6 terveysvinkkiä kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Vaikka tässä elimessä ei esiintyisikään ongelmia, kilpirauhasesta huolehtiminen tiettyjä tapoja noudattamalla auttaa optimoimaan sen toimintaa. Tämä edistää yleistä hyvinvointia.
6 terveysvinkkiä kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi
José Gerardo Rosciano Paganelli

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri José Gerardo Rosciano Paganelli.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kilpirauhasen oikeanlaisella toiminnalla on erittäin tärkeä merkitys terveytemme kannalta. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että se säätelee tärkeitä hormonaalisia prosesseja, vaan myös siitä, että se on avaintekijä aineenvaihdunnan, mielialan ja painon kannalta. Tänään jaamme vinkkejä kilpirauhasen toiminnan parantamseksi – jatka siis lukemista jos painit kilpirauhasen terveysongelmien parissa.

Tee elämäntapamuutoksia kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Vaikka emme tavallisesti ajattelekaan sitä, kilpirauhanen on pieni elin, joka sijaitsee kaulan etupuolella ja erittää tärkeimpien järjestelmien kudosten ja solujen toimintaa sääteleviä hormoneja.

Sillä on myös rooli mm. proteiinisynteesissä, verenkierrossa ja hapensaannissa, sekä muissa tehtävissä, jotka ovat avaintekijä hyvän elämänlaadun kannalta.

Ongelma on siinä, että perintötekijöiden ja huonojen elintapojen seurauksena voi kehittyä joukko häiriöitä, jotka voivat aiheuttaa muutoksia. Tämän seurauksena monissa elimissä alkaa esiintyä ongelmia, ja ajan myötä voi puhjeta kroonisia sairauksia.

Tästä syystä on tärkeää noudattaa hyviä elämäntapoja ja panna käytäntöön joitakin suosituksia kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi.

1. Opi käsittelemään stressiä

stressin hallinta kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Huono stressinhallinta on yksi niistä tekijöistä, jotka aiheuttavat häiriöitä kilpirauhasen toiminnassa.

Vaikka saattaa vaikuttaa siltä, ettei stressillä ole mitään tekemistä asian kanssa, jatkuva altistus sen vaikutuksille vähentää elimistön kykyä hyödyntää kilpirauhashormoneja.

Tämä johtuu lisääntyneestä kortisolin tuotannosta, kemikaalista, joka estää kilpirauhashormoneja pääsemästä elimistön soluihin.

2. Käytä kookosöljyä

Kookosöljyssä olevat rasvahapot ovat loistava lisäapu kilpirauhashormonien toiminnan edistämisessä. Nämä rasvahapot optimoivat niiden hyödyntämistä elimistön aineenvaihduntatoiminnoissa.

Merkittävän vitamiini-, kivennäisaine– ja antioksidanttipitoisuutensa ansiosta kookosöljy on ainesosa, joka ehkäisee joitakin häiriöiden vaikutuksia tässä rauhasessa.

3. Lisää jodia ruokavalioon

syö mereneläviä kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Vähäinen jodinsaanti on yksi suurimmista syistä riittämättömään kilpirauhashormonien määrään. Tämä vaiva tunnetaan kilpirauhasen vajaatoimintana.

Elimistö ei kykene itse muodostamaan tätä ravintoainetta, joten sitä on saatava terveellisistä ruoista.

Joitakin suositelluista ruoista ovat:

  • Merenelävät
  • Kylmän veden kalat
  • Juusto
  • Kananmunat
  • Pöytäsuola
  • Mustikat
  • Merikasvit
  • Luomumansikat
  • Luomujogurtti
  • Perunat

4. Sinkkiä kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Sinkin puute elimistössä voi johtaa kahden tärkeimmän kilpirauhassairauden kehittymiseen: kilpirauhasen liikatoimintaan ja kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Tämän ravintoaineen puutos aiheuttaa häiriöitä kilpirauhashormonien toiminnassa, mikä aiheuttaa joukon haitallisia reaktioita elimistön useissa elintärkeissä järjestelmissä.

Vaikka sinkki imeytyy myös ravintolisien kautta, on suositeltavaa saada sitä ruoan mukana, esimerkiksi seuraavista vaihtoehdoista:

  • Merenelävät ja kala
  • Vähärasvaiset lihat
  • Porsaanliha
  • Kana
  • Pinaatti
  • Pähkinät
  • Siemenet
  • Tumma suklaa

5. Harrasta liikuntaa säännöllisesti

nainen juoksulenkillä

Yksi fyysisen aktiivisuuden huonosti tunnetuista hyödyistä on se, että se parantaa kilpirauhasen toimintaa. Sitä suositellaan kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminnan hoitoon, sillä se säätelee kilpirauhashormonien toimintaa ja tasapainottaa elimistön aineenvaihduntatyötä.

Liikunta mm. parantaa mielialaa ja auttaa säilyttämään hyvän fyysisen ja psyykkisen energiatason.

  • Voit omistaa vähintään puoli tuntia päivästä aerobiseen liikuntaan tai yhdistellä aerobista ja painoharjoittelua.

6. Magnesiumia kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi

Magnesium on toinen olennainen kivennäisaine, joka auttaa suojaamaan kilpirauhasen terveyttä. Ongelma on siinä, että se on yksi heikosti imeytyvistä ravintoaineista. Vaikka sitä on monissa ruoissa, se on yksi niistä ravintoaineista, joista ihmisillä on eniten puutosta.

Magnesium on välttämätöntä jodin muuntamiseksi kilpirauhashormoneiksi. Lisäksi sen kunnollinen imeytyminen auttaa ylläpitämään hyvää aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan terveyttä.

Tällä hetkellä kaupoissa myydään ravintolisiä ja ulkoisesti käytettäviä voiteita, mutta magnesiumia saa myös seuraavista ruoista:

  • Avokadot
  • Kananmunat
  • Pinaatti
  • Rusinat
  • Maissi
  • Banaanit
  • Kuivatut yrtit
  • Leseet
  • Kaakaojauhe
  • Pähkinät
  • Siemenet (kurpitsa, pellava, auringonkukka)

Onko sinulla kilpirauhassairauksien riskitekijöitä? Vaikka niitä ei olisikaan, kannattaa panna kaikki nämä suositukset käytäntöön ja parantaa elämäntapoja kilpirauhasen toiminnan parantamiseksi!

Muistathan myös käydä säännöllisissä lääkärintarkastuksissa, jotta mahdolliset poikkeavuudet havaitaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Cooper, D. S., Doherty, G. M., Haugen, B. R., Kloos, R. T., Lee, S. L., Mandel, S. J., … Tuttle, R. M. (2009). Revised American Thyroid Association Management Guidelines for Patients with Thyroid Nodules and Differentiated Thyroid Cancer. Thyroid. https://doi.org/10.1089/thy.2009.0110
  • Jonklaas, J., Bianco, A. C., Bauer, A. J., Burman, K. D., Cappola, A. R., Celi, F. S., … Sawka, A. M. (2014). Guidelines for the Treatment of Hypothyroidism: Prepared by the American Thyroid Association Task Force on Thyroid Hormone Replacement. Thyroid. https://doi.org/10.1089/thy.2014.0028
  • Soldin, O. P. (2011). Guidelines of the American Thyroid Association for the diagnosis and management of thyroid disease during pregnancy and postpartum. Clinical Chemistry. https://doi.org/10.1373/clinchem.2011.173351

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.