6 vinkkiä ihopolyyppien poistamiseen luonnollisesti

Ananasmehun tulehdusta estävät ja viruksia tuhoavat ominaisuudet auttavat poistamaan ihopolyyppeja ja estävät niitä leviämästä muihin kehosi osiin.
Ihopolyypit

Ihopolyypit ovat pieniä pullistumia, joita muodostuu kaulaan, kyynärvarsiin, silmäluomiin ja muihin kehonosiin.

Ne syntyvät ihon rasvakudoksen kollageenikertymien seurauksena, mutta voivat muodostua myös hankauksen johdosta.

Vaikka niistä ei ole minkäänlaista haittaa terveydellesi, ne häiritsevät joitakin ihmisiä, sillä niillä on taipumus tulehtua ja vahingoittua herkästi.

Suurin osa ihmisistä haluaa poistaa ihopolyypit, sillä heidän mielestään ne ovat rumia ja vaikuttavat negatiivisesti heidän ulkonäköönsä.

Hyvä uutinen on se, että niiden poistaminen ei vaadi tuskallisia tai kalliita toimenpiteitä.

Hyödyntämällä ainoastaan luonnollisten ainesten ominaisuuksia voimme valmistaa erilaisia kotitekoisia hoitoja ylimääräisen ihokudoksen poistamiseksi vahingoittamatta niiden ympärillä olevaa ihoa.

Katsotaanpa!

1. Omenaviinietikka

omenaviinietikka

Omenaviinietikan etikkahappo on yksi tehokkaimmista yhdisteistä ihopolyyppien ja syylien poistamisessa.

Tämä hoito vaatii useita viikkoja, jotta ihopolyyppi häviää kokonaan.

Ainekset

  • 1 ruokalusikallinen omenaviinietikkaa
  • 1 hammastikku
  • 1 vanupallo
  • Lääketeippiä

Ohje

  • Pese polyyppia ympäröivä iho lämpimällä vedellä ja miedolla saippualla.
  • Kuivaa huolellisesti ja raaputa hammastikulla varovasti.
  • Kostuta vanupallo omenaviinietikassa ja levitä sitä suoraan hoitoa vaativalle alueelle.
  • Huuhtele seuraavana aamuna ja levitä ainetta uudestaan ennen nukkumaanmenoa.
  • Jatka hoitoa niin kauan, kunnes ihopolyyppi putoaa pois.

2. Risiiniöljy ja leivinhiiva

Leivinhiivan ja risiiniöljyn yhdistäminen muodostaa tahnan, jota voidaan käyttää taistelussa näitä ihokasvaimia vastaan.

  • 1 ruokalusikallinen risiiniöljyä
  • ½ teelusikallista kuivahiivaa
  • Lääketeippiä

Ohje

  • Sekoita risiiniöljy ja hiiva keskenään valmistaaksesi tahmean tahnan.
  • Levitä sitä kasvaimeen ja peitä lääketeipillä.
  • Anna vaikuttaa yön yli ja huuhtele pois aamulla.
  • Käytä 2-4 viikon ajan parhaiden tulosten saamiseksi.

3. Ananasmehu

ananasmehu

Bromelaiini on entsyymi, jota on ananasmehussa. Se on hyödyllinen taistelussa näitä kasvannaisia vastaan.

Sen tulehdusta lievittävä ja viruksia tuhoava vaikutus kutistaa ihopolyyppeja ja estää niitä leviämästä kehon muihin osiin.

Ainekset

  • 1 pala ananasta
  • 3 tippaa sitruunamehua
  • 1 vanupallo

Ohje

  • Murskaa ananaspala ja lisää siihen 3 tippaa sitruunamehua.
  • Kasta vanupallo tässä nesteessä ja levitä hoitoa tarvitsevalle alueelle.
  • Toista kolme kertaa päivässä.

4. Teepuuöljy

Tämä öljy on yksi parhaista avuista ihopolyyppien ja pienten syylien poistamiseen.

Sen antibioottiset ja viruksia tuhoavat ominaisuudet tappavat taudinaiheuttajia, jotka voivat sairastuttaa meidät.

Ainekset

  • 3 tippaa teepuuöljyä
  • Vettä
  • 1 vanupallo

Ohje

  • Kasta vanupallo vedessä ja puhdista kasvannaista ympäröivä alue.
  • Levitä 2 tai 3 tippaa teepuuöljyä hoitoa tarvitsevalle alueelle.
  • Älä huuhtele. Levitä ainetta kaksi kertaa päivässä, kunnes polyyppi on poissa.

5. Oreganoöljy

oreganoöljy

Oreganoöljyä käytetään taistelussa erityyppisiä ihoa vahingoittavia infektioita, viruksia ja tulehduksia vastaan.

Sen sisältämät yhdisteet poistavat fibroomia ja ehkäisevät niiden ilmestymistä kehon muihin osiin.

Ainekset

  • ½ teelusikallista oreganoöljyä
  • 1 vanupallo

Ohje

  • Kasta vanupallo oreganoöljyssä ja levitä hoitoa tarvitsevalle alueelle.
  • Toista kaksi kertaa päivässä.

Kannattaa lukea: 5 parasta luonnollista antibioottia

6. Suola ja sipulimehu

Sipulien sisältämillä rikkiyhdisteillä on antibakteerisia ominaisuuksia, joita voidaan käyttää tämän ongelman hoitamisessa.

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 1 ruokalusikallinen merisuolaa
  • 1 side

Ohje

  • Pilko sipuli hienoksi ja sekoita merisuolan joukkoon.
  • Seuraavana päivänä erota sipulimehu ja käytä ihopolyyppien hoidossa.
  • Levitä hoitoa tarvitsevalle alueelle, peitä siteellä ja anna vaikuttaa yön yli.
  • Toista hoito 10-12 peräkkäisenä yönä.

Käytä yhtä tässä artikkelissa mainituista hoidoista poistaaksesi pienet ihon epämuodostumat.

Muista, että saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin vaikutukset huomataan, ja ne voivat vaihdella henkilöstä toiseen.