6 perusohjetta aknen karkottamiseksi

Sen lisäksi, että pidät huolta ihostasi, on tärkeää kiinnittää huomiota ruokavalioon sekä pitää itsesi nesteytettynä, jotta voisit poistaa kehostasi tehokkaasti myrkkyjä. Näin voit päästä paremmin eroon aknesta.
6 perusohjetta aknen karkottamiseksi
Carlos Fabián Avila

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Carlos Fabián Avila.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Suurin osa ihmisistä kärsii aknesta ainakin jossain määrin teinivuosina, mutta sitten sen oireet yleensä katoavat täysin. Joskus on tarpeen etsiä ratkaisuja aknen karkottamiseksi myöhemminkin, sillä syynä tähän ilmiöön voivat olla myös hormonaaliset häiriöt ja elintavat.

On kuitenkin niitä, joille on tarpeen etsiä ratkaisuja aknen karkottamiseksi myöhemminkin, sillä syynä tähän ilmiöön voivat olla myös hormonaaliset häiriöt ja elintavat.

Onneksi aknen hävittäminen ei ole mikään mahdoton tehtävä. Se vaatii kyllä tiettyä vaivannäköä ja muutosta eräitä elintapoja koskien.

Tässä artikkelissa haluamme siis kertoa joukosta sellaisia asioita, jotka ovat suuri apu, kun haluat taistella aknea vastaan luonnollisin keinoin. Jatka siis lukemista, mikäli tämä ongelma vaivaa – lievitä aknea kuuden perusneuvon avulla!

Mitä akne on ja miksi sitä ilmenee?

Aloitamme nyt perusasioilla, eli siitä, että tulee ymmärtää mikä tämä ilmiö on. Akne on ihon ongelma, johon kuuluu näppylöiden, mustapäiden, punaisten pilkkujen ja ihon tulehtuneisuuden kehittyminen.

Syynä siihen, että aknea ilmenee on se, että ihmisen hikirauhaset toimivat liian aktiivisesti. Tämä saa aikaan rasvan, kuolleiden ihosolujen ja bakteerien kertymistä. Tämän seurauksena sitten ihon huokoset tulehtuvat ja akne pääsee kehittymään.

Vaiheet aknen karkottamiseksi

Et tule saamaan ihoasi sellaiseen kuntoon kuin haluat, ellet hoida sitä hyvin. Seuraa siis näitä ohjeita aknen karkottamiseksi – niiden avulla voit korjata tilanteen mahdollisimman nopeasti.

1. Nesteytä itseäsi

juo tarpeeksi vettä aknen karkottamiseksi

Ihmisen tulisi juoda kaksi litraa vettä joka päivä. Näin voit paremmin poistaa soluissasi olevat myrkylliset aineet.

Koska vedellä on liuottava kyky, kehon myrkyt voidaan poistaa virtsan ja hien kautta.

On arvioitu, että 72 % ihmisen ihosta koostuu vedestä. Muista, että tätä määrää tulee pitää yllä, jos haluat päästä eroon aknesta sekä välttää sitä tulevaisuudessa, ja vesi on tärkeä tekijä ihon pitämiseksi terveenä yleisestikin ottaen.

2. Kiinnitä huomiota ruokavalioosi

Ihmisen ruokavalio vaikuttaa suoraan ihon terveyteen. Luonnolliset ruoat antavat iholle ravinteita sekä tekevät siitä kauniin. Tulisi sitä vastoin välttää sellaisia tuotteita, jotka on valmistettu sokerin, jauhojen, jalostettujen öljyjen tai tyydyttyneen rasvan kera.

Tiedämme hyvin, että sokeriset murot, leivonnaiset, suklaat, keksit, marmeladit ja muut tällaiset tuotteet ovat suuri osa ruokavaliota monen ihmisen kohdalla. Ja onhan tämä ihan ymmärrettävää, sillä ne ovat niin kovin helppoja ja halpoja ratkaisuja.

Ongelmana on kuitenkin se, että näiden tuotteiden syönti aiheuttaa seuraavia ongelmia:

  • akne
  • insuliinitasojen nousu
  • muutokset androgeenien tuotannossa
  • liiallinen ihon rasvaisuus

3. Meikin vaikutus

ohjeet aknen karkottamiseksi

Tiedämme, että ajatus kotoa lähtemisestä ilman meikkiä on monelle naiselle aivan absurdi. Ei ole mikään salaisuus, että lähes kaikki naiset käyttävät meikkiä ainakin joskus.

Meikki sopiikin loistavasti kasvojen piirteiden tuomiseksi esiin. Ja se antaa ulkonäölle elegantin, modernin, herkän ja hienostuneen lisäyksen. Samalla kannattaa kuitenkin pitää mielessä seuraavat asiat, jotta voisit välttyä haitoilta.

  • Yritä valita aina hyvälaatuisia tuotteita.
  • Valitse sopivia tuotteita juuri oman ihotyyppisi kannalta.
  • Poista meikki täysin jokainen ilta.
  • Varmista, että et laita meikkiä ollenkaan yhtenä päivänä viikosta, jotta kasvosi saisivat levätä.

4. Huolehdi kunnollisesta kasvojen hygieniasta

Jotta voisit päästä eroon aknesta sekä pitää ihon sileänä ja vapaana epäpuhtauksista, mikään ei ole parempi suositus kuin hyvä hygienia.

Jotta voisit päästä tehokkaasti eroon aknesta, on tärkeää pestä kasvot säännöllisesti lämpimällä vedellä ja neutraalilla puhdistusaineella.

Voit myös käyttää hellävaraista meikinpoistajaa, joka sopii omalle ihotyypillesi. Ota sitten meikki pois puhtaalla ja pehmeällä pyyhkeellä, jotta voisit päästä eroon ihollasi olevasta rasvakertymästä sekä välttää ihon ärtymistä.

Lisäksi suositellaan, että käytetään jonkinlaista kuorivaa tuotetta kerran viikossa. Vaikka onkin tarjolla useita kaupallisia ratkaisuja, me suosittelemme seuraavia vaihtoehtoja: papaijaa, ruusuvettä tai jogurttia.

5. Nuku niin paljon kuin sinun tarvitsee

riittävä uni aknen karkottamiseksi

Kahdeksan tunnin yöunet auttavat sinua rentouttamaan kehoasi paremmin sekä edistää ihon myrkkyjen poistumisen prosessia. Jos et nuku niin paljon kuin sinun tarvitsisi, ihollasi tulee olemaan vaikeuksia uusiutumisen suorittamisessa. Näin se tulee keräämään rasvaa ja myrkyllisiä aineita.

Hyvä lepo tulee auttamaan seuraavissa hyvinvointiin liittyvissä asioissa:

  • aknesta eroon pääseminen
  • silmäpussien välttäminen tehokkaammin
  • suorituskyvyn ja keskittymisen lisääntyminen

Jos et voi nukkua kahdeksaa tuntia yössä, kokeile pienten torkkujen ottamista päivällä. Näiden torkkujen tulisi olla kestoltaan 20-40 minuuttia.

6. Katso tarkemmin syömiäsi lääkkeitä

Joissakin tapauksissa akne ei ole unen puutteellisuuden tai huonon ruokavalion syytä. Se voi nimittäin olla myös haittavaikutus tietyistä lääkkeistä. Ne lääkkeet, jotka aivan erityisen usein aiheuttavat aknea, ovat ehkäisypillerit.

Ennen kuin lopetat kuitenkaan täysin tällaisten tuotteiden syönnin, ota asia puheeksi lääkärin kanssa. Joskus nimittäin aknea ilmenee vain ensimmäisen muutaman viikon aikana, kun keho totuttelee lääkkeisiin.

Jos akne ei kuitenkaan lievity muutaman viikon kuluessa, pyydä lääkäriltä vaihtoehtoista ratkaisua, joka ei aiheuta kyseistä iho-ongelmaa.

Kun vaivana on akne, elintavoilla on väliä

keinot aknen karkottamiseksi

Moni heittää pyyhkeen kehään, kun kyseessä ovat ihon näppylät. Vaikka tämä onkin aivan oma päätöksesi, on hyvä muistaa, että aknen kanssa ei tarvitse elää loppuelämää.

Sen hallinta saattaa olla itse asiassa helppoakin, ja vaikka tulokset voivat ilmetä hitaasti, ajan kuluessa tulet kyllä näillä perusneuvoilla näkemään suuret muutokset.

Jos akne vaivaa ihoasi, ota käyttöön nämä esittelemämme vinkit aknen karkottamiseksi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Dunyach-Remy, C., Sotto, A., & Lavigne, J.-P. (2015). Le microbiote cutané : étude de la diversité microbienne et de son rôle dans la pathogénicité. Revue Francophone Des Laboratoires. https://doi.org/10.1016/S1773-035X(15)72821-2
  • Marty, J. P. (2007). Acné, sécheresse cutanée et vieillissement: La nutrition au service de la peau. Nouvelles Dermatologiques.
  • Berbis, P., Tostain, J., & Rossi, D. (2004). Androgènes et vieillissement cutané. Progrès En Urologie.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.