14 keinoa poistaa raskasmetalleja maksasta

Ihmisen elimistöön voi kertyä lyijyä tavallisesta hanavedestä, sillä metalliset putket saattavat saastuttaa juomavettä.
14 keinoa poistaa raskasmetalleja maksasta
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Raskasmetallit ovat haitallisia ihmisen terveydelle, ja niiden kertymien poistaminen elimistöstä on hyvin tärkeää. Nämä metallit ovat myrkyllisiä aineita, jotka vahingoittavat soluja ja aiheuttavat sairastumista. Useita raskasmetalleja kerääntyy maksaan, ja pidemmän ajan kuluessa ne saattavat aiheuttaa hyvinkin vakavia terveysongelmia.

On siis tärkeää, että tiedät kuinka pystyt puhdistamaan maksasi kunnolla näistä myrkyllisistä metalleista. Ne voivat maksan lisäksi vahingoittaa muitakin elimiä, sillä vaarassa ovat myös aivot, munuaiset, suolisto ja immuunijärjestelmä. Kannattaa siis jatkaa lukemista, jotta voit ottaa talteen muutamia yksinkertaisia ohjeita, joilla voit aloittaa poistamaan raskasmetalleja maksastasi.

1. Miksi raskasmetallien poistaminen elimistöstä on hyvin tärkeää?

Urheilija rannalla vesipullo kädessä

Raskasmetalleja on sekä orgaanisia että epäorgaanisia. Orgaaniset raskasmetallit ovat peräisin eräänlaisista lääkkeistä, mutta tästä huolimatta ne eivät ole vaarattomia terveydelle. Tällaisia raskasmetalleja on lisättyinä myös tietyissä tavallisissa kulutustuotteissa, kuten alkoholissa ja tupakassa – näitä tuotteita tulisi siis välttää muiden terveyshaittojen lisäksi myös raskasmetallien vuoksi.

Mitä sitten ovat epäorgaaniset raskasmetallit? Niitä ovat niin kutsutut epäorgaaniset myrkyt, joita ihminen saa elimistöönsä ruoan kautta ja saastuneesta ympäristöstä. Joskus esimerkiksi kemikaaliteollisuuden alalla tai sellaisessa tilassa työskentely, jossa raskasmetalleja käsitellään, voi aiheuttaa terveyden huononemisen.

Ennemmin tai myöhemmin ihminen alkaa kärsiä näiden raskasmetallien vaikutuksista elimistössä, mikäli niiden kertymiä ei poisteta kunnolla. Kertymät muodostuvat kehoissamme aivan tiettyihin kohtiin, ja kärsijöinä tässä ovat imunestejärjestelmä ja ennen kaikkea maksa. Raskasmetallien suuret kertymät kehossa voivat siis olla todella vakava sairastumisriski.

2. Mistä yleisimmät kehoon kertyvät raskasmetallit tulevat?

Raskasmetalleja kaupungissa

Tämä seuraava tieto saattaa hieman yllättää sinut. Vaikka tekisit kaikkesi elimistösi pitämiseksi terveenä, saatat kerätä siihen raskasmetalleja monella tavalla päivittäisessä elämässäsi. Kaupunkien saasteet, juomavesi ja monissa ruoissa käytetyt kemikaalit ovat yleisin lähde raskasmetallien sairastumista aiheuttaville kertymille. Mahdollisiin myrkkyihin kuuluu monia aineita, kuten:

  • Arseeni: Tämä myrkky on kaikkein haitallisin raskasmetalli ihmisen elimistölle. Tiedätkö, mistä sitä usein löytyy? Hanavedestä. Ongelma tässä johtuu siitä, että juomamme vesi joutuu kosketuksiin maatalouden hyönteismyrkkyjen kanssa, sillä se suodattuu maan läpi. Ihminen joutuu kosketuksiin arseenin kanssa myös työskennellessään sellaisessa ympäristössä, jossa tätä ainetta käytetään.
  • Lyijy: Tätä joutuu elimistöön yleensä putkista, joiden kautta hanavesi tulee. Lisäksi lyijyä on maatalouden hyönteismyrkyissä, joita käytetään yleisesti tiettyjen ruoka-aineiden tuotannossa, kuten esimerkiksi vihannesten viljelyssä.
  • Elohopea: Elohopeaa ilmenee saastuneissa merissä kasvaneissa kaloissa ja merenelävissä.
  • Kadmium: Tämä myrkky on käytössä monissa maatalouden lannoitteissa. Sitä saattaa siis tulla päivittäin ihmisen elimistöön ilman, että hän on tietoinen tästä, sillä monet hedelmät ja vihannekset sisältävät tätä haitallista metallia. Vaikka asiassa ei olekaan syytä suureen huoleen, sillä määrät elintarvikkeissa ovat yleisesti ottaen hyvin pienet, saattaa kadmiumin kerääntyminen kehoon olla pidemmällä aikavälillä vaaraksi terveydelle. Siksi on tärkeää osata poistaa omaan kehoon muodostuneet raskasmetallikertymät.

14 tapaa poistaa raskasmetalleja maksasta

1. Aloita jokainen päiväsi sillä, että syöt valkosipulia tyhjään vatsaan. Tätä varten sinun tulee ottaa yksi kuorittu valkosipulinkynsi ja erotella se kolmeen pieneen palaan, jotka sitten syöt vesilasillisen kanssa. Älä huolestu valkosipulin voimakkaasta hajusta, sillä voit tämän jälkeen juoda sitruunamehua, jolla saat hajun katoamaan. Vaihtoehtoisesti voit syödä ksylitolipurukumia, jolla pystyt poistamaan valkosipulin hajun suustasi. Tyhjään vatsaan syötynä valkosipuli on takuulla tehokas tapa poistaa raskasmetalleja maksasta.

valkosipuleita

2. Voikukka: Oletko koskaan kokeillut voikukan käyttöä haudukejuoman valmistamisessa? Voit juoda tällaista lounaan jälkeen, ja tämä kasvi on yksi parhaista luonnontuotteista myrkkyjen poistamiseksi elimistöstä.

3. Artisokkavesi: Tätä tulisi juoda kahdesti viikossa. Sen valmistamiseksi keitä kahta artisokkaa litrassa vettä. Poista artisokat vedestä kun ne ovat pehmenneet, ja juo nestettä pitkin päivää. Se on mahtava apu kehon puhdistuksessa, ja suosittelemme myös, että lisäät veteen hiukan sitruunamehua, jotta teet juomastasi vieläkin terveyttä edistävämmän.

4. Chlorella-levä (chlorella pyrenoidosa): Tämä levä on todella tehokas apu raskasmetallien poistamiseksi kehosta. Sitä voi ostaa luontaistuotekaupoista.

5. Lehtivihreä: Tätä löytää helposti luontaistuotekaupoista sekä vihreistä lehtivihanneksista. Se on loistava ratkaisu maksan terveyden hoitoon, sillä se puhdistaa sitä myrkyllisistä aineista sekä vahvistaa immuunijärjestelmää.

6. Korianteri: Tämä tavallinen mauste on monelle jo entuudestaan tuttu ruoanlaitosta, mutta sitä kannattaa käyttää myös kehon puhdistustarkoituksessa. Laita siis aina halutessasi muutama lehti salaatteihin ja keittoihin. Korianteri on hyödyksi raskasmetallikertymiä koskien siksi, että  se poistaa elohopeaa, alumiinia ja lyijyä, ja se auttaa myös vahvistamaan vastustuskykyäsi.

7. Greippi-appelsiinimehu: Tämä virkistävä mehu antaa myös vahvan annoksen C-vitamiinia, joka auttaa kehon puhdistuksessa. Voit juoda mehua joka aamu, ja tämä kannattaa jo sen loistavan maun vuoksi!

greippiappelsiinimehu

8. Kaurahiutaleet: Tämäkin ruoka sopii erityisesti aamiaisella nautittavaksi. Kaurahiutaleet sisältävät paljon sinkkiä ja seleeniä, jotka ovat mineraaleja, ja ne auttavat vastustuskyvyn parantamisessa sekä raskasmetallien poistamisessa.
9. Täysjyväriisi: Se sisältää paljon sinkkiä, joka auttaa terveyden ylläpitämisessä. Täysjyväriisi on aina maistuva lisä erilaisissa ruokalajeissa, ja lisäksi se on avuksi elimistön puhdistamisessa myrkyistä.

10. Persikat: Nämä mehukkaat, herkulliset ja houkuttelevat hedelmät ovat varsinainen luonnon aarre. Niissä on suuri määrä vitamiineja ja mineraaleja, ja siten ne auttavat myös raskasmetallien poistamisessa kehosta.

11. Parsakaali: Tämä vihannes on yksi parhaista luonnontuotteista maksan puhdistamiseksi. On kuitenkin tärkeää aina muistaa ostaa vain luonnonmukaisesti tuotettua parsakaalia, sillä muuten se sisältää haitallisia hyönteismyrkkyjä.

12. Raaka pinaatti: Pinaatti tarjoaa erittäin runsaasti lehtivihreää. Sitä kannattaa syödä aina raakana, sillä siten saat kerättyä maksimaalisen määrän pinaatin loistavia terveyshyötyjä.

raaka pinaatti

13. Parapähkinä (brazil nuts): Nämä pähkinät ovat todella maukkaita! Niissä on lisäksi suuri määrä sinkkiä ja seleeniä, jotka ovat loistavia aineita raskasmetallien hävittämiseksi.

14. Sipuli: Tiesitkö, että tämä arkipäivän suosikkituote on myös hyödyksi taistelussa raskasmetalleja vastaan? Sipulia kannattaa siis lisätä aina kun mahdollista esimerkiksi salaatteihin. Se sisältää paljon rikkiä, joka on tehokas apu esimerkiksi alumiinin neutralisomiseksi.

Kannattaa siis aloittaa raskasmetallien kertymisestä aiheutuvien terveysongelmien torjuminen, mikä onnistuu helposti yllä mainituilla luonnontuotteilla!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.