Mikä avuksi liikahikoiluun?

Mikä avuksi liikahikoiluun?

Viimeisin päivitys: 03 marraskuuta, 2018

Kaikki meistä hikoilevat. Etenkin kesällä kuumissa lämpötiloissa tai liikunnan aikana hikoilu lisääntyy. Keho yrittää laskea kehon nousevaa lämpötilaa hikoilun avulla. Hikoilun ja siitä aiheutuvan hajun saa kuitenkin usein pysymään kurissa deodoranttien, antiperspiranttien ja hyvän hygienian avulla. Ongelma syntyy silloin, kun henkilö kärsii liiallisesta hikoilusta, joka liittyy esimerkiksi jännittämiseen. Liikahikoilu voi johtaa vahvaan ja huomattavaan hajuun sekä hikiläikkiin vaatteissa, mikä haittaa sosiaalisia tilanteita. Tässä artikkelissa kerromme mikä voisi olla avuksi liikahikoiluun ja annamme neuvoja sen hoitoon luonnollisin keinoin.

Missä menee raja normaalin ja liiallisen hikoilun välillä?

Hiki on yksi elimistön keinoista säädellä kehon lämpötilaa ja poistaa kehosta myrkkyjä ja kuona-aineita. Hiki muodostuu suurissa ja pienissä hikirauhasissa. Pieniä hikirauhasia on erityisesti kämmenissä ja jalkapohjissa ja ne osallistuvat lämmönsäätelyyn. Suuret hikirauhaset puolestaan sijaitsevat kainaloissa ja alapään alueella, ja niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut ihmisen ominaishajun kehittäminen ja feromonien levittäminen.

Tavallisimpia syitä liikahikoilulle ovat lämpö ja rasitus, kuume, aineenvaihdunnan muutokset, tahdosta riippumattomaan hermostoon kohdistuvat tekijät ja tunneperäiset syyt. Liikahikoilun taustalla voivat olla myös lääkkeet. Myös ruokavalio ja geeniperimä voi vaikuttaa suuresti liikahikoiluun.

Liikahikoilua voi esiintyä kainaloiden lisäksi käsissä, jaloissa ja kasvoissa. On arvioitu, että noin 5 % koko maapallon väestöstä kärsii liikahikoilusta. Monet turvautuvat hikoilusta aiheutuvan hajun peittämiseen deodoranteilla tai yrittävät kontrolloida hikoilua antiperspiranteilla – ikävä kyllä niistä ei ole vakavassa liikahikoilussa paljonkaan apua, sillä deodorantti voi pettää nopeasti.

mikä avuksi liikahikoiluun

Vinkit liiallisen hikoilun estämiseen

  • Pidä odotukset realistisina. Yleinen ongelma liikahikoilusta kärsivien kohdalla on se, että joka päivä he vakuuttavat itselleen alitajuisesti, että ‘tänään en hikoile’. Todellisuudessa kehon hikoilua on lähes mahdotonta kontrolloida. Kun hiki sitten puskee pintaan, henkilö turhautuu, ahdistuu ja tuntee häpeää, mikä puolestaan voi kiihdyttää hikoilua. Etenkin kesäaikaan monet pohtivat, mikä voisi olla avuksi liikahikoiluun. Itse asiassa hikoiluun tulisi suhtautua täysin normaalina ilmiönä, sillä kaikki hikoilevat, eikä sitä voi varsinkaan kuumalla säällä välttää. Tämä voi helpottaa hikoilusta syntyviä ahdistavia tunteita.
  • Kanna aina vettä mukanasi. Pidä huolta nesteytyksestä helteessä ja kanna mukanasi vesipulloa kaikkialla. Kun hikoilet paljon, elimistö menettää tärkeitä suoloja ja keho kuivuu nopeasti – on siis tärkeää muistaa korvata menetetty vesi juomalla riittävästi. On hyvä muistaa, että hikoilu puhdistaa kehoa ja polttaa rasvaa.
  • Muista, että hiki kuivuu aina. Hikiläikät kainaloissa tuntuvat epämukavilta ja olo on tukala, tuntuu että jokainen vastaantulija tuijottaa. Muista, että heti kun pääset mukavampaan tilaan (ilmastointi tms.), vaatteet kuivuvat kyllä, samaten kainalot ja jalanpohjat.
  • Vältä kofeiinia. Kofeiinia ei löydy pelkästään kahvista, vaan myös teestä ja virvoitusjuomista. Jätä päivän viides kuppi väliin ja juo sen sijaan tuorepuristettua hedelmämehua tai vettä. Kofeiini nimittäin stimuloi keskushermoston toimintaa ja kiihdyttää myös hikoilua.
  • Käytä puhtaita, ilmavia vaatteita. Vältä tekokuituja, kuten akryyliä ja polyesteriä, sillä iho ei pääse hengittämään ja tuulettumaan ja olo muuttuu nopeasti inhottavan tahmeaksi etenkin kuumalla säällä. Suosi luonnonkuituja, kuten puuvillaa ja pellavaa. Parhaimmat vaatteet liikahikoilun helpottamiseen istuvat löysästi, eivätkä ole liian tiukkoja. Käytä ilmavia paitoja, mukavia housuja ja puuvillasukkia, jotka antavat jalkojen tuulettua. Muista myös valita vaalean sävyisiä vaatteita tummien sijaan, sillä musta imee itseensä auringonsäteet ja tekee olon vieläkin kuumemmaksi. Vaaleat värit heijastavat auringonsäteet poispäin.
avuksi liikahikoiluun sopivat vaatteet

Kotihoitokeinot avuksi liikahikoiluun

  • Valmista kotitekoinen deodorantti tai antiperspirantti. Kaupoista ostettavan deodorantin teho perustuu monesti pelkästään hien hajun peittämiseen, ne eivät estä hikoilua ja voivat jopa tukkia huokoset epäpuhtauksilla. Joskus kainaloihin ilmestyy tumma varjo erilaisen deodoranttien vaikutuksesta.
  • Luonnollisen deodorantin valmistukseen tarvitset puoli desiä ruokasoodaa, 8 ruokalusikallista kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä, puoli desiä maissijauhoa ja muutama tippa mieleistäsi eteeristä öljyä (tämän voi myös jättää pois). Sekoita ruokasooda ja maissijauho keskenään ja lisää joukkoon pehmeä kookosöljy (voit lämmittää sitä hetken mikrossa) sekä eteerinen öljy. Aseta seos jäähtymään jääkaappiin ja levitä kainaloihin ohut kerros sormenpäillä. Älä käytä heti kainaloiden ajelun jälkeen.
  • Toinen resepti kotitekoiselle deodorantille: Tarvitset desin etikkaa ja 30 tippaa eteeristä öljyä (kokeile rosmariinia tai laventelia). Sekoita ainekset keskenään ja säilö ilmatiiviiseen astiaan viikon ajaksi, säilytä astiaa kuivassa ja pimeässä paikassa. Sekoita kolme ruokalusikallista seosta kylpyveteen kylpemisen aikana.
  • Kuorinta. Hikoilu voi johtua tukkiutuneista ihohuokosista, jota esiintyy etenkin silloin, kun saippuoita ja muita pesuaineita käytetään päivittäin. Paras kotitekoinen keino kainaloiden ja muiden helposti hikoilevien alueiden kuorintaan on käyttää kaurahiutaleita, merisuolaa, kahvinpuruja tai sitruunamehua. Hiero mitä tahansa näistä aineista kahdesti viikossa sille alueelle, joka hikoilee herkästi – käytä juuri ennen nukkumaanmenoa.
sitruuna ja öljy avuksi liikahikoiluun
  • Magnesiamaito on hyvä luonnollinen deodorantti. Magnesiamaito on magnesiumhydroksidi, joka kuuluu ns. antasideihin eli hapokkuutta vähentäviin aineisiin. Iholla käytettynä magnesiamaito poistaa hajua ja kontrolloi hikoilua. Voit kokeilla myös raa’an nauriin hieromista hikoileville alueille.

Mikä muu on avuksi liikahikoiluun?

  • Höyrykylvyt auttavat poistamaan myrkkyjä kehosta. Ihon höyryttäminen päästää myrkyt ulos ihohuokosten kautta ja auttaa rentouttamaan mieltä ja kehoa. Tämä on helppo keino laskea stressitasoa. Kokeile höyrykylpyä 20 minuutin ajan joka päivä ja muista myös juoda paljon vettä päivän aikana pysyäksesi nesteytettynä.
  • Käytä antiperspiranttia puuterin muodossa. Jauhemainen antiperspirantti imee kosteutta ja tappaa hajua aiheuttavia bakteereja. Voit tehdä tällaisen seoksen helposti itse: sekoita ruokalusikallinen maissijauhoa muutamaan tippaan mieleistäsi eteeristä öljyä ja levitä kuivalle iholle heti suihkun jälkeen.
  • Yrttiteet, etenkin salviaa sisältävät, vähentävät hikoilua tehokkaasti. Salvia on täynnä B-vitamiinia ja magnesiumia, joka vähentää hikirauhasten aktiivisuutta. Nauti salviasta uutettua teetä kaksi kupillista päivässä, ei sen enempää. Älä myöskään tee uutteesta liian voimakasta.
  • Juo greippi – tai tomaattimehua. Nämä juomat auttavat kontrolloimaan kehon lämpötilaa ja vältyt lämpötilan liialliselta nousulta, joka johtaa hikoiluun. Nauti lasillinen joka päivä aamupalan yhteydessä. Mikä parasta, greippi- ja tomaattimehu alentaa myös riskiä sairastua syöpään tai sydäntauteihin.
  • Peruna voi auttaa liikahikoilun estämisessä. Leikkaa raaka peruna ohuiksi siivuiksi ja hiero suoraan kainaloihin tai muihin kohtiin kehossa, jotka hikoilevat paljon. Anna perunan mehun kuivua iholle ennen ihon pesemistä saippualla ja vedellä.
peruna liikahikoiluun

Toivomme, että olet saanut tästä artikkelista hyviä vinkkejä avuksi liikahikoiluun. Muista, että jos hikoilu haittaa sosiaalisia tilanteita, eikä tilanne helpotu kotikonsteilla, kannattaa varata aika lääkäriin ja jutella muista hoitovaihtoehdoista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.