Eroon kuorsauksesta ja uniapneasta luonnollisesti

Sen lisäksi, että sinun tulisi vähentää painoasi, kuorsauksen ja uniapnean torjumiseksi on tarpeellista alkaa syömään sellaista ravintoa, joka vähentää tukkoisuutta sekä edistää myrkyllisten aineiden poistumista keuhkoista.

Kuorsaaminen on epämiellyttävää ääntä, jota syntyy, kun ihmisen hengitystiet tukkeutuvat. Yksi huolestuttavimmista faktoista kuorsaukseen liittyen on se, että noin 75 %:lla siitä kärsivistä on myös uniapneaa, joka on vaarallinen terveysongelma. Siihen kuuluu lyhyitä jaksoja, jolloin ihminen ei unessa ollessaan hengitä.

Tämä voi johtua fyysisestä ongelmasta, kuten esimerkiksi hengitysteiden tukkeutumisesta, mutta tarttuvat taudit ja allergiat voivat myös aiheuttaa uniapneaa.

Ongelmana on se, että unen keskeytymisen lisäksi kuorsaaminen voi estää ihmistä saamasta kunnollista lepoa, ja se voi myös johtaa unettomuuteen.

Kuka tahansa voi tietysti silloin tällöin kuorsata ilman sen suurempaa ongelmaa, mutta toisilla kuorsausta esiintyy säännöllisesti, ja silloin saattaa olla hyväksi tehdä asialle jotakin.

Onneksi on olemassa hyviä menetelmiä ja vinkkejä, joiden avulla voit vähentää kuorsaamista ja lievittää uniapneaa. Näin voit parantaa unesi laatua olennaisesti.

Seuraavassa kerromme asiasta lisää, joten jatka lukemista, jos kuorsaus ja uniapnea ovat asioita, joiden kanssa itse kamppailet!

Miksi ihminen kuorsaa?

Keuhkot ja kuorsaus

Kuorsaamista tapahtuu, kun kieli, kurkun yläosa, kitalaki tai kitakieleke väreilevät nielurisoja ja imusolmukkeita vasten.

Nämä väreilyt tapahtuvat joka kerta, kun et pysty kunnolla hengittämään ilmaa sisääsi täyttääksesi keuhkosi.

Ylipaino, hengitysteiden häiriöt ja se asento, jossa olet nukkuessasi, ovat kaikki tekijöitä, jotka ovat yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen kuorsata.

Alkoholin runsas juonti, tupakointi ja unilääkkeiden käyttö voivat myös rentouttaa nielun lihaksia sekä siten pahentaa kuorsausta.

Pieni määrä tapauksia johtuu nenäpolyypeista tai poikkeavuuksista väliseinässä.

Kuinka kuorsaus vaikuttaa ihmisen terveyteen?

Kuorsaus ottaa päähän

Vaikka kuorsaus on tietysti hyvin ärsyttävää – ja joskus se voi johtua keuhkojen häiriöstä – yleensä kuorsauksessa ei ole kyse suoranaisesta terveysongelmasta.

Sen intensiteetti voi vaihdella, mutta joskus kuorsaus voi olla niin voimakasta, että ihminen ei saa unta. Sen on myös todettu vaikuttavan parisuhteen laatuun.

Jos sinulla on OSAS-uniapnea, hengityksesi voi pysähtyä jopa 10 sekunnin ajaksi nukkuessasi.

Tutkimusten mukaan 15-20 % auto-onnettomuuksista saattaa olla yhteydessä unen vähäisyyteen ja uupumukseen.

Kuinka kuorsauksesta pääsee eroon luonnollisesti?

Liiallinen liman erittyminen ja nenän kudosten turpoaminen ovat mahdollisia kuorsauksen aiheuttajia.

Tavallisten tukkeutumista poistavien tuotteiden käyttö auttaa usein parantamaan tilannetta, mutta myös luonnollisia ratkaisuja kannattaa kokeilla.

Tällä kertaa kerromme siis luonnollisesta mehusta, jossa on suuri määrä antioksidantteja ja ravinteita, jotta voisit paremmin puhdistaa poskiontelosi ja hengitystiesi.

Tämän juoman valmistus on helppoa, ja se on oiva tapa parantaa unesi laatua ja samalla vähentää kuorsausta.

Luonnollinen hoito kuorsauksen lievittämiseksi ja unen laadun kohentamiseksi

Porkkanamehu

Juoman ainekset – sitruuna, inkivääri ja porkkana – ovat suuria elintärkeiden ravinteiden lähteitä, ja ne puhdistavat keuhkoja ja nenän hengitysteitä.

Näiden ainesten syönti säännöllisesti voi vähentää kuorsausta, ja se kohentaa vastustuskykyäsi, jotta voisit paremmin taistella viruksia ja bakteereja vastaan.

Tarvittavat ainekset

  • 1/4 tuoreesta sitruunasta
  • 1 palanen inkiväärinjuurta
  • 2 omenaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 kupillinen vettä

Näin tämä mehu valmistetaan

  • Pese kaikki ainekset hyvin.
  • Viipaloi sitruuna, inkivääri, omenat ja porkkanat, ja laita ne tehosekoittimeen.
  • Kaada lasillinen vettä sekaan, ja sekoita aineksia muutaman minuutin ajan.
  • Kun juomasi on tasaista ja hyvin sekoittunutta, juo se välittömästi.

Nauti tätä nestettä kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Jos maku on liian voimakas, voit makeuttaa juomaasi pienellä määrällä hunajaa.

Mitä hyötyjä tällä juomalla on?

Saat tästä luonnollisesta hoitojuomasta antibioottisia, tulehduksia torjuvia ja kipua vähentäviä ainesosia, jotka lievittävät nenän tukkoisuutta sekä parantavat kipeää kurkkua, jotta voisit näin lieventää kuorsaustasi.

Sitruunan happoisuus auttaa rikkomaan limaa, ja lisäksi se edistää myrkyllisten ainesten poistumista – näitä kerääntyy keuhkoihin.

Sitruunassa on myös A-vitamiinia – ravinne, joka parantaa limakalvojen terveyttä nenässä ja suussa.

Nämä vaikutukset tehostuvat aineksissa olevan runsaan C- ja E-vitamiinin määrän myötä – nämä kaksi antioksidanttia ovat yhteydessä hengitysteiden tulehtumisen ja jopa syövän ehkäisyyn.

Kokeile reseptiämme ja aloita kuorsauksen ja uniapnean torjunta luonnollisesti!