Ananasnaamio silmänympärysten siloittamiseen

lokakuu 13, 2016
Kun käytät luonnollisia tuotteita kauneudenhoidossa, voi tulosten näkyminen kestää pidempään. Tämä luonnollinen ananasnaamio siloittaa ja ravitsee ihoa tehokkaasti, kunhan käytät sitä säännöllisesti.

Ihon ryppyyntyminen alkaa yleensä jo ennen 30. ikävuotta sekä miehillä että naisilla. Ensimmäisenä juonteita ilmenee yleensä silmien ohuella ja herkällä iholla. Vaikka rypyt ovatkin täysin luonnollinen osa ihon ikääntymistä, monet haluavat pitää ihon sileänä niin pitkään kuin mahdollista.

Ihon sileänä pitäminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä iho altistuu jatkuvasti ympäristön haitoille, kuten auringon UV-säteille ja saasteille, jotka kiihdyttävät ihon vanhenemista. Etenkin silmänympärykset ovat alttiina ulkoisille vaikutuksille, sillä niiden iho on luonnostaan ohuempaa.

Onneksi on olemassa monia eri tekniikoita, joilla silmien alueen ihosta voi pitää parempaa huolta. Kosteutus on tärkeä osa ihonhoitoa ja erilaisilla naamioilla ja voiteilla voi uudistaa ja kiinteyttää ihoa. Ikävä kyllä monet silmänympärysvoiteet ovat kalliita, eivätkä ne välttämättä toimi niin hyvin, kuin mainoksissa lupaillaan.

Tässä artikkelissa esittelemme luonnollisen, ananaksesta valmistetun naamion, jolla voi pitää huolta silmänympärysten herkästä ihosta.

Alta löydät ohjeet naamion valmistukseen ja käyttöön.

Mitä hyötyjä ananasnaamion käytöllä on?

Nainen laittaa naamiota

Ananas on trooppinen hedelmä, jota käytetään sekä ruuanlaitossa että lääketieteessä.

Hiljattain on käynyt ilmi, että ananas sopii myös ihonhoitoon, sillä sen sisältämä aktiivinen entsyymi bromelaiini vähentää turvotusta ja tulehdusta sekä säätelee luonnollista pH-tasapainoa.

Tämä entsyymi sisältää hydroksyylihappoa, jota hyödynnetään usein kosmetiikkatuotteissa, ja etenkin ryppyvoiteiden valmistuksessa. Tämän lisäksi on hyvä huomata, että ananas sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka ehkäisevät vapaiden radikaalien haittavaikutuksia iholla.

Ananas sisältää runsaasti vettä, mikä säätelee ihon öljyntuotantoa ja poistaa liikaa rasvaisuutta iholta. Lisäksi ananas palauttaa ihon luonnollisen kosteuden, ja ehkäisee ihon kuivumista ja ihottumaa.

Suositeltua lukemista: Herkullinen ananas-sellerismoothie painonpudotukseen

Näin valmistat luonnollisen naamion ananaksesta

Viipaloitu ananas

Hyödyntääksesi kaikki edellä mainitut ananaksen hyödyt ja toiminnot, voit valmistaa tuoreesta ananaksesta hoitavan naamion, joka siloittaa silmänympärysten ihoa ja häivyttää näkyviä juonteita.

Ananaksen tehoa voi vahvistaa lisäämällä naamioon tilkan hunajaa, sillä hunaja tunnetusti ravitsee ja pehmentää ihoa. Hunaja auttaa myös poistamaan kuollutta ihosolukkoa ja auttaa pitämään ihon sileänä ja kuulaana.

Ainekset

  • 1 suuri viipale ananasta
  • 2 ruokalusikallista hunajaa

Valmistus

  • Poista ananaksen kuori ja leikkaa irti suurehko viipale.
  • Laita viipale tehosekoittimeen ja murskaa se tasaiseksi.
  • Kun ananas on muussattu, lisää pari ruokalusikallista hunajaa ja sekoita.

Näin käytät naamiota

  • Käytä ananasnaamiota iltaisin. Poista meikki ja pese kasvot huolellisesti, ja muista keskittyä etenkin silmämeikin poistoon. Taputtele naamio silmänympäryksiin, mutta vältä seoksen joutumista silmiin. Muista peittää etenkin ryppyyntyneet ihoalueet.
  • Anna naamion vaikuttaa 20-30 minuuttia ja huuhtele kylmällä vedellä.
  • Voit säästää ylijääneen naamion ja säilyttää sitä jääkaapissa.
  • Käytä naamiota joka päivä, tai vähintään kolme kertaa viikossa.

Suositeltua lukemista: 8 meikkivinkkiä riippuvien silmäluomien piilottamiseen

Muista tämä ennen naamion käyttöä!

Ananas

Jotkin ananaksen sisältämät yhdisteet voivat altistaa ihoa auringonvalolle, joten on parasta välttää suoraa auringossa oleskelua naamion käytön jälkeen. Kun käytät naamiota iltaisin, varmistat, ettet altista ihoa vaurioitumiselle. Muista myös käyttää aurinkovoidetta päivisin suojataksesi ihoa.

Jos ihosi on herkkä tai kärsit jostakin ihosairaudesta (esim. atooppinen iho), on parasta testata naamiota pienellä ihoalueella ennen sen levittämistä silmänympäryksiin. Voit levittää nokareen naamiota vaikka poskelle tai otsalle, ja tarkkailla ihoa reaktoiden varalta. Jos naamio alkaa poltella tai kutittaa, pese se pois välittömästi.

Tämä naamio soveltuu käytettäväksi myös kaulalla ja rintakehällä, sillä sen kosteuttava ja ryppyjä siloittava vaikutus kiinteyttää myös näitä herkkiä ihoalueita. Jos haluat käyttää naamiota kaulalla tai rintakehällä, lisää hunajan määrää seoksessa: tämä tehostaa naamion vaikutusta.

Muista, että tämä naamio on täysin luonnollinen, joten voi kestää jonkin aikaa ennen kuin näkyviä tuloksia ilmenee. Säännöllisessä käytössä naamio siloittaa ihoa ja saa sen näyttämään kirkkaammalta. Muista myös ihon säännöllinen puhdistus ja kosteutus tämän naamion lisäksi.

Pidä huolta ihosta myös sisäisesti ja nauti terveellistä, monipuolista ravintoa. Juo riittävästi vettä, käytä aina aurinkosuojaa ja aurinkolaseja, ja vältä tupakointia.

Seuraa näitä ohjeita ja pian huomaat, että nuorekas, sileä iho on saavutettavissa myös luonnollisesti ja edullisesti.

UUTISIA VERKOSSA