Logo image
Logo image

Känsät ja liikavarpaat - 7 hoitokeinoa

3 minuuttia
Känsät ja liikavarpaat - 7 hoitokeinoa
Nelton Abdon Ramos Rojas

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Nelton Abdon Ramos Rojas

Kirjoittanut Yamila Papa Pintor
Viimeisin päivitys: 09 joulukuuta, 2022

Miksi kiinnitämme niin vähän huomiota jalkoihimme, ne kun ovat niin tärkeä osa vartaloamme? Ne kannattelevat koko kehon painoa ja auttavat meitä pääsemään paikasta toiseen, joten eivätkö ne ansaitse hieman erityistä huolenpitoa? Aivan kuten huolehdit esimerkiksi kasvojesi ihosta, sinun tulisi huolehtia myös jaloistasi. Muuten merkkejä vaurioista ja laiminlyönnistä alkaa ilmaantua. Tämän päivän artikkelissa opetamme muutamia kotikonsteja, joilla hoidat känsät ja liikavarpaat luonnollisin keinoin. Jalkasi näyttävät kauniimmilta, ja kolotukset ja kivut vähenevät.

Miksi jalkoihin muodostuu känsiä?

Pitkän päivän jälkeen jalkasi saattavat olla hyvin väsyneet. Korkokenkien käyttäminen, sukattomuus, kuiva ympäristö, kuorinnan puute, liian pitkään käytetyt tiukat kengät, hiki… Kaikki nämä tekijät voivat aiheuttaa jalkaongelmia.

Känsät ja liikavarpaat voivat ilmaantua useille eri alueille jaloissa, varsinkin kantapäihin, pienen tai isovarpaan reunaan tai varpaan päälle. Ensin känsät ja liikavarpaat saattavat häiritä vain hiukan, mutta jos annat niiden jäädä, ne muuttuvat kivuliaammiksi.

Jos olet joskus kärsinyt liikavarpaista, tiedät niiden olevan sietämättömiä – ne vaikeuttavat kenkien käyttöä sekä aiheuttavat kipua pitkin päivää, mikä vaikuttaa mielialaasi, työtehokkuuteesi, ja jopa persoonallisuuteesi.

Jos sinulla ei ole koskaan ollut liikavarvasta (mikä onni!) on tärkeää, että alat nyt tehdä joitakin ennaltaehkäiseviä toimia. Muista esimerkiksi kosteuttaa jalkasi joka kerta kun otat suihkun tai kylvyn. Hiero kerran viikossa muutama tippa oliiviöljyä tai hieman vaseliinia jalkoihisi syväkosteuttaaksesi niitä. Pidä huoli, että kenkäsi ovat mukavat, eivät liian tiukat tai liian löysät. Jos kenkäsi ovat uudet, laita laastari kohtiin, joihin sinulla on taipumusta saada rakkuloita tai känsiä, äläkä käytä kenkiä aluksi liian pitkiä aikoja.

Some figure

 

Kannattaa myös riisua kengät ja sukat kun tulet töistä kotiin ja antaa jaloille lämmin kylpy yrttien, kuten kamomillan, kera. Tämä lepuuttaa jalkojasi, ja yrttien tuoksu saa olosi tuntumaan paremmalta.

Jos sinulla on jo känsiä, tutustu hohkakiveen, mutta muista käyttää sitä varovasti, äläkä hiero jalkojasi niin että sattuu. Käytä hohkakiveä aina suihkun tai kylvyn loppupuolella, kun jalkojen iho on pehmeämpää. Voit myös käyttää viilaa poistaaksesi karhean ihon kantapäistä, jalkapohjista tai varpaista. Älä kuitenkaan viilaa kauemmin kuin kolme minuuttia, ja käytä aina jälkikäteen kosteusvoidetta. Muista käyttää mukavia kenkiä, ja kiinnitä huomiota kaikkiin mahdollisiin oireisiin tai epämukavuuteen ja kipuun.

Känsät ja liikavarpaat pois kotikonstein

Känsät voivat olla erittäin syviä ja kivuliaita astuessasi niiden päälle. Tutustu näihin kotikonsteihin:

Ohje 1

Ainesosat

  • Puolikas sipuli

Valmistus

Leikkaa sipuli puoliksi ja hiero sitä hoitoa vaativalle alueelle. Toista tämä käsittely joka ilta nukkumaan mennessä. Jalkoja ei tarvitse huuhdella, anna sipulin mehun imeytyä ihoosi. Laita sukat jalkaan ja mene sänkyyn. Sipulit ovat parantavia ja rauhoittavat tulehduksia.

Some figure

Ohje 2

Ainesosat

  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä (n. 15 ml)

Valmistus

Murskaa valkosipuli ja sekoita oliiviöljyyn, ja peitä känsän pinta seoksella. Laita seoksen päälle laastari tai kangas, ja jätä vaikuttamaan yön yli. Pyyhi pois aamulla, älä huuhtele. Toista hoito päivittäin kunnes saat tuloksia.

Ohje 3

Ainesosat

  • 1 kourallinen nokkosen varsia ja kukintoa
  • 1 ruokalusikallinen vettä (n. 15 ml)

Valmistus

Ota kourallinen nokkosen varsia ja kukintoja, ja sekoita ne pieneen määrään vettä. Saat tahnan, jonka voit levittää suoraan känsän päälle. Peitä sideharsolla tai kankaalla, ja anna vaikuttaa vähintään kolme tuntia ennen poistamista.

Ohje 4

Ainesosat

  • 1 kourallinen kehäkukan kukkia ja lehtiä
  • 1 ruokalusikallinen vettä (n. 15 ml)

Valmistus

Valmista samalla tavalla kuin nokkos- hoito. Levitä joka ilta ennen nukkumaanmenoa.

Ohje 5

Ainesosat

  • 1 viikuna

Valmistus

Tällä hedelmällä on anti-tulehduksellisia vaikutuksia ja samaan aikaan se tarjoaa jaloille raikkautta ja helpotusta. Leikkaa viikuna puoliksi, poista hedelmäliha ja levitä se suoraan känsän tai liikavarpaan päälle ennen nukkumaanmenoa. Peitä laastarilla ja käytä sukkia, ettet sotke lakanoitasi. Jätä vaikuttamaan yön yli ja kasta jalkasi aamulla lämpimään veteen. Käytä jälkeenpäin hohkakiveä ja levitä lopuksi kosteusvoidetta.

Ohje 6

Ainesosat

  • 2 ruokalusikallista ruokasoodaa (n. 18 g)
  • 1 ruokalusikallinen lämmintä vettä (n. 15 ml)

Valmistus

Tee ruokasoodasta ja vedestä paksu tahna. Levitä känsän päälle pyörivin liikkein saadaksesi aikaan kuoriva vaikutus. Jätä vaikuttamaan 20-30 minuutiksi ja huuhtele lämpimällä vedellä. Käytä sen jälkeen hohkakiveä tai viilaa. Älä unohda kosteuttaa jalkojasi.

Ohje 7

Some figure

 

Ainesosat

  • 4 ruokalusikallista kamomillaa (n. 60 ml)
  • 1 litra kiehuvaa vettä

Valmistus

Valmista kamomillateetä. Anna sen jäähtyä muutama minuutti ja kasta sitten jalkasi kamomillateetä sisältävään  astiaan varoen polttamasta niitä. Tämä pehmentää känsiä ja helpottaa niiden poistamista hohkakivellä. Muista viimeistellä kaikki hoidot käyttämällä kosteusvoidetta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Abad, C., Piñero, S., Proverbio, T. Proverbio, F., & Marín, R. (2005). Sulfato de magnesio. ¿Una panacea?. Interciencia, 30(9), 36-50.
  • N. Bhagyalakshmi, R. Thimmaraju, L. Venkatachalam, K. N. Chidambara Murthy & R. V. Sreedhar (2005) Nutraceutical Applications of Garlic and the Intervention of Biotechnology, Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 45:7-8, 607-621, DOI: 10.1080/10408390500455508
  • Benvenuti, F., Ferrucci, L., Guralnik, J. M., Gangemi, S., & Baroni, A. (1995). Foot Pain and Disability in Older Persons: An Epidemiologic Survey. Journal of the American Geriatrics Society. https://doi.org/10.1111/j.1532-5415.1995.tb06092.x
  • Grouios, G. (2004). Corns and calluses in athletes’ feet: A cause for concern. Foot. https://doi.org/10.1016/j.foot.2004.07.005
  • Menz, H. B., & Morris, M. E. (2005). Footwear characteristics and foot problems in older people. Gerontology. https://doi.org/10.1159/000086373

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.