9 luonnollista hoitoa ummetukseen

Ummetus on ikävä vaiva, joka häiritsee monia ihmisiä joko kroonisesti tai silloin tällöin. Tässä artikkelissa kerromme sinulle yhdeksästä luonnollisesta keinosta, jolla ummetusta voi hoitaa ja ehkäistä.

Liikunta ja yleinen aktiivisuus on tärkeää kunnollisen ruuan sulamisen sekä ummetuksen ehkäisyn kannalta. Jos joudut viettämään päivässä monta tuntia paikoillasi istuen, varaa aikaa pienelle tauolle säännöllisesti – liikkumalla aktivoit suolen toimintaa.

Suurin osa lääkäreistä suosittelee kuidun, hedelmien ja vihannesten, sekä täysjyvän ja pähkinöiden lisäämistä ruokavalioon ummetuksen ehkäisyyn. Aina ruokavaliolla ei kuitenkaan tunnu olevan vaikutusta ummetukseen, sillä monet kärsivät siitä vaikka syövätkin terveellisesti ja monipuolisesti.

Tässä artikkelissa annamme sinulle yhdeksän luonnollista vinkkiä ummetuksen lievittämiseen, joista et välttämättä ole aikaisemmin kuullut.

Taistele ummetusta vastaan keskittymällä sen syntyyn

Voidaksesi hoitaa ummetusta luonnollisesti, on ensin mietittävä sitä, mistä ummetus johtuu. On tärkeää suoliston pitkäaikaisen hyvinvoinnin kannalta ottaa selvää, miksi ummetus palaa yhä uudelleen, eikä vain keskittyä oireiden lievitykseen.

Kroonisen ummetuksen hoitaminen voi olla vaikeaa, sillä se ei välttämättä aiheudu vaan yhdestä syystä ja joskus sen hoitaminen voi olla vaikeaa. Tutustutaan nyt siihen, mistä ummetus voi johtua, jotta voit kiinnittää tähän huomiota.

1. Veden juominen

Vesi

 

Jos lisäät kuidun määrää ruokavaliossa, on tärkeää samalla lisätä nauttimasi nesteiden määrää tai muutoin voit itse asiassa tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä. Nesteiden nauttiminen auttaa vatsaa sulattamaan kuitua ja ehkäisemään turvotusta ja ummetusta. Jos syöt suuria määriä kuituja, mutta unohdat veden juomisen, voi ummetus pahentua entisestään, sillä kuitu imee nesteitä itseensä.

Juo vähintään kahdeksan lasillista vettä päivässä.

Suositeltua lukemista: 7 merkkiä puutteellisesta vedenjuonnista

2. Hermostuneisuus

Joskus ummetus johtuu hermostuneisuudesta tai jännityksestä, joka vaikuttaa suoliston toimintaan. Suolistoa kutsutaan usein elimistön toisiksi aivoiksi, sillä ne ovat jatkuvassa yhteydessä hermostoon.

Jos ummetuksesi tuntuu pahenevan stressin tai jännityksen myötä, on tärkeää rauhoittaa hermostoa liikunnalla, hengitysharjoituksilla ja luonnollisesti rentouttavilla valmisteilla, kuten passionkukalla, laventelilla ja kamomillalla.

3. Tarkista kilpirauhasen toiminta

Kilpirauhanen

 

Jos kärsit jatkuvasta ummetuksesta, on syytä kiinnittää huomio kilpirauhasen toimintaan. Yksi ummetukseen johtavista tekijöistä voi olla kilpirauhasen vajaatoiminta, joka vaikuttaa mm. aineenvaihduntaan ja ruuansulatukseen – vajaalla teholla toimiva kilpirauhanen voi hidastaa suoliston toimintoja ja johtaa ummetukseen.

Jos ummetukselle ei tunnu löytyvän muita syitä, ehdota kilpirauhastestejä lääkärillesi – näistä näkyy, toimiiko kilpirauhanen normaalisti. Jos näin ei ole, voidaan kilpirauhasen toiminta sekä ummetus parantaa lääkityksellä.

4. Vältä pitkällistä istumista

Suuri osa ihmisistä ei harrasta ollenkaan liikuntaa. Monet ihmiset eivät myöskään ole erityisen aktiivisia, vaan viettävät päivänsä joko istuen tai maaten – niin töissä kuin kotonakin. Liikunnan puute tekee suolistosta laiskan ja hitaan. Suolisto kaipaa muun elimistön tavoin liikettä ja rasitusta aktivoituakseen.

5. Ole varovainen laksatiivien kanssa

Naisen vatsaan sattuu

 

Jatkuva kemiallisten ja jopa luonnollisten laksatiivien käyttö voi johtaa kroonisiin ongelmiin, sillä laksatiiveja ei ole suunniteltu pitkään käyttöön. Laksatiiveja tulee käyttää vain tapauksissa, joissa ummetus on erittäin vakavaa ja akuuttia. Laksatiivit eivät siis sovellu ummetuksen ehkäisyyn tai hoitoon pitkällä aikavälillä.

Jos olet ottanut laksatiiveja pitkän aikaa, voi suoliston bakteerikanta olla heikentynyt, jolloin suoliston toiminta kärsii. Lopeta laksatiivien ottaminen ja palauta suoliston bakteeritasapaino maitohappobakteereja syömällä. Voit parantaa suoliston tasapainoa myös näillä ruuilla:

  • Chia-siemenet
  • Pellavansiemen
  • Kaura

6. Helpota maksan toimintaa

Joissain tapauksissa maksan ja sappirakon heikentynyt toiminta voi tehdä suoliston tyhjentymisestä vaikeaa. Jos kärsit ummetuksesta tai näkövaivoista, on hyvin mahdollista, että kyseessä on maksan tai sappirakon toimintavika.

Parantaaksesi näiden tärkeiden elinten toimintoja, ala nauttimaan happamia ruokia ja ravintolisiä. Kokeile esimerkiksi voikukkaa, artisokkaa ja maarianohdaketta.

7. Mikä tahansa WC sopii

Ummetus

 

Monet välttävät WC-käyntiä esimerkiksi töissä tai ystävän luona. Ulostaminen ei välttämättä edes onnistu muualla kuin omassa tutussa WC:ssä. Ulosteen pidättäminen voi kuitenkin heikentää suolen toimintaa ja johtaa ummetukseen.

Tästä syystä on tärkeää käydä WC:ssä heti kun tarve on, olitpa sitten missä tahansa. Älä pidättele.

8. Ruokavalion tärkeys

Tietyillä ruoka-aineilla on lievästi laksatiivinen vaikutus, joka voi lievittää ummetusta ja vauhdittaa suoliston toimintaa. Näihin ruokiin kuuluvat:

  • Aprikoosi
  • Kypsä kiivi
  • Paahdetut, kuorimattomat omenat
  • Chia-siemenet ja pellavansiemen
  • Paahdettu kaura

9. Kiinnitä huomiota vatsaasi

Viimeinen vinkkimme on ehkä yksinkertaisin: kiinnitä huomiota vatsaasi ja kuuntele sen sanomaa, anna sille mitä se kaipaa. Joskus öljyllä hierominen, lämpöhoidot tai muut terapiakeinot lievittävät vatsan kramppeja, kipua ja ummetusta.

Toivottavasti sait tästä artikkelista hyviä ideoita ummetuksen ehkäisyyn ja lievitykseen jatkossa!

UUTISIA VERKOSSA