5 luonnollista tapaa piilottaa ennenaikaisesti harmaantuneet hiukset

lokakuu 8, 2016
Neste, jota saadaan mustajalopähkinöistä, voi tummentaa ennenaikaisesti harmaantuneita hiuksia ja antaa hiuksillesi kestävän pehmeyden tunteen. Muista kuitenkin käyttää sitä joka toinen päivä!

Harmantuneet hiukset ovat joidenkin naisten yksi kammoksutuimmista kauneuteen liittyvistä ongelmista, erityisesti silloin, kun se tapahtuu ennenaikaisesti. Vaikka se onkin väistämätön ikääntymisen merkki, voi hiusten harmaantuminen alkaa jo niinkin aikaisin kuin 30-vuotiaana johtuen jatkuvasta stressistä, tiettyjen kemikaalien käytöstä tai geneettisistä tekijöistä.

Ennenaikainen harmaiden hiusten ilmaantuminen on merkki melaniinin tuotannon vähentymisestä. Melaniini on pigmentti, josta hiukset saavat värinsä.

On arvioitu, että ainakin 50 % yli 45-vuotiaista kärsii ennenaikaisesti harmaantuneista hiuksista, mutta vain yksi kolmesta päättää jättää hiuksensa niiden luonnolliseen kuntoonsa.

Vaikka kyseessä ei olekaan terveysongelma, useimmat ihmiset haluavat piilottaa harmaat hiukset ja säilyttää entisen hiusvärinsä kauemmin.

Onneksi on olemassa 100-prosenttisesti luonnollisia tuotteita, jotka mahdollistavat sen, että voit vähentää ennenaikaisten harmaiden hiusten näkymistä ilman päänahan altistamista aggressiivisille hoidoille.

Tänään haluamme jakaa kanssasi viisi parasta niksiä, jos huomaat muutamien harmaiden hiusten ilmestyneen.

Katsotaanpa!

1. Perunavesi ennenaikaisesti harmaantuneille hiuksille

perunavesi

Vesi, jota saadaan perunankuorista, on yksi perinteisimmistä resepteistä hiusten ravitsemiseen ja tummentamiseen luonnollisin keinoin.

Tämä neste sisältää tärkeitä vitamiineja ja mineraaleja, jotka vahvistavat hiuksiasi, samalla kun ne antavat niille intensiivisemmän sävyn.

Ainesosat

  • 4 perunan kuoret
  • 2 litraa vettä

Ohjeet

  • Laita perunankuoret ja kaksi litraa vettä isoon kattilaan.
  • Kiehauta ja anna hautua keskilämmöllä noin 25 minuutin ajan. Odota sitten, että seos viilenee käyttöä varten.
  • Siivilöi neste ja kaada se lasiastiaan levitystä varten.

Käyttötapa

  • Huuhtele hiuksesi pesun jälkeen normaaliin tapaan ja levitä perunavettä samalla hellävaraisesti päänahkaa hieroen. Voit levittää sitä helposti myös suihkepullolla.
  • Anna vaikuttaa 20 minuuttia.
  • Huuhtele runsaalla vedellä ja käytä kolme kertaa viikossa.

2. Kiniini ja rosmariini

Kiniinin ja rosmariinin yhdistelmä on toinen mielenkiintoinen tapa säilyttää hiusten pigmentti pidempään.

Voit käyttää tätä tuotetta 30 ikävuoden molemmin puolin estääksesi melaniinin hukkaa, joka aiheuttaa harmaat hiukset.

Ainesosat

  • 3 ruokalusikallista kiniinin lehtiä
  • 3 ruokalusikallista rosmariinia
  • 5 dl vettä

Ohjeet

  • Kiehauta vesi ja lisää kiniini.
  • Vähennä lämpöä ja anna hautua 10 minuuttia.
  • Lisää rosmariini, sammuta lämpö ja anna tekeytyä peitettynä 20 minuutin ajan. 
  • Kun neste on viilentynyt, siivilöi se ja säilö se astiaan.

Käyttötapa

  • Pese hiuksesi normaalilla shampoolla ja lisää tätä valmistetta viimeisen huuhtelun jälkeen. Jätä se hiuksiisi huuhtelematta.
  • Käytä liuosta vähintään kolme kertaa viikossa.

3. Kamomilla ja maustekurkuma

kamomilla ja maustekurkuma

Suosittelemme tätä yksinkertaista kamomillasta ja maustekurkumasta valmistettua hoitoa naisille, joilla on vaaleanruskeat tai vaaleat hiukset.

Sen ominaisuudet eivät ainoastaan vähennä ennenaikaisten harmaiden hiusten näkymistä, vaan lisäksi auttavat vahvistamaan hiusta tyvestä latvaan.

Ainesosat

  • 1 ruokalusikallinen kamomillaa
  • 4 ruokalusikallista jauhettua maustekurkumaa
  • 5 dl vettä

Ohjeet

  • Kiehauta vesi ja lisää siihen maustekurkuma ja kamomilla.
  • Sammuta lämpö ja anna jäähtyä 20 minuutin ajan.

Käyttötapa

  • Käytä tätä nestettä viimeisenä huuhteluna hiuksiasi pestessä.
  • Varmista, että hierot päänahkaasi hyvin saavuttaaksesi parhaat tulokset.
  • Käytä tuotetta 2–3 kertaa viikossa.

4. Salvia ja rosmariini

Salviasta ja rosmariinista valmistettava hoito on perinteinen hoito, jota käytetään estämään ennenaikaisesti harmaantuneiden hiusten ilmestymistä, hiusten lähtöä ja niiden kiillottomuutta.

Hoidon ainesosat edesauttavat melaniinin tuotantoa ja tukevat tervettä hiustenkasvua.

Ainesosat

  • 3 ruokalusikallista salviaa
  • 3 ruokalusikallista rosmariinia
  • 5 dl vettä

Ohjeet

  • Kiehauta vesi, lisää salvia ja rosmariini ja alenna lämpöä. Anna hautua viisi minuuttia.
  • Sammuta lämpö ja anna tekeytyä peitettynä 20 minuutin ajan.
  • Kun liuos on jäähtynyt, siivilöi se ja säilytä sitä suihkepullossa.

Käyttötapa

  • Pestyäsi hiukset tavalliseen tapaan jaa ne osioihin ja suihkuta hoitoa niihin.
  • Jätä hoito hiuksiin huuhtelematta sitä pois.
  • Käytä kahdesti päivässä vähintään kolme kertaa viikossa.

Katso myös: Rosmariinin monet käyttötavat

5. Mustajalopähkinät

mustajalopahkinat

Mustajalopähkinöistä saatava neste voi tummentaa hiuksiasi ja antaa niille pysyvän pehmeyden tunteen.

Ainesosat

  • 8 mustajalopähkinää
  • 1 litra vettä

Ohjeet

  • Lisää vesi ja mustajalopähkinät kattilaan ja keitä 25 minuutin ajan.
  • Odota, kunnes vesi on jäähtynyt ja siivilöi se sitten purkkiin.

Käyttötapa

  • Huuhtele hiuksesi tällä nesteellä ja jätä se vaikuttamaan 30 minuutin ajaksi.
  • Huuhtele käytön jälkeen ja käytä tuotetta joka toinen päivä.

Oletko valmis kokeilemaan näitä vaihtoehtoja? Kokeile hoitoa, joka vaikuttaa miellyttävimmältä, ja huomaat että voit helposti näyttää nuoremmalta ilman hiuksia vahingoittavia hiustenvärjäysaineita.

UUTISIA VERKOSSA