Krooninen suru eli dystymia
Mitä jos hetkellinen suru ei päätykään, vaan tilanteesta tulee krooninen? Mitä jos sisäinen tuska, epätoivo ja suru ei katoakaan, vaan ne seuraavat mukana joka päivä? Dystymia on krooninen ja mutkikkaampi suru, joka eroaa klassisesta masennuksesta. Tässä artikkelissa tutustumme lähemmin kroonisen surun aiheuttajiin ja ominaisuuksiin.
Mitä krooninen suru eli dystymia on?
Krooninen suru on masennuksen alalaji, mutta se ilmenee omanlaisine oireineen ja tuntemuksineen. Krooninen suru kestää pitkään, eikä se hellitä. Kroonisen surun ominaisuuksia ovat mm:
- Krooninen suru ja nujerrettu olo. Mieliala pysyy tasaisen surullisena, eikä ihminen koe parempia tai huonompia kausia. Suru on kroonista, kun negatiiviset tuntemukset ja surullisuus kestää yli 2 vuotta.
- Krooninen suru ei liity ulkoisiin tekijöihin, kuten läheisen kuolemaan, sairastumiseen, työpaikan menetykseen, parisuhteen päättymiseen jne. Krooninen suru syntyy ihmisen sisällä ja se on lähes aina perinnöllinen sairaus. Naiset kärsivät miehiä enemmän kroonisesta surusta.
- Usein krooninen suru ilmenee alle 21-vuotiailla.
- Krooninen suru johtaa harvoin täyteen toimintakyvyttömyyteen tai muihin vakaviin oireisiin, jossa potilas tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja perustarpeiden täyttöä muiden avustamana. Vakavissa tapauksissa hoivaajan täytyy auttaa pukeutumisessa, syömisessä jne. Tämä on kuitenkin harvinaista.
- Vaikka dystymia on osittain perinnöllinen tila, stressillä on tapana pahentaa sen oireita ja alakuloisuutta. Kova ja pitkään jatkuva stressi voi johtaa edellä mainittuun toimintakyvyttömyyteen.
- Krooniseen suruun liittyvät vahvasti myös muut oireet, kuten mielialojen ailahtelu, uupumus, unettomuus, syömishäiriöt ja keskittymisvaikeudet.
- Mikäli dystymiaa ei hoideta ajoissa, se voi johtaa vakavaan masennukseen ja pahimmillaan itsemurhaan. Dystymia ja muut mielen häiriöt tulisikin hoitaa ajoissa lääkityksellä ja terapialla, jotta vältytään tilanteen pahenemiselta.
Miten dystymiaa hoidetaan?
Dystymian hoitoa tulee lähestyä niin, että sekä hoitajat että hoidettava ymmärtävät, että tila vaatii jatkuvaa hoitoa koko elämän ajan. Lääkkeillä ja terapialla kroonisen surun oireet saadaan yleensä talttumaan, ihmisen tyytyväisyys elämään paranee, mieliala kohenee ja suru pysyy loitolla. Dystymian hoidossa tulee noudattaa seuraavia ohjeita:
- Masennuslääkitystä on harkittava.
- Potilaan tulee hakeutua terapiaan. Suositeltuja terapiamuotoja ovat kognitiivinen psykoterapia, käyttäytymisterapia ja ryhmäterapia.
- Potilaan sairauden tilaa on tarkkailtava koko elämän ajan.
- Toivottavaa on, että potilaalla olisi kattava tukiverkosto, joka kostuu niin perheestä kuin ammattiauttajista.
On tärkeää pitää mielessä, että dystymia on perinnöllinen sairaus, joka usein liittyy serotoniinin tuotannon häiriöihin. Hermoimpulssien kulkuun vaikuttava serotoniini säätelee unirytmiä, vireystasoa, ruokahalua ja seksuaalisuutta. Serotoniini on ennen kaikkea mielialahormoni, jonka vajaus ilmenee alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä.
Usein täsmälääkityksellä voidaan korvata serotoniinin puutoksia ja kohentaa potilaan mielialaa. Sopivalla lääkityksellä dystymiasta kärsivä voi viettää normaalia elämää, käydä töissä ja ylläpitää sosiaalisia suhteita.
Dystymiaa sairastavien on tärkeä ymmärtää omaa diagnoosiaan ja tarkkailla omia reaktioitaan ja tunteitaan. Dystymiaa sairastavan on tärkeä tunnistaa mielialan muutokset ja alakulo, jotta lääkitystä ja terapiaa voidaan muokata tilanteen muuttuessa sopiviksi. Potilaan on suositeltavaa välttää stressiä ja ahdistavia tilanteita, sillä niistä voi tulla dystymian pahenemisen laukaisijoita.
Muista, että jos joku perheenjäsenistäsi kärsii dystymiasta, on todennäköisempää, että myös sinä olet altis dystymialle. Jos huomaat itsessäsi epätavallisen pitkään kestää surullisuutta tai alakuloa, puhu asiasta lääkärillesi.
Lopuksi haluamme vielä korostaa masennuksen ja dystymian eroja:
Dystymia ilmenee yleensä ennen 21. ikävuotta ja se on tila, jossa ihminen tuntee olonsa jatkuvasti surulliseksi ja alakuloiseksi ilman että sille tuntuu olevan mitään näkyvää, ulkoista syytä. Dystymia kestää vähintään vuoden ja pidempäänkin, ja ellei sitä aleta hoitaa ajoissa, se voi muuttua vakavaksi masennukseksi.
Mitä jos hetkellinen suru ei päätykään, vaan tilanteesta tulee krooninen? Mitä jos sisäinen tuska, epätoivo ja suru ei katoakaan, vaan ne seuraavat mukana joka päivä? Dystymia on krooninen ja mutkikkaampi suru, joka eroaa klassisesta masennuksesta. Tässä artikkelissa tutustumme lähemmin kroonisen surun aiheuttajiin ja ominaisuuksiin.
Mitä krooninen suru eli dystymia on?
Krooninen suru on masennuksen alalaji, mutta se ilmenee omanlaisine oireineen ja tuntemuksineen. Krooninen suru kestää pitkään, eikä se hellitä. Kroonisen surun ominaisuuksia ovat mm:
- Krooninen suru ja nujerrettu olo. Mieliala pysyy tasaisen surullisena, eikä ihminen koe parempia tai huonompia kausia. Suru on kroonista, kun negatiiviset tuntemukset ja surullisuus kestää yli 2 vuotta.
- Krooninen suru ei liity ulkoisiin tekijöihin, kuten läheisen kuolemaan, sairastumiseen, työpaikan menetykseen, parisuhteen päättymiseen jne. Krooninen suru syntyy ihmisen sisällä ja se on lähes aina perinnöllinen sairaus. Naiset kärsivät miehiä enemmän kroonisesta surusta.
- Usein krooninen suru ilmenee alle 21-vuotiailla.
- Krooninen suru johtaa harvoin täyteen toimintakyvyttömyyteen tai muihin vakaviin oireisiin, jossa potilas tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja perustarpeiden täyttöä muiden avustamana. Vakavissa tapauksissa hoivaajan täytyy auttaa pukeutumisessa, syömisessä jne. Tämä on kuitenkin harvinaista.
- Vaikka dystymia on osittain perinnöllinen tila, stressillä on tapana pahentaa sen oireita ja alakuloisuutta. Kova ja pitkään jatkuva stressi voi johtaa edellä mainittuun toimintakyvyttömyyteen.
- Krooniseen suruun liittyvät vahvasti myös muut oireet, kuten mielialojen ailahtelu, uupumus, unettomuus, syömishäiriöt ja keskittymisvaikeudet.
- Mikäli dystymiaa ei hoideta ajoissa, se voi johtaa vakavaan masennukseen ja pahimmillaan itsemurhaan. Dystymia ja muut mielen häiriöt tulisikin hoitaa ajoissa lääkityksellä ja terapialla, jotta vältytään tilanteen pahenemiselta.
Miten dystymiaa hoidetaan?
Dystymian hoitoa tulee lähestyä niin, että sekä hoitajat että hoidettava ymmärtävät, että tila vaatii jatkuvaa hoitoa koko elämän ajan. Lääkkeillä ja terapialla kroonisen surun oireet saadaan yleensä talttumaan, ihmisen tyytyväisyys elämään paranee, mieliala kohenee ja suru pysyy loitolla. Dystymian hoidossa tulee noudattaa seuraavia ohjeita:
- Masennuslääkitystä on harkittava.
- Potilaan tulee hakeutua terapiaan. Suositeltuja terapiamuotoja ovat kognitiivinen psykoterapia, käyttäytymisterapia ja ryhmäterapia.
- Potilaan sairauden tilaa on tarkkailtava koko elämän ajan.
- Toivottavaa on, että potilaalla olisi kattava tukiverkosto, joka kostuu niin perheestä kuin ammattiauttajista.
On tärkeää pitää mielessä, että dystymia on perinnöllinen sairaus, joka usein liittyy serotoniinin tuotannon häiriöihin. Hermoimpulssien kulkuun vaikuttava serotoniini säätelee unirytmiä, vireystasoa, ruokahalua ja seksuaalisuutta. Serotoniini on ennen kaikkea mielialahormoni, jonka vajaus ilmenee alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä.
Usein täsmälääkityksellä voidaan korvata serotoniinin puutoksia ja kohentaa potilaan mielialaa. Sopivalla lääkityksellä dystymiasta kärsivä voi viettää normaalia elämää, käydä töissä ja ylläpitää sosiaalisia suhteita.
Dystymiaa sairastavien on tärkeä ymmärtää omaa diagnoosiaan ja tarkkailla omia reaktioitaan ja tunteitaan. Dystymiaa sairastavan on tärkeä tunnistaa mielialan muutokset ja alakulo, jotta lääkitystä ja terapiaa voidaan muokata tilanteen muuttuessa sopiviksi. Potilaan on suositeltavaa välttää stressiä ja ahdistavia tilanteita, sillä niistä voi tulla dystymian pahenemisen laukaisijoita.
Muista, että jos joku perheenjäsenistäsi kärsii dystymiasta, on todennäköisempää, että myös sinä olet altis dystymialle. Jos huomaat itsessäsi epätavallisen pitkään kestää surullisuutta tai alakuloa, puhu asiasta lääkärillesi.
Lopuksi haluamme vielä korostaa masennuksen ja dystymian eroja:
Dystymia ilmenee yleensä ennen 21. ikävuotta ja se on tila, jossa ihminen tuntee olonsa jatkuvasti surulliseksi ja alakuloiseksi ilman että sille tuntuu olevan mitään näkyvää, ulkoista syytä. Dystymia kestää vähintään vuoden ja pidempäänkin, ja ellei sitä aleta hoitaa ajoissa, se voi muuttua vakavaksi masennukseksi.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
-
Grubišin, J., & Medved, V. (2002). Dysthymia. Socijalna Psihijatrija. https://doi.org/10.1016/B978-008043362-2/50008-1
-
Ishizaki, J., & Mimura, M. (2011). Dysthymia and apathy: Diagnosis and treatment. Depression Research and Treatment. https://doi.org/10.1155/2011/893905
-
Markowitz, J. C. (1994). Psychotherapy of dysthymia. American Journal of Psychiatry. https://doi.org/10.1176/ajp.151.8.1114
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.