Kuinka päästä yli parisuhteen päättymisestä ja olla itsenäinen?

Vaikka aluksi oli vaikeaa, unohdan sinut pikkuhiljaa. Keskityn itseeni ja omaan hyvinvointiini, sillä elämä jatkuu.
Kuinka päästä yli parisuhteen päättymisestä ja olla itsenäinen?

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Ensimmäiset päivät eron jälkeen olivat todellista helvettiä. En pystynyt kuin sinnittelemään, en voinut lakata ajattelemasta kaikkea suhteemme pahaa ja hyvää. Nyt kun aikaa on kulunut enemmän, unohdan sinut aina silloin tällöin – ihan huomaamattani.

Kun ero tulee eteen, ihmisen täytyy kokea kipua, joka voi tuntua lähes helvetilliseltä. Pakkomielteiset ajatukset, epäilykset, tarve mennä ajassa taaksepäin… ja niin edelleen.

Tämä on aivan luonnollista. Sellaisen henkilön unohtaminen, joka on ollut suuri osa elämää ja jonka kanssa on jaettu niin paljon, on vaikeaa.

Kun sitä vähiten odotat, pystyt kuitenkin saamaan päätökseen vanhan vaiheesi ja aloittamaan elämän uudelleen.

Joskus unohdan, joskus muistan

murtunut nainen eron jälkeen

Usein en muista sinua, sillä eron jälkeen olen jatkanut elämääni entiseen malliin. Ei ole mahdollista pitää töistä vapaata erosta aiheutuvan ikävän olon vuoksi – niin vakavana asiana eroa ei yleensä nähdä.

Jatkan heräämistä samaan aikaan aamusin, vaikka joskus ajattelenkin sen olevan turhaa. Syön – vähän vähemmän, mutta kuitenkin. Ruoalla ei kuitenkaan tunnu olevan yhtä hyvää makua kuin ennen.

Kun teen töitä, unohdan sinut, ja puhuessani kollegoilleni unohdan sinut. Kun sitten tulen kotiin, joka odottaa minua tyhjänä, vajoan mustaan kuiluun.

Olit aina siellä minua odottamassa, ja nyt on vain kammottava hiljaisuus. Kun menen nukkumaan, et enää ole siinä vieressä halaamassa ja pitämässä minua lämpimänä.

Kun päätät suhteen jonkun kanssa, jopa vuosia kestänyt rutiini muuttuu. Huolimatta siitä, että muutos on hyväksi, ihminen vastustelee sitä suuresti.

On luonnollista, että yhdessä yössä ei ole mahdollista unohtaa sitä ihmistä, joka oli niin kovin tärkeä. Ennemmin tai myöhemmin unohtaminen kuitenkin tulee.

On hyvin tärkeää, että et jää kiinni siihen ajatukseen, että et voi elää ilman toista. Sinä voit, ja sinun täytyy mennä eteenpäin.

Olen eronnut kumppanistani. Mitä teen nyt?

miten päästä yli parisuhteen päättymisestä

Erottuasi kumppanistasi tunnet olevasi hukassa. Moni paikka muistuttaa hänestä ja ajatukset täyttyvät sanasta “ehkä”, epäilyksistä ja halusta palata taaksepäin. On kuitenkin aika oppia menemään eteenpäin.

Voi olla, että tunnet olevasi vastuussa suhteen epäonnistumisesta. Tulee kuitenkin hyväksyä se mitä on tapahtunut ja elää nykyhetkessä. Menneisyyttä ei voida muuttaa.

Mitä sitten tulisi tehdä voidaksemme sopeutua uuteen tilanteeseen hiukan paremmin?

Huolehdi itsestäsi ja hemmottele itseäsi kunnolla

Huonosti syöminen, liikunnan sivuuttaminen ja laiskuudelle antautuminen on hyvin huono asia. Laitat itsesi lannistuneeseen tilaan, joka ei tule olemaan mitenkään avuksi.

Ihmisellä on taipumus tuhota itseään – aivan kuin emme olisi tärkeitä.

  • Vaikka asia tuntuisi turhalta, tulisi yrittää syödä hyvin.
  • Ulos lähteminen ja liikkuminen tuovat “unohdan sinut” -määränpään lähemmäksi. Näin saat huomiosi muualle, tunnet olosi tasapainoisemmaksi ja saat hiukan onnellisuuttakin.

Käytä ystäviäsi ja perhettäsi tukiverkkona

Sen lisäksi että ihminen hylkää itsensä, yleensä hän eristyy eron jälkeen toisista – aivan kuin haluttaisiin pitää kaikki suru sisällä sen sijaan, että se päästettäisiin ulos.

Hyvät ystävät, jotka tuntevat sinut ja jotka pakottavat sinut viettämään aikaa kanssaan, voivat olla erittäin suureksi avuksi. Sinun ei tarvitse tuntea häpeää itkemisestä, tunteistasi puhumisesta ja siitä, että lysähdät kasaan.

Tämä on todella hyvä asia, joka vapauttaa. Perhe ja ystävät ovat todella tärkeitä tukipylväitä. He auttavat saamaan syyllisyyden tunteet ja kieltämisen kuriin, jotta ne eivät voisi häiritä luonnollista suremisen prosessiasi.

Elämä ei lopu suhteen loppuessa

läheiset auttavat eron jälkeen

On myös tärkeää, että kyseenalaistat eräitä uskomuksia koskien “elämäsi rakkautta”, “toista puoliskoasi” tai “elämänkumppaniasi”.

Moni antaa elämän mennä ohitse eron kohdatessa, sillä he uskovat, etteivät koskaan tule löytämään ketään muuta tai että heidät on tarkoitettu olemaan juuri sen yhden ihmisen kanssa.

Tämä kaikki on kuitenkin hyvin kaukana todellisuudesta. Ystävien ja perheen kanssa asiasta jutteleminen voi rohkaista sinua ja tehdä ajattelutavastasi realistisemman.

Ero ei ole maailmanloppu, eikä se ole häpeä. Olet oppinut siitä, ihmisiä tulee ja menee, ja suhteet alkavat ja loppuvat.

Parisuhteen loppumisen jälkeen on aina elämää.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.