudet torjuvat tulehdusta sekä saavat liman liikkeelle, jotta sen poistaminen kehosta olisi helpompaa.

Kuinka poskiontelotulehduksen oireita voi lievittää omenaviinietikalla ja inkiväärillä?

omenaviinietikkaa purkissa

Nyt kun tiedät mitä hyötyjä näillä kahdella aineksella on, seuraava askel on oman kotitekoisen hoidon valmistaminen poskiontelotulehduksen oireita lievittämiseksi luonnollisesti.

Huomaa, että tähän hoitoon tarvitaan täysin luonnonmukaisesti tuotettua omenaviinietikkaa, sillä teollisesti käsitellyt tuotteet eivät sisällä samoja lääkinnällisiä ominaisuuksia kuin luonnollinen tuote.

Tarvittavat ainekset

  • 1 suuri pala inkiväärinjuurta
  • 1 kupillinen luonnonmukaisesti tuotettua omenaviinietikkaa (250 ml)

Näin tämä hoito valmistetaan

  • Raasta inkivääri ja laita se viinietikan kanssa lasipurkkiin, jossa on kansi.
  • Säilytä tätä seosta viileässä ja pimeässä paikassa kymmenen päivän ajan.
  • Tämän aikana hämmennä seosta aina ajoittain, jotta se pysyisi sekoitettuna.

Näin tämä hoito toteutetaan

  • Jotta voisit hoitaa poskiontelotulehdusta, sinun tulee hengittää seoksen höyryä sisääsi viiden minuutin ajan kahdesti päivässä.
  • Kostuta illalla kangasliina seoksella, ja laita se sitten kaulallesi tunnin ajaksi.
  • Toista tätä hoitoa viiden päivän ajan, jotta saisit siitä parhaat tulokset.
  • Jos tilasi ei parane tämän ajan kuluttua, ota yhteyttä lääkäriisi, jotta saisit avuksesi tehokkaampia keinoja.

Toinen hyvä vaihtoehto

nainen hengittää höyryä

Toinen tehokas tapa, jotta voisit hyödyntää inkiväärin mahtavaa kykyä lievittää poskiontelotulehdusta, on  hengittää sisään inkivääristä valmistetun haudukkeen höyryä.

Tarvittavat ainekset

  • 5 ruokalusikallista tuoretta, raastettua inkivääriä
  • 1 litra vettä

Toimi näin

  • Raasta tuore inkivääri ja kuumenna sitä kattilassa, jossa on myös litra vettä.
  • Anna kiehua kolmen minuutin ajan, poista sitten liedeltä, ja peitä pääsi pyyhkeellä, jotta saisit hengitettyä sisääsi kattilasta tulevat hyöryt.
  • Hengitä höyryjä viiden minuutin ajan.
  • Toista tätä hoitoa joka ilta ennen kuin menet nukkumaan.

Nämä reseptit ovat erinomaisia lisiä muihin hoitoihin, joita käytät poskiontelotulehduksen ärsyttäviin oireisiin.

Kokeile näitä luonnollisia tuotteita, ja voit huomata poskiontelotulehduksen helpottuvan jo muutamassa päivässä – luota siis inkiväärin ja omenaviinietikan loistaviin parantaviin kykyihin!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hemanta Panigrahi. Efficacy of ayurvedic medicine in the treatment of uncomplicated chronic sinusitis. (2006).
  • researchgate.net/publication/224898455_Efficacy_of_ayurvedic_medicine_in_the_treatment_of_uncomplicated_chronic_sinusitis

  • Mayo Clinic Staff. Acute sinusitis. (2018).
  • mayoclinic.org/diseases-conditions/acute-sinusitis/symptoms-causes/syc-20351671

    • Shannon Wongvibulsin. Explore Integrative Medicine. A Guide to Natural Ways to Alleviate Allergy and Sinusitis Symptoms. (2014).
  • exploreim.ucla.edu/wellness/a-guide-to-natural-ways-to-alleviate-allergy-and-sinusitis-symptoms/


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.