Intohimoinen vai tasainen rakkaus?

Vaikka usein ajattelemme että intohimoinen rakkaus kestää ikuisesti, tällaiset tunne-elämän vuoristoradat saavat loppunsa ja muuttuvat kypsemmäksi rakkaudeksi.
Intohimoinen vai tasainen rakkaus?

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Intohimoinen rakkaus on hullua, hallitsematonta tunteiden vuoristorataa. Ja rakkaus, josta puhutaan kypsänä ja tasapainoisena, on sen sijaan hitaampaa, rauhallisempaa ja syvempää.

Voidaan sanoa, että intohimoinen rakkaus on sitä, mitä koemme rakastuessamme. Se on vaihe, jolloin opimme tuntemaan toisen ihmisen, ja tällöin haluamme nähdä häntä jatkuvasti ja viettää paljon aikaa hänen kanssaan.

Tässä ensimmäisessä vaiheessa koetaan niin kutsuttuja perhosia vatsassa, ja ne johtuvat siitä, että toiseen ihmiseen tutustuminen hermostuttaa.

Joskus voimme kuitenkin sekoittaa ihastumisen varsinaiseen rakkauteen. Tämä aiheuttaa hämminkiä silloin, kun tasainen rakkaus ilmaantuu korvaamaan intohimon.

Intohimoinen rakkaus ei kestä loputtomiin

intohimoinen rakkaus

Elokuvat, mainokset… Olemme hyvin tottuneita siihen ajatukseen, että intohimoinen rakkaus on todellista rakkautta. Uskomme rakkauteen, jolla on ihan itsestään ikuinen kipinä.

Tämä ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Intohimoinen rakkaus ei kestä loputtomiin, ja jos tämä määritellään sinä vaiheena joka käsittää rakastumisen, yleensä se kestää noin kuudesta kuukaudesta vuoteen.

Tällaisen innostuksen kanssa loppuelämän viettäminen olisi mahdotonta. Heti kun opit tuntemaan kumppanisi paremmin ja alat asua hänen kanssaan, tunteet tulevat välttämättä muuttumaan.

Asiasta ei siis ole epäilystä – suhteet muuttuvat, mutta silti ihmiset pelkäävät tätä aivan kauheasti.

Rutiini, vähäisempi seksielämä, muutokset, riidat sekä se idea, että kumppanin tulisi tietää aivan tarkalleen miltä sinusta tuntuu… Kaikki tämä vähentää yhdessä elämisen jännitystä kuten myös sitä käsitystä, että rakkauden tulisi aina olla polttava liekki.

Moni pariskunta sanoo, että “kaikki oli niin erilaista alussa” tai “voi kun voisi palata ajassa taaksepäin”. On mahdotonta mennä taaksepäin, eikä ole mitään syytä pelätä tulevaisuutta suhteen muuttuessa. Kypsä rakkaus, eli tasapainoinen rakkaus, on askel tuntematonta kohti ja intohimoisesta vaiheesta toiseen.

Tasainen rakkaus – todellista rakkautta?

tasainen rakkaus

Toisin kuin intohimoinen rakkaus, tämä rakkaus VOI kestää koko elämän loppuun asti. Se on rakkautta, jota rakennetaan huolella joka päivä ja molempien osapuolten toimesta.

Kun ainekset ovat nämä, tasainen rakkaus on rennompaa kuin intohimoinen, sillä osapuolia yhdistävät siteet ovat vahvemmat.

Tästä huolimatta kypsä rakkaus pelottaa monia, sillä se yhdistetään rutiiniin tai siihen, että ollaan liian rennosti. Lisäksi se voidaan nähdä intohimon, yhdessä vietetyn ajan ja etenkin kiinnostuksen kannalta puutteellisena.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse ajatella näin. Kun siirrytään kypsään rakkauteen, käsitetään seuraavat asiat:

  1. Rakkautta tulee voimistaa joka päivä.
  2. Halu olla toisen kanssa ei poistu, vaikka aikaa kuluu.
  3. Läheisyydestä voidaan nauttia suuresti.

Tästä huolimatta moni pari ei etene tähän vaiheeseen, sillä kypsä rakkaus vaatii että molemmat osapuolet ovat varmoja siitä, että he haluavat olla toistensa kanssa. Jotta tämän tason varmuuteen voitaisiin päästä, ihmisen tulee olla kypsä.

Rakkaus, josta meille ei ole juurikaan kerrottu

parisuhde

Kaikki pariskunnat, jotka ovat edenneet kypsän rakkauden vaiheeseen, ovat ymmärtäneet että on paljon erilaista puhetta ja myyttejä koskien todellista rakkautta ja odotuksia parisuhteessa.

Totuus on aivan muuta kuin puheet, ja kenties se ei vastaa odotuksiasi. Rakkaus on suuri vastuu.

Jotta voisit edes edetä kypsään rakkauteen toisen kanssa, tulee tietysti rakastua ensin. Sitten käydään lävitse “kuherruskuukausi” täynnä hermostuneisuutta ja perhosia vatsassa – jotka tekevät hiukan hulluksi.

Lue aiheesta lisää: Rakastuminen varattuun on virhe

Kun vaaleanpunaiset lasit laskeutuvat silmiltä ja perhoset katoavat, jäljellä olette sinä ja kumppanisi.

Tällöin alkaa edessänne pitkä tie. Ja tällöin voit katsoa kumppaniasi ja vastata seuraavaan kysymykseen: haluatko jatkaa kasvua tämän ihmisen kanssa ja jakaa elämäsi hänen kanssaan?


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.