Kynsisienen hoito - 7 vinkkiä kotihoitoon

Jotta voit estää kynsisienen kasvun ja leviämisen, pidä sienitulehduksesta kärsivät alueet puhtaina ja kuivina. Vältä kosteudelle altistumista, sillä sienet viihtyvät kosteissa olosuhteissa.
Kynsisienen hoito - 7 vinkkiä kotihoitoon

Viimeisin päivitys: 07 marraskuuta, 2018

Kynsisieni esiintyy useimmiten varpaiden kynsissä, aiheuttaen kynnessä värimuutoksia, haurastumista, paksuuntumista ja muita epämiellyttäviä esteettisiä ongelmia. Kynsisienen hoito onnistuu myös kotioloissa tämän artikkelin vinkeillä.

Kynsisieni tarttuu ja leviää nopeasti, ja se on yksi yleisimmistä kynsissä ilmenevistä ongelmista. Kynsisientä esiintyy ympäri maailmaa, ja kynsisienestä kärsii jopa 3-4 % maailman väestöstä – etenkin miehet ovat alttiita kynsisienelle. Kynsisienen hoito saattaa olla vaivalloista ja kestää pitkään, mutta kynsisientä voi hoitaa myös kotikonstein.

Kynsisieni leviää etenkin varpaisiin, sillä jalat hikoilevat sukissa ja kengissä, eivätkä aina saa kaipaamaansa tuuletusta. Sieni viihtyy lämpimissä ja kosteissa oloissa, joten hikoilevat jalat kesäkuumalla ovat kynsisienelle ihanteellinen kasvualusta.

Olipa kyseessä sormet tai varpaat, on kynsisieni inhottava ongelma, joka heikentää koko kynttä. Kynsisienen hoito on hankalaa ja vaatii pitkän ajan, ennen kuin tuloksia näkyy. Terveen kynnen kasvaminen kestää jopa 6 kuukautta, joten kynsisienen hoito on pitkäaikaista. Olet varmasti tutustunut erilaisiin lakkoihin ja voiteisiin, joilla kynsisienen hoito tapahtuu, mutta oletko kokeillut seuraavaksi listattavia luonnollisia hoitokeinoja kynsienen nujertamiseen? Jos kynsisienen hoito askarruttaa, jatka lukemista ja ota seuraavat vinkit talteen.

Kynsisienen hoito kotona

1. Omenaviinietikka

Kynsisienen hoito omenaviinietikan avulla.

 

Omenaviinietikan sisältämä happo on aktiivinen ainesosa, joka auttaa poistamaan kynsisientä. Omenaviinietikka tasapainottaa ihon pH-arvoa ja tekee sienen kasvusta ja leviämisestä vaivalloista.

Miten omenaviinietikkaa käytetään?

  • Sekoita saman verran omenaviinietikkaa ja vettä, ja kylvetä varpaita tai sormia liuoksessa 15-20 minuuttia.
  • Kuivaa hoidettu alue hyvin.

2. Valkosipuli

Valkosipuli on suosittu aines monien eri vaivojen hoidossa, ja se sopii myös kynsisienen kotihoitoon. Valkosipulilla on antibioottinen ja antimikrobinen vaikutus, joka auttaa tappamaan bakteereja ja tulehduksia.

Miten valkosipulia tulisi käyttää?

  • Murskaa 10 valkosipulinkynttä tasaiseksi tahnaksi, lisää tahna kulholliseen lämmintä vettä. Anna seistä hetkisen ennen kuin kylvetät sienitartunnasta kärsiviä kynsiä nesteessä. Anna imeytyä vähintään 15 minuuttia.
  • Toinen tehokas keino valkosipulin käyttämiseen on sekoittaa valkosipulitahnaa oliiviöljyyn ja levittää sitä kynsille. Anna imeytyä 30 minuuttia ja huuhtele alue.

3. Maustamaton jogurtti

Maustamatonta jogurttia kynsisienen hoitoon.

 

Jogurtissa on eläviä, aktiivisia maitohappobakteereja, jotka auttavat hoitamaan sienitulehduksia.

Miten jogurttia tulisi käyttää?

  • Levitä tilkka jogurttia kynsisienestä kärsiville kynsille, anna kynsien kuivua ja huuhtele lopuksi lämpimällä vedellä.
  • Lisää myös jogurttia ruokavalioosi ja nauti sitä aamuin illoin. Hyvät bakteerit auttavat karkoittamaan kynsisienen sekä sisäisesti että ulkoisesti.

4. Teepuuöljy

Teepuuöljyllä on antiseptinen vaikutus, joka tappaa mikro-organismeja iholla. Teepuuöljyllä voi hoitaa käsien ja jalkojen kynsiä luonnollisesti ja turvallisesti.

Käytä 10 % liuosta kynsisienen hoitoon. Jos liuos ei tunnu tepsivän, voit kokeilla tehokkaampia 25 % tai 50 % liuoksia, mutta ole varovainen, sillä ne voivat aiheuttaa ihoärsytystä. Muista levittää öljyä vain kynnen päälle ja vältä kynttä ympäröiviä ihoalueita. Jos käytät 100 % liuosta, voit levittää sitä kaksi kertaa päivässä. Monet teepuuöljyn käyttäjistä vannovat sen tehokkuuden nimeen: jo kolmen kuukauden kuluttua sen käytön aloittamisesta kynsien ulkonäkö paranee huomattavasti.

Miten teepuuöljyä käytetään?

  • Levitä pieni tippa öljyä kynnelle kaksi tai kolme kertaa päivässä. Muista, että kynsisienen hoito perustuu pitkäjänteisyyteen, ja sinun tulee hoitaa kynsiä joka päivä tai muuten uusi, terve kynsi ei pääse kasvamaan.
  • Älä koskaan nauti teepuuöljyä sisäisesti, sillä se voi aiheuttaa ihottumaa, sekavuutta, kävelyvaikeuksia ja jopa kooman.

5. Vicks VapoRub

Tämä suosittu voimakkaan tuoksuinen voide on tuttu monille niille, jotka lapsina kärsivät flunssasta tai yskästä. Vicks-voidetta hierotaan rintakehään ja se auttaa poistamaan tukkoisuuden. Voidetta voi käyttää myös kynsisienen hoitoon.

Miten Vicks VapoRubia tulisi käyttää?

  • Pese ja kuivaa hoidettava alue, levitä pieni tilkka Vicks-voidetta kynnelle ja kynnen alle.
  • Toista hoito kaksi kertaa päivässä, ja muista levittää sitä kynsille etenkin iltaisin.

6. Ruokasooda

Ruokasoodaa kynsisienen hoitoon.

 

Ruokasooda on hapokasta ja auttaa tappamaan sienikasvustoa ja muita mikro-organismeja, jotka vaikuttavat negatiivisesti kynsien kuntoon.

Miten ruokasoodaa tulisi käyttää?

  • Muodosta ruokasoodasta tahna sekoittamalla siihen tilkka sitruunamehua. Levitä suoraan kynnelle.
  • Voit myös sirotella ruokasoodaa kenkiin tappaaksesi niissä pesivät bakteerit. Muista, että jos haluat estää kynsisienen uusiutumisen, kannattaa sinun vaihtaa sukat ja kengät uusiin. Voit myös pestä sukat korkeassa lämpötilassa ja varmistaa, etteivät paljaat varpaat ole kosketuksissa vanhojen kenkien kanssa.

7. Sitruunamehu

Sitruunan antibioottinen ja sientä tappava vaikutus tekee siitä loistavan avun kynsisienen karkoitukseen.

Miten sitruunamehua tulisi käyttää?

  • Purista sitruunan mehu kulhoon ja levitä kynsisienestä kärsiville alueille.
  • Voit myös hieroa sitruunaviipaletta suoraan kynsille.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Piraccini BM, Alessandrini A. Onychomycosis: A Review. J Fungi (Basel). 2015;1(1):30–43. Published 2015 Mar 27. doi:10.3390/jof1010030
  • Ghannoum M, Isham N. Fungal nail infections (onychomycosis): a never-ending story?. PLoS Pathog. 2014;10(6):e1004105. Published 2014 Jun 5. doi:10.1371/journal.ppat.1004105
  • Shirwaikar AA, Thomas T, Shirwaikar A, Lobo R, Prabhu KS. Treatment of onychomycosis: an update. Indian J Pharm Sci. 2008;70(6):710–714. doi:10.4103/0250-474X.49088
  • Kelly, S., Liu, D., Wang, T., Rajpara, A., Franano, C., & Aires, D. (2017). Vinegar Sock Soak for Tinea Pedis or Onychomycosis. Journal of the American Academy of Dermatology. https://doi.org/10.1016/j.jaad.2017.09.043
  • Zanni, P. C. M. D., Shinobu-Mesquita, C. S., Bonfim-Mendonca, P. S., Guilhermetti, E., Maluf, M. L. F., Negri, M., … Svidizinski, T. I. E. (2013). Antifungal activity of ajoene on Fusarium spp onychomycosis isolates. Mycoses3), 143–144. https://doi.org/http://dx.doi.org/10.1111/myc.12124
  • Huertas, R. A. P. (2013). Yogur en la salud humana. Revista Lasallista de Investigacion9(2), 162–177.
  • Carson, C. F., Hammer, K. A., & Riley, T. V. (2006, January). Melaleuca alternifolia (tea tree) oil: A review of antimicrobial and other medicinal properties. Clinical Microbiology Reviews. https://doi.org/10.1128/CMR.19.1.50-62.200

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.