Kaikki alkoi voimakkaasta päänsärystä: mikä on aivohalvaus?

Kaikki alkoi voimakkaasta päänsärystä: mikä on aivohalvaus?

Viimeisin päivitys: 20 helmikuuta, 2019

“Kaikki alkoi voimakkaasta päänsärystä ”. Monet aivohalvauksesta selvinneet kuvailevat heidän oireidensa alkaneen tällä tavalla ennen kuin he tunsivat muut oireet, jotka liittyvät aivohalvaukseen, eli toiseksi yleisimpään kuolinsyyhyn maailmanlaajuisesti.

Aivohalvauksesta voi hyvinkin selvitä, mutta elämänlaatu ennen ja jälkeen aivohalvauksen saattaa erota toisistaan huomattavastikin. Halvauksella on seurauksia ja moni normaali toimintojen tuottaminen, kuten puhe ja liikuntakyky voivat vaikeutua huomattavasti.

Elämä ei aina ole oikeudenmukaista, emmekä myöskään aina saa mitä ansaitsemme. Me kaikki kuitenkin haluamme ottaa elämästämme kaiken irti, joten kannattaa pitää mielessä tekijät, jotka voivat auttaa meitä ehkäisemään aivohalvauksen syntyä. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus sen ehkäisemiseen, kannattaa yrittää.

Joka vuosi 29. lokakuuta vietetään maailman aivohalvauspäivää. Päivän tarkoituksena ei ole pelkästään kunnioittaa aivohalvaukseen menehtyneiden muistoa, vaan nostaa puheenaiheeksi sairaus, joka vie tuhansien ihmisten hengen joka vuosi. Tämä on paras kunnianosoitus, jonka voimme osoittaa rikkoutuneille perheille ja rakkaillemme, jotka ovat lähteneet rinnaltamme aivohalvauksen takia.

Päivä muistuttaa ja huomauttaa ihmisille, että tämä tila, jossa aivojen verenkierrossa tapahtuu äkillinen häiriö, voidaan välttää. Tiedämme kuitenkin, ettei se ole 100-prosenttisesti vältettävissä ja että monet nuoret ihmiset ovat menehtyneet aivohalvauksen seurauksena. Teemme kuitenkin kaikkemme sen välttääksemme, ja sitä varten ei ole olemassa mitään parempaa keinoa kuin tietoisuuden nostattaminen ja informaatio.

Mikä on aivohalvaus?

aivohalvaus

Aivohalvaus on äkillinen aivojen verenkierron häiriö. Sitä luonnehtii esimerkiksi rikkoutunut verisuoni tai hapenkuljetuksen väheneminen. Kaikki tämä aiheuttaa peruuttamattomia seurauksia: hapen ja ravinteiden puutteesta johtuvaa aivosolujen tuhoutumista.

Aivohalvaus voi tulla myös nuorille ihmisille, mutta useimmiten siitä kärsivät vanhemmat ihmiset. Kuolleisuusaste aivohalvauksen saaneista on 30 % ja viime vuosina naisten osuus aivohalvauksen saaneista on kasvanut.

On olemassa kahdentyyppisiä aivohalvauksia: iskeeminen aivohalvaus ja hemorraginen aivohalvaus. Iskeeminen on näistä kahdesta tyypistä yleisempi, kun taas hemorraginen on vaarallisempi ja siten myös kuolettavampi. On hyvin todennäköistä, että tunnet jonkun, joka on saanut aivohalvauksen tai jopa menehtynyt siihen.

Tällaiset tapaukset ovat kivuliaita tyhjiöitä elämässämme ja silloinkin, kun ihminen selviytyy aivohalvauksesta, joutuu hän “sopeutumaan uudelleen” elämään, eikä tämä uudelleensopeutuminen vaikuta ainoastaan aivohalvauksen saaneeseen, vaan myös hänen perheeseensä. Aivohalvauksen kokeneet ja siitä selviytyneet ovat käyneet läpi muutoksen hyvin pienessä ajassa. Tässä pienessä hetkessä heidän aivonsa yksinkertaisesti muuttuivat. Sitä voisi kuvailla yhtäkkiseksi ylikuormittumiseksi tai kipinäksi, jolla on traagiset seuraukset.

Riskitekijät

aivopuu

Tiedämme, että elämme tietoa “pursuavassa” maailmassa. Joka päivä näemme useita tutkimuksia, tiedonpalasia, suosituksia ja neuvoja koskien terveyttämme. Näitä tietoja välittävät niin sosiaalinen media, lehtien kannet kuin televisio-ohjelmatkin.

On erittäin tärkeää alkaa asettaa asioita yhä enemmän tärkeysjärjestykseen. Maailman menolla, meidän velvollisuuksillamme, kiireellä tai huolilla ei ole väliä. Pysähdy hetkeksi ja kuuntele kehoasi, mieltäsi ja aivojasi. Ne vaativat, että pidät itsestäsi hieman parempaa huolta.

Se ei todellisuudessa vaadi lainkaan energiaa, mutta hieman aikaa kyllä. Se, että pysähdyt ja vain hengität ollaksesi tietoinen itsestäsi on jo mahtava askel eteenpäin. Olet tärkeä niin itsellesi kuin muillekin ja tällä on hintansa: sinun täytyy huolehtia terveydestäsi.

Antaaksemme merkityksen aivohalvauksen ehkäisylle omistetulle päivälle, on arvokasta pyhittää hetki aikaasi niiden tekijöiden mieleen painamiselle, jotka voivat aikaansaada sen, että vältät yhä todennäköisemmin kyseisen sairauden.

Voimme taistella sairautta vastaan korkein todennäköisyyksin. Kaikki riippuu sinusta.

  • Poltatko tupakkaa? Jos vastasit kyllä, sinun tulisi tietää, että on todennäköisempää, että kärsit aivohalvauksesta jossain elämäsi vaiheessa. Aseta itsellesi tänään tavoite tämän huonon tavan lopettamiseksi.
  • Viime vuosina sairastapauksien yleisyys on muuttunut sukupuolten kesken. Esimerkiksi Espanjassa naiset kärsivät yhä enemmän aivohalvauksista, erityisesti jos he polttavat tupakkaa, kärsivät korkeasta verenpaineesta tai ovat käyttäneet e-pillereitä.
  • Jos sinulla on sukulaisia, jotka ovat saaneet aivohalvauksen, kannattaa käydä säännöllisesti lääkärintarkastuksissa.
  • Ole varovainen korkean verenpaineen, korkean kolesterolin ja diabeteksen suhteen. Ne ovat riskitekijöitä.
  • Elämäntyyli, joka pitää sisällään vähän liikkumista, sekä ylipaino, ovat vaarallisia tilanteita, joita tulisi yrittää välttää, ettei nostaisi riskiä aivoinfarktin kehittymiseen tai muun tyyppisten sairauksien syntymiseen.

Kuinka tiedän, jos kärsin aivohalvauksesta?

Kerroimme alussa “voimakkaasta päänsärystä”. On yleistä, että aivohalvauksen saaneilla on myös taipumusta kärsiä migreenikohtauksista. Aivohalvauskipua on kuitenkin usein kuvailtu hyvin erityyppiseksi kivuksi. Voimakkaammaksi, perusteellisemmaksi.

Paina siis tarkkaan mieleesi seuraavat hälytysmerkit:

  • Jonkin kehonosan tunnottomuus tai halvaantuminen: saman puolen käsi ja jalka.
  • Vaikeuksia tuottaa sanoja ja jopa ymmärtää niitä.
  • Huimaus, epätasapaino ja koordinaation puute.
  • Ja elämäsi pahin päänsärky
perhe katselee tähtiä

Ota huomioon nämä yksinkertaiset merkit ja muista priorisoida enemmän oman itsesi ja sinua rakastavien ihmisten vuoksi. Pidä huolta itsestäsi ja terveydestäsi, sillä sinä olet tärkein asia itsellesi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.