Hiusten harmaantuminen: estetiikka ja ikä

Harmaisiin hiuksiin suhtaudutaan eri tavoin kulttuurista ja henkilöstä riippuen. Ne voivat olla merkki persoonallisuuden voimakkuudesta tai sitten hoitamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä.
Hiusten harmaantuminen: estetiikka ja ikä

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Hiusten harmaantuminen on väistämätön ilmiö iän karttuessa. Sillä on itse asiassa niin suuri merkitys monen ihmisen elämässä, että on tehty lauluja ja runoja, joissa tähän harmauteen viitataan kypsyyden saapumisena.

Mitä harmaat hiukset oikeastaan ovat?

Nämä ovat hiussuortuvia, jotka näyttävät harmailta, valkoisilta tai hopean sävyisiltä.

Hiukset saavat värinsä melaniini-nimiseltä pigmentiltä, jonka rooli on suojata ihoa auringon UV-säteiltä ja kaikelta näkymättömältä valolta. Melaniini on se aine, jolta silmät ja iho saavat värinsä.

Sitä tuottavat melanosyytit – solut, jotka valmistavat eumelaniinia (ruskealle ja mustalle) sekä pheomelaniinia (keltaiselle ja punaiselle). Nämä pigmentit monine muunnelmineen ja yhdistelmineen voivat luoda loputtomasti erilaisia sävyjä.

Melaniinin puuttuessa ihmiselle ilmaantuu sitten harmaita hiuksia.

Miksi niitä alkaa tulla?

hiusten harmaantuminen

Moni tutkimus on osoittanut, että ilmiön alkuperä on geenien aikaansaannosta. Toinen merkittävä tekijä on ikä, sillä hiusten harmaantuminen alkaa solujen ikääntyessä.

  • Hiussuortuvilla on 3-6 vuoden elinikä, minkä jälkeen ne irtoavat.
  • Jos solut ovat ikääntyneet, eivätkä enää voi tuottaa melaniinia, uusi hius tulee esiin harmaana.
  • Kun harmaa hius irtoaa, seuraava tulee olemaan myöskin tällainen.

On monia luuloja koskien harmaata tukkaa, kuten että jos nypit tällaisen hiuksen, lisää ilmaantuu. Nämä uskomukset eivät useimmiten ole totta – eli jos nypit yhden, tilalle kasvaa vain yksi uusi.

Milloin hiusten harmaantuminen alkaa?

Ajan kuluessa ja kehon vanhentuessa melanosyytit tuottavat vähemmän melaniinia.

Tämä prosessi alkaa päässä olevista hiuksista, ja myöhemmin se etenee muualle kehoon. On tietenkin poikkeuksia, ja genetiikalla on roolinsa siinä, milloin tämä alkaa jokaisen kohdalla tapahtumaan.

Tilastotietoa

pariskunnan harmaat hiukset

Katsotaan sitten hieman tutkimustietoa:

  • Harmaita hiuksia ilmaantuu aikaisemmin ja runsaammin valkoihoisilla – aasialaiset ja mustaihoiset yleensä harmaantuvat myöhemmin.
  • Miehet saavat enemmän harmaita hiuksia kuin naiset.
  • Niitä ilmaantuu ryhmissä. Tämä luo joskus illuusion siitä, että jos nypit yhden, harmaita hiuksia tulee lisää.

Aiheuttaako huoli hiusten harmaantumista?

Vielä ei ole selkeää tutkimustietoa siitä, että stressi olisi tekijä hiusten harmaantumisessa. Ilmeisesti se aiheuttaa kyllä hiustenlähtöä, ja ensimmäisinä lähtevät värilliset suortuvat.

Harmaantuminen miehillä ja naisilla

Monelle sen hyväksyminen, että kuontalo alkaa harmaantua, on vaikea asia, sillä tämä on merkki ikääntymisestä. Länsimaissa on vallalla suurta nuoruuden ihannointia, joka saa ihmiset yrittämään hidastaa tätä luonnollista prosessia. Kukaan ei haluaisi ryppyjä, roikkuvaa ihoa, ikälaseja tai harmaita hiuksia.

Miehen ja naisen tilanne ei kuitenkaan ole sama. Kun mies harmaantuu, hän saa kehuja “kiinnostavasta”, “kypsästä” ja “viehättävästä” ulkonäöstään.

Naiset ovat vähemmän onnekkaita. Harmaantuva nainen saa usein osakseen kritiikkiä – ihmiset olettavat hänen oleman huolimaton, itsestään välittämätön tai piittaamaton ulkonäöstään.

Joskus harmaa tukka on muodissa, mutta länsimaissa ei edelleekään nähdä harmaantumista esteettiseltä kannalta parhaana vaihtoehtona.

Miehillekään tämä ei kuitenkaan ole ihan helppo asia. Jos mies ei pidä harmaasta tukastaan, hän yleensä kuitenkin sietää asian, sillä ei ole sosiaalisesti yhtä hyväksyttävää, että mies värjää harmaata tukkaansa. Siten moni mies tekee tämän salassa tai asiasta puhumatta.

päänahka

Myyttejä harmaista hiuksista

Uskomukset saavat usein tiedettä tärkeämmän aseman. Eräitä vanhoja tarinoita toistellaan ja toistellaan niin, että moni alkaa uskoa niihin.

Tässä tulee tavallisimpia myyttejä harmaantumisesta:

  • Harmaat hiukset eivät irtoa. Ne irtoavat ihan siinä missä muutkin hiukset.
  • Niiden väri on harmaa. Tämä on optinen harha – itse asiassa niiden väri koostuu monesta keltaisesta sävystä. Läheisyys muun värisiin hiussuortuviin saa hiuksen näyttämään kuitenkin valkoiselta, harmaalta tai hopeiselta.
  • Auringolle altistuminen lisää harmaantumista. Aurinko vaalentaa hiuksia, mikä voi tehdä joistakin suortuvista vaaleampia ja saada ne siksi vaikuttamaan harmailta. Aurinko ei kuitenkaan missään nimessä aiheuta harmaantumista.
  • Niiden nyppiminen lisää harmaantumista. Kuten jo kerroimmekin, vain yksi hiussuortuva kasvaa nypityn harmaan hiuksen tilalle.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.