6 kotikonstia sisäänkasvaneiden kynsien helpottamiseksi

Sisäänkasvaneet varpaankynnet ovat kivuliaat ja saattavat tulehtua. Onneksi on olemassa tehokkaita kotihoitoja, jotka ehkäisevät sekä helpottavat jo alkanutta tulehdusta.
Sisäänkasvaneet varpaankynnet

 

Sisäänkasvaneet kynnet syntyvät, kun osa isosta varpaankynnestä kaartuu ja uppoaa pehmytkudokseen. Yleensä ne kehittyvät mikrobitulehduksesta kynnen ympäröimillä pehmeillä alueilla. 

Useimmiten sisäänkasvanut kynsi on tuskallinen ja muuttuu punaiseksi ja tulehtuneeksi. Kun tila jatkuu ja on hoitamatta, sisäänkasvanut kynsi voi tuottaa keltaista nestettä tai mätää, mikä tarkoittaa että kyseessä on tulehdus.

Tämä voi johtua huonosta kynsien hoidosta, vääränlaisten sukkien käytöstä, tai pienistä hoitamattomista vammoista. Tila voi joskus olla myös perinnöllinen, esimerkiksi jos perhehistoriassa esiintyy epämuodostuneita kynsiä.

Hyvät uutiset ovat, että eräiden raaka-aineiden sisältämien ainesosien ansiosta voit käyttää erilaisia kotikonsteja sisäänkasvaneiden kynsien rauhoittamiseen nopeasti. 

Haluamme jakaa kanssasi 6 tehokkainta kotihoitokeinoa, joita voit käyttää kun huomaat ensimmäiset merkit tästä ongelmasta.

1. Valkosipuli

valkosipuli

 

Valkosipulilla on antibioottisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa sisäänkasvaneiden kynsien aiheuttaman tulehduksen hoidossa.

Sen sulfidiyhdisteet vähentävät tulehdusta ja kiihdyttävät paranemista vaikutusalueella.

Ainekset

  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 sidelaastari

Valmistusohje

  • Murskaa valkosipulinkynsi morttelissa ja levitä tahna kynnellesi.
  • Peitä sideharsolla ja auta vaikuttaa yön yli.
  • Toista hoitoa joka päivä, kunnes oireet ovat helpottaneet.

2. Sipulimehu

Luonnollisella sipulimehulla on samanlaisia vaikutuksia kuin valkosipulilla. Myös sipulimehu kontrolloi bakteerien ja sienten kasvua. Sen rauhoittavat ja tulehduksenvastaiset ominaisuudet kontrolloivat punaisuutta vahingoittuneella alueella, ja jo muutaman päivän kuluttua auttavat aluetta palamaan normaalitilaan.

Ainekset

  • 1/2 sipuli
  • 5 tippaa sitruunamehua
  • 1 pumpulipallo

Valmistusohje

  • Soseuta sipuli sitruunamehun kanssa. Varmista, että saat kaiken mehun talteen.
  • Siivilöi seos kankaan avulla ja levitä nestettä pumpulipallolla.
  • Käytä päivittäin kahdesti.

3. Epsomsuola

Epsomsuolakylvyt ovat hyviä väsyneiden jalkojen rentouttamiseen, minkä lisäksi ne korjaavat kynsinauhoja ja estävät kynsien sisäänkasvun.

jalkakylpy

Ainekset

  • 0,5 dl epsomsuolaa
  • 2 litraa vettä

Valmistusohje

  • Lämmitä vesi niin, että pystyt pistämään jalkasi siihen. Lisää suola.
  • Liota jalkojasi 15 minuuttia. Kuivaa ja laita sukat jalkaan.

4. Vetyperoksidi

Koska vetyperoksidi on niin tehokas desinfioija, se on yksi parhaista liittolaisista sisäänkasvaneen kynnen ympärillä olevan ihon pehmentämiseen ja elävöittämiseen.

Vetyperoksidin levittäminen rauhoittaa kipua ja estää bakteereja ja sieniä kehittämästä tulehdusta.

Ainekset

  • 1 dl vetyperoksidia (käytä aina laimeaa liuosta)
  • 1 litra vettä

Valmistusohje

  • Kuumenna vesi ja sekoita se vetyperoksidiin.
  • Liota jalkojasi 15-20 minuuttia, ja kuivaa ne.
  • Laita sukat jalkaan, tai käytä laastaria tulehtuneen varpaankynnen päällä.
  • Toista hoitoa joka päivä niin kauan kuin tarpeellista.

5. Omenaviinietikka

Omenaviinietikka

Omenaviinietikka on yksi tehokkaimmista hoitokeinoista, jotka estävät sisäänkasvaneita kynsiä tulemasta vielä isommaksi ongelmaksi.

Sen antibakteeriset ominaisuudet suojaavat tulehtunutta aluetta ja laskevat tulehdusta, mikä aiheuttaa arkuutta. 

Ainekset

  • 0,5 dl omenaviinietikkaa
  • 1 litra vettä

Valmistusohje

  • Lisää omenaviinietikka litraan kuumaa vettä, ja liota jalkojasi.
  • Liota 20 minuuttia, ja kuivaa.
  • Toista tämä prosessi joka päivä ainakin yhden viikon ajan.

6. Vicks VapoRub

Tämä klassinen mentholivoide on antiseptinen tuote joka rauhoittaa ärsytystä ja kipua vahingoittuneissa varpaankynsissä.

Voit levittää sitä pelkästään kivun vähentämiseksi, mutta se voidaan myös yhdistää pieneen määrään valkosipulia tehokkaampien ja nopeampien tulosten saamiseksi.

Ainekset

  • 1 teelusikallinen Vicks VapoRubia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 laastari

Valmistusohje

  • Murskaa valkosipulinkynsi ja sekoita se salvaan muodostaaksesi tahnan.
  • Hiero tahnaa sisäänkasvaneeseen kynteen ja peitä laastarilla.
  • Anna vaikuttaa yön yli, ja toista prosessi 5 päivän ajan.

Muista, että parhaiden tulosten saamiseksi näiden keinojen avulla sinun tulee leikata ja viilata kynnet pehmeäksi nelikulmioksi. Mikäli tulehdus jatkuu vielä muutaman päivän hoidon jälkeen tai se pahenee, käy näyttämässä varvastasi lääkärillesi.