Ehkäise ihosyöpä ja tunnista sen oireet

Sen lisäksi, että tarkkailet säännöllisesti luomiasi - ja käyt aina asiantuntijan vastaanotolla jos ne muuttuvat ulkonäöltään - on hyvin tärkeää suojautua auringon haitallisilta vaikutuksilta ihosyövän ehkäisemiseksi.
Ehkäise ihosyöpä ja tunnista sen oireet

Viimeisin päivitys: 12 marraskuuta, 2018

Ihosyöpä on yleisin syöpätyyppi. Iho on ihmisen kehon suurin elin, ja sillä on useita tehtäviä, joihin kuuluu muun muassa elimistön suojaaminen vahingoilta. Se toimiikin eräänlaisena suojaavana muurina sellaisia mikro-organismeja vastaan, jotka saattavat olla vaaraksi kehollesi. Toisaalta iho taas toimii veden varastoijana, ja se on yhteydessä ihonalaiseen rasvakudokseen. Lisäksi iho säätelee kehon lämpötilaa. Ehkäise ihosyöpä suojellaksesi tätä tärkeää elintä.

On olemassa monia tekijöitä, jotka vaikuttavat ihosyövän syntyyn, kuten esimerkiksi UV-säteet, joita voimakas auringonsäteily kohdistaa ihmisen ihoon. Nämä säteet saattavat aiheuttaa mutaatioita ihosolujen DNA-rakenteessa, ja siten ne voivat muokata sitä geneettistä olotilaa, joka iholla luontaisesti on, ja luoda haitallista solujen toimintaa. Ihosyöpä on asuinalueesta huolimatta kaikkein yleisin vaaleaihoisilla ihmisillä.

Erilaisia ihosyövän tyyppejä

ehkäise ihosyöpä

Tyvisolusyöpä

Tämä syöpälaji ilmenee monesti kasvoilla, ja yleensä sitä ilmestyy otsaan ja nenään. Joillakin ihmisillä saattaa olla geneettinen taipumus saada tämä syöpä helpommin kuin toiset, ja tämä tarkoittaa, että heidän tulee olla varovaisia. UV-säteet ja tietynlaisille kemikaaleille altistuminen, muun muassa arsenikille, saattaa myös vaikuttaa syöpäsolujen syntyyn ihossa.

Okasolusyöpä

Tämä syöpätyyppi ilmenee yleensä sellaisilla vartalon alueilla, joihin auringon säteily vaikuttaa suoraan, sillä UV-säteet toimivat helposti vuorovaikutuksessa ihon kudosten kanssa. Ei kuitenkaan ole minkäänlaista takuuta siitä, että okasolusyöpä voisi ainoastaan esiintyä tällaisilla alueilla.

Kaikkein varhaisimmassa vaiheessaan tämä syöpä näkyy punoittavana alueena, ja se saattaa myös näyttää syylältä. Tämä tyyppi vaikuttaa yleensä vain siihen ihoalueeseen, jolla se ilmenee. Sillä on taipumus esiintyä syvällä sitä ympäröivissä kudoksissa. On kuitenkin mahdollista, että okasolusyöpä leviää, ja silloin se voi päästä hyvin riskinalaisiin alueisiin elimistössä ja johtaa myös kuolemaan.

Melanooma

Tämän tyyppinen syöpä kehittyy sellaisista soluista, joissa on pigmenttiä, ja jotka ovat nimeltään melanosyyttejä. Se ilmenee yleensä tummana kasvaimena – tämä tapahtuu melaniinin, eli ihoa tummentavien solujen tuottaman pigmentin vuoksi – ja se johtaa mustien tai ruskeiden pisteiden ilmenemiseen iholla.

Melanooma on johtava kuolinsyy ihosyövän saaneilla henkilöillä, ja yleensä se ilmenee vaaleaihoisilla ihmisillä (valkoihoisilla). Noin 165 000 melanoomatapausta havaitaan joka vuosi ympäri maailman, ja näistä 48 000 on kuolemaan johtavia sairauksia. Nämä syöpäsolut ovat yleisesti ottaen hyvin aggressiivisia, sillä niillä on suuri kyky muodostaa etäispesäkkeitä sekä levitä ympäri elimistöä. Elimet, joihin tämä syöpä voi levitä, ovat suolisto ja silmät. Melanooma onkin syynä 75 % kuolemista, joita ihosyöpään sairastuvilla ilmenee, joten tämä on hyvin vakava tila.

Yleisesti ottaen yksi kaikkein tärkeimmistä tekijöistä tämän sairauden syntymisen kannalta on altistuminen auringolle. On myös oltava tietoinen siitä, että esimerkiksi solarium-laitteet ovat toinen sairastumista aiheuttava tekijä, ja niitä pitäisi siis välttää. On onneksi olemassa varotoimenpiteitä, joita ihonhoidossa kannattaa noudattaa, ja jos niihin suhtautuu vakavasti, voi ihosyövän estää.

Ehkäise ihosyöpä näin

ehkäise ihosyöpä suojautumalla auringolta

Tietyt riskitekijät ovat ihosyövän syntymisen suhteen ensisijaisia, ja näihin kuuluu etenkin auringolle suoraan altistuminen usein. Tällöin tulisikin olla varovainen, jos syövän syntyä haluaa estää tehokkaasti. Muista siis auringossa oloon valmistautuessasi, että on kyse sairauden estämisestä. Jos siis aiot olla pidempään auringossa, tulisi sinun käyttää seuraavia suojavarusteita:

Sinun tulisi kiinnittää ihon suojaamiseen auringon haitallisilta vaikutuksilta sitä enemmän huomiota, mitä vaaleampi olet iholtasi. Ole erityisen varovainen myös silloin, jos silmäsi ovat siniset tai muuten vaaleat. Ikäkin on tässä oleellinen asia, sillä jos olet noin 50-vuotias, on riskisi tälle sairaudelle usein suurempi.

Lyhyesti esitettynä voidaan sanoa, että tietyt tekijät aiheuttavat ihosyövän ilmenemistä erityisesti selkeästi. Ehkäise ihosyöpä pyrkimällä välttämään seuraavia asioita:

  • Liiallista altistumista luonnolliselle tai keinotekoiselle UV-säteilylle, eli niiden haitallisia vaikutuksia tulisi välttää aurinkovoiteen avulla.
  • Altistumista arsenikille.
  • Altistumista säteilylle suurissa määrissä.

Lisäksi ihosyövän riskiä lisäävät:

  • Vaaleasävyiset tai siniset silmät.
  • Heikentynyt elimistön vastustuskyky.
  • Geneettiset muutokset, jotka liittyvät tämän tyyppiseen syöpään.

Jos siis haluat estää ihosyövän syntyä, älä unohda etenkään tätä: käytä aina aurinkosuojaa, ja ole varovainen mennessäsi aurinkoon!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.