Joskus äidit tuntevat olonsa yksinäisiksi

elokuu 29, 2018
Äidin ja naisen identiteetin yhdistäminen ei aina ole helppoa, erityisesti kun moni luulee etteivät omat ponnistelut riitä täyttämään "ihanneäidin" kriteerejä. Tässä artikkelissa kerromme, miksi äidit tuntevat olonsa joskus yksinäisiksi.

Äitiys on suurten muutosten aikaa. Äidit tuovat maailmaan ja ovat vastuussa uudesta ihmisestä, ja tämä vaikuttaa merkittävällä tavalla naisen aiempaan elämään. Joskus nämä muutokset ovat valtavia, ja tästä syystä äidit saattavat joskus tuntea olonsa yksinäiseksi. Naiseuden ja äitiyden yhdistäminen menestyksekkäästi ei ole helppoa.

Äidit joutuvat joskus käsittelemään epävarmuutta ja sitä, että heiltä puuttuu kannustavan perheen tuki. Tähän elämänvaiheeseen kuuluu myös fyysisiä ja hormonaalisia muutoksia sekä muita stressaavia asioita.

Tämän monimutkaisen tilanteen lisäksi yhteiskunnan asettamat paineet eivät vastaa monen naisen todellisuutta ja tunteita äitiyden aikana. Ei siis ole ihme, että turhautuminen, hämmennys ja yksinäisyys nostavat päätään tämän elämänvaiheen aikana.

”Ihanneäidin” malli

Nyky-yhteiskunnassa on usein erilaisia äitiyden malleja. Katso vaikka TV-mainoksia, -sarjoja ja elokuvia. Oletko pistänyt merkille, kuinka äidit vauvoineen esitetään niissä?

joskus äidit tuntevat olonsa yksinäisiksi

Varmastikin olet huomannut, että TV:n äidit ovat laittautuneita, täydellisessä kunnossa ja hymyilevät aurinkoisesti. He ovat usein hoikkia sekä täynnä energiaa ja puhtia, ja vaipanvaihtokin sujuu tuosta vain. Puhumattakaan imetyksestä. Mainosten äidit eivät myöskään näytä kärsivän uupumuksesta, univajeesta, yksinäisyydestä tai kivusta. Mediassa äitiys on juuri tätä: luontainen onnen ja autuuden tila.

Tällainen ihanneäiti asettaa lapsen tarpeet omiensa edelle. Ihanneäidillä ei ole vaikeuksia huolehtia samalla itsestään, aivan kuin äidistä täysin riippuvaisesta vauvasta olisi todella helppo pitää huolta kaiken muun ohessa.

Todellinen äitiys ei vastaa tätä ihanneäidin mallia, ja tästä syystä äidit tuntevatkin olonsa joskus yksinäisiksi.

Lue myös: Naisten välinen ystävyys torjuu stressiä

Todellisen elämän äiti

Jos sinulla on jo lapsi, tiedät että idealisoidulla äitiydellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että äitiys olisi täynnä kärsimystä ja katkeruutta. Se on kaunis elämänvaihe, jossa on myös rakkautta ja iloa. Totuus on, että äitiys on täynnä ristiriitaisia tuntemuksia.

Esimerkiksi raskauden aikana äidin olo voi olla onnellinen, sillä hänen sisällään kasvaa pieni elämä. Mutta samaan aikaan äiti voi kärsiä huimauksesta, pahoinvoinnista ja yleisestä huonovointisuudesta.

Tämän äitien huonovointisuuden näyttämisen tulisi olla normaalia, mutta yhteiskunta sanelee, että nuo tunteet tulee tukahduttaa. Koska äidit eivät koe voivansa ilmaista tyytymättömyyttään ja ajatuksiaan vapaasti, he tuntevat joskus olonsa yksinäisiksi.

Suosittelemme lukemaan: 5 merkkiä siitä, että olet jo täysinäinen nainen

Äidin yksinäisyys

Todellinen äiti on nainen, joka on yksinäinen useista eri syistä. Yksi niistä on se, ettei kaikki tieto kulje sukupolvelta toiselle. Tuntuu esimerkiksi edelleen olevan salaisuus, että synnytys on kivulias kokemus ja että äitinä oleminen syö lähes kaiken naisen ajan, energian ja rahat.

pyytää apua

Äideille ei myöskään koskaan kerrota, että joskus nukkuminen ei onnistu ja olo on väsynyt ja ärtynyt, tai että hän tulee tuntemaan olonsa aikaansaamattomaksi ja syylliseksi siitä, ettei pysty täyttämään kaikkia velvollisuuksiaan.

Olemme oppineet ajattelemaan äitiä itsenäisenä naisena, joka pystyy mihin vain. Mutta kun kohtaamme äitiyden haasteen ja yritämme samalla ylläpitää samaa elämäntyyliä kuin ennen äitiyttä, saatamme tuntea olomme yksinäiseksi ja kyvyttömäksi.

Tästä syystä vierellä olevat rakkaat ihmiset ovat erityisen arvokkaita raskauden aikana. Heidän tulisi paitsi rohkaista, myös tukea ja neuvoa äitejä ongelmien ja epäilysten ilmaantuessa.

Hae henkistä tukea

Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja. Meidät on luotu elämään yhteisöissä ja luomaan tukiverkostoja vaikeiden aikojen varalle. Äitiys on ilman muuta sellainen elämäntilanne, jolloin on aiheellista pyytää henkistä tukea.

Tunteiden purkaminen, neuvojen kysyminen, tiedon hankkiminen kokeneilta, ymmärrys ja palvelusten pyytäminen ovat erittäin tärkeitä asioita, jotta pystyisit lievittämään äitiyden velvollisuuksien mukanaan tuomia pelkoja ja stressiä.

nainen itkee

Joissakin maissa yksinäiset äidit ovat luoneet äitiysryhmiä. Näissä ryhmissä äidit kokoontuvat yhteen jakamaan kokemuksiaan sekä keskustelemaan epäilyksistään, peloistaan ja toiveistaan. Tavoitteena on karkottaa mahdolliset yksinäisyyden tunteet ja luoda tukiverkosto, jonka avulla naiset nauttisivat äidin roolistaan.

Et ole yksin

Vaikka äidit toisinaan tuntevat olonsa yksinäisiksi, haluamme kertoa sinulle, että et ole yksin. On tärkeää muistaa, että uupumus ja univaje vaikuttavat mielialaan sekä fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn.

Emme ole, emmekä voi olla, täydellisiä äitejä. Me olemme ihmisiä vahvuuksinemme, mutta myös rajoitteinemme. Joskus äidit tuntevat itsensä yksinäisiksi, eikä tätä tule pelätä.

Tämä yksinäisyyden tunne muistuttaa meitä siitä, että tarvitsemme toisia ja että meidän täytyy pitää huolta samalla myös itsestämme. Tasapainon säilyttäminen ei ole helppoa, mutta ei mahdotontakaan.

Jos siis tunnet itsesi yksinäiseksi, etsi tukea. Äitiys ei ole helppo tie kulkea, mutta se tuo suurta iloa.

UUTISIA VERKOSSA