7 helppoa vinkkiä hiustenlähdön estämiseksi

Tiesitkö, että stressi ja unen puutteellinen saanti ovat kaksi niistä monista asioista, jotka vaikuttavat hiustenlähtöön? Nyt kerromme, kuinka voit estää hiusten irtoilemista tehokkaammin täysin luontaisin keinoin.
7 helppoa vinkkiä hiustenlähdön estämiseksi

Viimeisin päivitys: 18 huhtikuuta, 2019

Hiustenlähtö on sekä terveyteen liittyvä asia että esteettinen ongelma. Tämä pulma saa monen ihmisen huolestumaan suuresti, ja se voi vaikuttaa myös itsetuntoon. Niinpä ihmiset etsivät jatkuvasti uusia keinoja hiustenlähdön estämiseksi.

Vaikka tarjolla on monia erilaisia hoitoja, niin luonnollisia kuin keinotekoisiakin, ja vaikka monet näistä lupaavatkin loistavat tulokset, useimmiten niiden kanssa ei päästä pitkälle.

Kannattaa kokeilla, jos tämä on vaiva jonka kanssa itse painit – kiinnitä katse elintapoihisi hiustenlähdön estämiseksi!

Onko hiustenlähtöön olemassa jonkin ratkaisu?

Hiustenlähtö voi liittyä moneen eri tekijään, ja jos siinä on kyseessä perinnöllinen ongelma, asiaa on hyvin vaikea välttää. Tätä ilmiötä voidaan kuitenkin estää osittain sekä samoin hidastaa hiustenlähdön etenemistä.

Toivoa ei kannata menettää, sillä asiaan vaikuttavat monet erilaiset tekijät. Niihin kuuluvat ruokavalio, verenkierto ja stressi, jotka voivat kaikki vaikuttaa suuresti siihen, kuinka paljon tukkaa päästä lähtee. Näiden tekijöiden vaikutus saattaa olla tilanteen kannalta merkittävä, joten ota seuraavat asiat huomioon, jos haluat hallita tätä ongelmaa paremmin.

Tässä tulee siis lista eräistä mahdollisesti tärkeistä asioista, kun tavoitteena on hiustenlähdön estäminen luonnollisin keinoin.

1. Vähennä suolan määrää ravinnossasi

vähennä suolakäyttöä hiustenlähdön estämiseksi

Vaikka tämä tieto saattaakin tuntua epäuskottavalta, suolan määrän vähentäminen voi olla avuksi hiustenlähdön estämisessä ja vähentämisessä.

Liiallisesti nautittuna suola on vahingollista munuaisille. Se vaikuttaa kehon toimintaan mineraalien tasapainoon liittyen.

  • Tulee siis välttää sellaisia ruokia, joissa on runsaasti suolaa, ja etenkin pöytäsuolan kanssa tulisi olla varovainen.
  • Syö sen sijaan merisuolaa tai Himalajan suolaa, ja vain pienissä määrissä. Mausta ruokaasi suolan sijasta muilla mausteilla.

2. Päänahan hieronta

hiero päänahkaa hiustenlähdön estämiseksi

Päänahan verenkierron lisääminen on loistava apu hiustenlähdön estämiseksi, etenkin jos et halua käyttää siihen lainkaan rahaa. Näin estät hiusten irtoilua, ja lisäksi pystyt tekemään tukastasi voimakkaamman ja terveemmän.

Tämä seuraava hieronta tulisi tehdä kohtuullista voimaa hyödyntäen:

  • Sormenpäitä käyttäen tee pieniä pyöriviä liikkeitä, jotta saisit hiukan painaen päänahkasi liikkumaan.
  • Aloita niiltä alueilta, jotka ovat lähimpinä otsaasi, ja liiku sitten taaksepäin niskasi takaosaa kohden.
  • Jos haluat, voit käyttää tässä kasvipohjaisia öljyjä (kookos-, risiini-, oliivi- ja jojobaöljy) ja eteerisiä öljyjä (rosmariini-, laventeli-, kaneli- ja minttuöljy).
  • Anna öljyn imeytyä päänahkaasi koko yön ajan, ja aamulla sitten pese tukkasi tavalliseen tapaan.

3. Harjaa päänahkaa päivittäin

ihoharja ja saippua

Jotkut sanovat, että voimakkaan, kauniin ja pitkän tukan saamiseksi sitä tulisi harjata sadalla harjanvedolla joka ilta.

Tämä vanha hoito kuulostaa enemmän myytiltä kuin todelliselta ratkaisulta, mutta sillä on kuitenkin ihan järkevä perusta. On nimittäin niin, että harjaamalla lisäät verenkiertoa päänahassasi, ja sen avulla saat myös rasvat liikkumaan hiuksiisi kauttaaltaan.

  • Jos käytät puista harjaa, jossa on luonnollisia kuituja, voit huomata hyvät tulokset jo muutamassa viikossa tämän tottumuksen omaksumisesta.
  • Voit tehdä harjauksen käsittelemällä tukkaasi tavalliseen tapaan edestä taakse edeten. Lisäksi voit myös kallistaa päätäsi eteenpäin, jotta saisit harjauksen suuntautumaan niskasta pään keskiosaan päin.

4. Kastikkeet sitruunamehusta

sitruunaa hiustenlähdön estämiseksi

Joissakin tapauksissa hiustenlähtö voi liittyä raudan puutteellisen saannin aiheuttamasta anemiasta. Tämä on totta siksi, että kyseessä on yksi tavallisimmista oireista silloin, kun ihmisellä on raudanpuutetta kehossaan.

Rautaan perustuvat lisäravinteet tulee kuitenkin aina ottaa käyttöön vain reseptillä. Niillä on nimittäin toissijaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen, ja nämä tulee arvioida lääkärin toimesta.

On kuitenkin olemassa toinenkin tapa helpottaa raudan imeytymistä kehoon, ja tämä käsittää sellaiset ruoat, joissa on C-vitamiinia.

  • Saadaksesi tämän hoidon toteutumaan ilman suurempia kustannuksia, kannattaa laittaa ruokiin aina mukaan hiukan tuoretta sitruunamehua, sillä tämä neste sisältää runsaasti kyseistä vitamiinia. Näin voit paremmin imeyttää ruoassa olevan raudan.

5. Seiso päälläsi

Kun seisot päälläsi, ja kun pää on alempana kuin muu kehosi, saat helpon avun kaljuuden välttämiseksi. Lisäksi pystyt näin parantamaan monia mielesi toimintoja.

Lisäksi hyötynä on se vaikutus, että tämä hoito estää ennenaikaista ikääntymistä.

6. Nuku kunnolla

lepää kunnolla hiustenlähdön estämiseksi

Jos et lepää hyvin öisin joko unettomuuden vuoksi tai muuten, tämä voi olla syynä siihen, että hiuksesi irtoilevat liikaa.

Siksi onkin tärkeää pitää unensaanti kunnollisena, jos mielit estää hiustenlähtöä.

7. Vältä stressiä

Stressi on tämän vuosisadan kansantauti, ja se on suuren suurin koko kehon vihollinen. Tämä johtuu siitä, että se vie elimistön epätasapainoon sekä saa aikaan muun muassa hiustenlähtöä ja monia muita oireita.

Tämän vuoksi stressi onkin sellainen tekijä, joka muuttaa monen asian elämässäsi. Aseta siis etusijalle ne asiat, jotka ovat sinulle todella tärkeitä, ja nauti pienistä asioista päivittäisessä arjessasi.

Vaivaako hiustenlähtö, ja oletko asiasta huolissasi? Noudata näitä perusneuvoja, ja saat pieniä muutoksia elintavoissasi tehden pystyä lievittämään ongelmaa merkittävästi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.