2 tapaa häivyttää raskausarpia luonnollisesti

maaliskuu 15, 2017
Riippuen siitä minkä tyyppisiä raskausarpesi ovat, niistä eroon pääseminen on helpompaa tai vaikeampaa. Jos niissä on edelleen punertavaa väriä, on mahdollista, että pystyt saamaan ne katoamaan täysin.

Raskausarvet ovat monen mielestä ongelma, ja yleensä niitä pidetään etenkin naisten pulmana, mutta itse asiassa myös miehille voi tulla näitä arpia.

Me viittaamme tässä niihin epäsymmetrisiin iholla oleviin viivoihin, joilla on punertava väri ja jotka näkyvät ihon pinnassa. Kyseiset arvet johtuvat ihon venymisestä, jota ilmenee ihon ylemmissä kerroksissa etenkin aivan pinnan alla.

Ne ongelmat, joita raskausarpiin koetaan liittyvän, ovat tyypillisesti yhteydessä juuri niiden näkyvyyteen.

Ihminen saattaa usein tuntea, että arvet ovat haitta itsetunnon kannalta, ja ne saattavatkin olla pulma silloin, kun vartalo on esillä julkisissa paikoissa (vaikkapa uimahallissa, rannalla tai muissa vastaavissa tiloissa). Kyseessä on siis asia, joka koetaan usein ongelmaksi sosiaalisessa elämässä.

Mikä raskausarpia yleensä aiheuttaa, ja mihin niitä tulee?

Kuten pätee mihin tahansa muuhunkin kosmeettiseen pulmaan, on eräitä sellaisia tekijöitä, jotka ovat yhteydessä raskausarpien muodostumiseen. Jotkut näistä ovat helpommin hallittavissa kuin toiset.

Tällaisten arpien kehittyminen on usein yhteydessä kehon painon vaihteluun. Tämä tarkoittaa, että ihmisen paino on mennyt ylös ja sitten taas alas hallitsemattomalla tavalla.

Mutta paino ei kuitenkaan ole ainoa raskausarpien kehittymistä aiheuttava asia.

Jos ihmisellä on kasvupyrähdys murrosiässä, sekin on yksi yleinen syy näiden arpien muodostumiselle, sillä iho alkaa tällöin venyä niin paljon, että se menettää joustavuuttaan. Tuloksena on sitten kyseisiä kirkkaanpunaisia jälkiä.

katsellaan raskausarpia lähemmin

Toinen asia, joka usein aiheuttaa raskausarpien syntyä, on raskaus. Näissä tilanteissa jäljet tulevat kuitenkin yleensä vatsaan ja kylkiin.

Näihin seikkoihin perustuen voidaan siis määrittää ne alueet kehossa, joihin punertavia jälkiä kaikkein todennäköisimmin tulee, vaikka syinä voivatkin olla monenlaiset muutkin asiat.

Oleellisimmat alueet ovat vatsan seutu, rinnat, takapuoli, reidet ja lantio. Vaikka nämä arvet ovatkin aluksi aina punertavia, niillä on muitakin sävyjä, kuten beige ja valkoinen – tämä riippuu kuitenkin ihmisestä.

Luonnollisia tapoja hoitaa raskausarpia

Raskausarvet ovat ihon ilmiö, joka kehittyy tai etenee helposti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki raskausarvet eivät ole samassa vaiheessa. Tämän vuoksi jotkut niistä voidaankin poistaa, ja joitakin voidaan ainoastaan hoitaa.

Yleisesti ottaen arvet voidaan jakaa sen perusteella, mikä niiden ulkonäkö on. Uusimmilla on jo mainittu punainen väri, kun taas ne, jotka ovat olleet iholla kauimmin, ovat yleensä valkoisia väriltään.

Kuten jo sanoimmekin, molemmat tyypit ovat hoidettavissa. Punaiset jäljet ovat yleisesti ottaen kuitenkin paljon helpommin häivytettävissä, ja ne voidaan jopa poistaa täydellisesti.

Seuraavassa kerromme eräistä luonnollisista vaihtoehdoista raskausarpien hoitamiseksi oikealla tavalla.

1. Sitruuna ja oliiviöljy

Sitruuna ja oliiviöljy

Sitruuna on sitrushedelmä, joka on hyvin suosittu tuote sen lääkinnällisen ja esteettisen vaikutuksen vuoksi. Sillä on kuorivia ja valkaisevia ominaisuuksia, ja sitruuna onkin oivallinen tuote ihonhoitoon. Mainitut vaikutukset saa aikaiseksi sitrushappo, joka on yksi sitruunan pääaineksista.

Myös oliiviöljy on erittäin hyödyllinen lääkinnällinen tuote, joka on hyväksi ihon terveyden kannalta. Siinä on E-vitamiinia, joka on elintärkeä asia ihon kunnon kannalta.

Jos käytät näitä tuotteita yhdessä, saat niistä loistavan luonnollisen hoidon raskausarpien häivyttämiseksi, ja samalla ne tekevät ihostasi säteilevän.

Tarvittavat ainekset

  • 1/2 sitruuna
  • 10 pisaraa ekstraneitsyt-oliiviöljyä

Toimi näin

  • Hiero puolikkaalla sitruunalla sitä aluetta, jolla raskausarvet näkyvät.
  • Tee pyörivin liikkein hierontaa, ja jatka tätä noin 10 minuutin ajan.
  • Odota toiset 10 minuuttia, ja sen jälkeen hiero ekstraneitsyt-oliiviöljyä ihollesi, kunnes öljy imeytyy täydellisesti.

2. Punaiset viinirypäleet

Viinirypäleet
Viinirypäleet tunnetaan yleisesti ottaen kevyenä ja luonnollisena välipalana. Mutta tämän lisäksi ne ovat hyödyllisiä myös ihon terveyden hoidossa.

Nämä pienet ja herkulliset hedelmät ovat hyvin kyvykkäitä antioksidanttituotteita, ja ne voivat auttaa häivyttämään vaaleita raskausarpia.

Tarvittavat ainekset

  • 10 punaista viinirypälettä
  • 2 dl maustamatonta jogurttia

Kuinka tämä hoito tehdään?

  • Älä poista rypäleiden kuorta tai siemeniä. Murskaa ne ja laita sitten kulhoon.
  • Lisää sekaan jogurtti ja sekoita se murskattuihin viinirypäleisiin.
  • Laita seosta raskausarville siten, että teet pyörivin liikkein hierontaa.
  • Anna vaikuttaa 20 minuutin ajan, ja sitten huuhtele ihosi kylmällä vedellä.

Kokeile jo tänään, mikäli haluat häivyttää raskausarpiasi luonnollisesti ja vaivattomasti – ota avuksesi punaiset viinirypäleet, oliiviöljy ja sitruuna!

UUTISIA VERKOSSA