Keittiön sisustus: 4 loistoideaa pienen keittiön sisustukseen

Jos oma keittiösi on pieni, on hyvä oppia käyttämään valoa ja väriä siten, että pystyt luomaan tunteen enemmästä tilasta. Lasi voi myös olla hyvä apu tämän vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Keittiön sisustus: 4 loistoideaa pienen keittiön sisustukseen

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Keittiön sisustus on hauskaa puuhaa. Sanotaan, että rakkaus alkaa kotona keittiöstä, ja siksi tämä onkin se kaikkein rakastetuin ja arvostetuin huone koko tilassa.

Jokainen haluaisi tietysti tilavan ja hyvän keittiön, jossa olisi kaikki järjestyksessä ja helposti saatavilla juuri silloin, kun tavaroita tarvitaan. Keittiön sisustus voi kuitenkin osoittautua hankalaksi kun kyseessä on pieni keittiö.

Pienen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa täysinäistä ja sekaista. Itse asiassa pienen tilan tulisikin olla tarkemman järjestyssuunnitelman mukaan luotu tila kuin ison.

Jos keittiösi on pieni etkä yhtään tiedä kuinka sitä kannattaisi ryhtyä sisustamaan, tässä on muutamia loistavia ideoita, jotka kannattaa ottaa harkintaan.

Jatka siis lukemista, kun pieni keittiö aiheuttaa päänvaivaa – nämä ovat neljä parasta ideaa sisustukseen tilan ollessa vähäistä!

1. Tilan pohja on avainasia pienissä keittiöissä

Hyvä pohja on aivan ensiarvoista, kun halutaan saada pienestä keittiöstä riittävän tilava ja hyvin järjestetty.

On tärkeää tietää, kuinka hyllyt ja huonekalut kannattaa järjestää, jotta voitaisiin välttää tilan vähenemistä ja siten ahtauden luomista.

Ensimmäisenä tulee järjestää tila sen mukaan, mikä sen muoto on. Tässä on kolme päävaihtoehtoa valittavaksi, ja kuvaamme ne seuraavassa.

L-mallinen keittiö

valkoinen keittiö
Moni ajattelee, että molemman puolen käyttö keittiössä lisää tilaa, mutta tämä ei kuitenkaan useimmiten ole totta.
  • Jos keittiösi on hyvin kapea, sen järjestäminen L-malliseksi on paras ratkaisu, sillä näin pystyt saamaan tyhjän puolen, jossa on helppo liikkua ja keittiön sisustus helpottuu.
  • Jos aivan ehdottomasti haluat käyttää molempia puolia, niihin on parasta laittaa hyllyjä, ei siis huonekaluja. Näin pystyt välttämään visuaalista liiallisuutta.
  • Muista, että avoimet tilat luovat valoa ja tunteen tilavuudesta.

Yhden puolen keittiö

Tämä idea on täydellinen silloin, jos sinulla on yksi huone kahta tarkoitusta varten (yhdistetty keittiö ja olohuone tai ruokailutila). Tämä tunnetaan “avokeittiönä”.

Kun yksi huone on jaettu kahteen osaan, paras ratkaisu on käyttää hyödyksi koko seinän pituus, ja kannattaa laittaa kaikki hyllyt tälle puolelle.

Hyvä vinkki tässä on käyttää pystysuoria hyllyjä, joiden avulla voit järjestää kaiken yhteen tilaan – sekä kupit että esimerkiksi aterimet.

U-mallinen keittiö

u:n muotoinen keittiö

Tämä on yksi kaikkein suosituimmista malleista keittiöille. Se on ihanteellinen pienissä tiloissa, jotka ovat neliömallisia ja joissa kaikki täytyy järjestää geometrisesti.

Hyvä asia tässä on se, että U-malli mahdollistaa mukavan tilan ruoanlaittoon ja muuhun puuhaan.

2. Valojen käyttö pienen keittiön tilavuuden lisäämiseksi

Jos olet niin onnekas, että sinulla on keittiössä suuret ikkunat, kannattaa käyttää niitä mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi.

  • Voit ripustaa valkoiset verhot ohuesta kankaasta ikkunoihisi, tai sitten käyttää pastellin sävyjä tai vaaleita värejä, jota voisit luoda lisää tilantuntua.
  • Jos sinulla ei kuitenkaan ole ikkunoita tai jos ne ovat huonosti sijoitettuja, on tärkeää pitää keittiössä hyvää keinotekoisen valon lähdettä, joka auttaa sinua luomaan mukavan ympäristön.

Muista, että hyvä valo auttaa tekemään huoneesta paljon tilavamman. 

Me suosittelemme lamppujen ripustamista katosta niin, että ne roikkuvat pitkälle alas asti, tai useamman valon laittamista hyllyjen alle. Nämä antavat tilan ja mukavuuden tuntua.

3. Hyllyjen sijoittelu tilan optimoimiseksi

tiskipöytä

Hyllyt ovat tärkeitä, jotta voisit pitää keittiön järjestyksessä, ja niiden materiaali on olennaista siinä, onko tilantuntua enemmän vai vähemmän. Keittiön sisustus eri materiaaleilla kannattaa.

  • Pienissä keittiöissä suositellaan eniten puuta ja terästä, mutta kaikkein paras materiaali on kuitenkin lasi.
  • Käytä sitä huonekaluissa, hyllyissä ja purkeissa. Muista, että lasi ei ainoastaan anna valon päästä lävitse, vaan se myös heijastaa sitä. Siksi lasi saa aikaan sen, että keittiössä vaikuttaa olevan paljon enemmän tilaa, ja valon määrä lisääntyy.
  • Toisaalta taas suositellaan ehdottomasti siirrettäviä huonekaluja ja hyllyjä, joissa on useita osastoja erilaisten välineiden säilytykselle.

Voit laittaa hyllyjä mihin tahansa osaan, ja lisäksi saat näin lisää työtilaa, jota ei koskaan ole liikaa pienissä keittiöissä!

4. Väreillä kokeilu kannattaa!

Värit ovat hyvin tärkeitä pienissä tiloissa, sillä tummat sävyt minimoivat tilaa sekä vähentävät valoa.

  • Hyvin pienissä keittiöissä me suosittelemme valkoista seinille, huonekaluihin, lisätarvikkeisiin ja hyllyihin. Se nimittäin tuo neutraalin ilmeen sekä tarjoaa runsaasti valoa.

Valkoinen auttaa estämään visuaalista ylikuormittumista sekä saa kaiken avoimemman näköiseksi. Voit valita tämän värin seiniin sekä yhdistää se kermaisiin tai hiukan tummempiin hyllyihin, jotta saisit hyvännnäköisen kontrastin keittiösi väreihin.

Jos tilanpuute vaivaa keittiössä, kokeile suosituksiamme! Näillä vinkeillä teet pienestä keittiöstä paitsi käytännöllisemmän, myös miellyttävämmän.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Peddle, W. W. (2018). The Kitchen. In Dynamics of outport furniture design.
  • https://doi.org/10.2307/j.ctv175jg.17
  • Bailis, R., Smith, K., & Edwards, R. (2007). Kitchen performance test (KPT). KPT Version.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.