Yhdeksän masennusta lievittävää ruokaa

Yhdeksän masennusta lievittävää ruokaa
Maricela Jiménez López

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Maricela Jiménez López.

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Masennus on vakava ja harmittavan yleinen sairaus, joka oireilee syvänä väsymyksenä, ahdistuksena, surullisuutena, alhaisena itseluottamuksena ja yleisenä innottomuutena elämää ja sosiaalisia tilanteita kohtaan. Masennukseen voi kuulua myös monia muita eri oireita, sillä se voi ilmetä muiden mielen sairauksien yhteydessä. Masennus on osaksi perinnöllinen sairaus, joka voi siirtyä sukupolvelta toiselle, mutta siihen vaikuttaa myös ympäristö ja tausta, sekä yksilön sosiaalinen ja psyykkinen elämä. Tässä artikkelissa kerromme, miten syömämme ravinto vaikuttaa mieleemme ja esittelemme yhdeksän masennusta lievittävää ruokaa.

Masennus on yksi tutkituimmista sairauksista ja siihen liittyen on toteutettu monia eri tutkimuksia, etenkin parannuskeinoja etsittäessä. Näiden tutkimusten pohjalta on pystytty päättelemään myös se, mitkä ruoka-aineet auttavat ehkäisemään masennuksen syntyä ja voivat hoitaa jo olemassaolevaa masennusta. Sinun tulisi aina käydä lääkärillä juttelemassa tuntemuksistasi, saada diagnoosi ja lääkitys, ja vasta sitten alkaa tukea parantumisprosessia ruokien avulla.

Esittelemme sinulle tässä artikkelissa 9 masennusta lievittävää ruokaa, joiden tehoa voit kokeilla omalla kohdallasi.

9 masennusta lievittävää ruokaa

Melassi

Melassi on paksu siirappimainen aine, jota saadaan sokeriruo’on mehusta tai sokerijuurikkaasta, ja se on sokerin valmistuksessa syntyvä sivutuote. Sokerin lisäksi melassi sisältää monia muita eri aineita, kuten orgaanisia happoja ja betaiinia, jotka stimuloivat solujen energiantuotantoa ja ehkäisevät samalla masennuksen oireita. Älä kuitenkaan syö melassia liikaa, sillä liiallinen sokeri ei ole hyväksi elimistölle.

Kala
9 masennusta lievittävää ruokaa - kala.

Lohi, sardiinit, tonnikala ja anjovikset sisältävät runsaasti Omega-3 -rasvahappoja, jotka tekevät hyvää koko keholle. Omegahapot ovat tunnetusti hyväksi sydämelle ja ehkäisevät sydäntautien muodostumista, laskevat veren triglyseridiarvoja ja estävät veritulppien muodostumista.

Kala on loistava apukeino torjumaan masennusta ja stressiä, joten suosittelemme sitä syötäväksi niin paljon kuin mahdollista. Suosi lähellä pyydystettyä, tuoretta kalaa, äläkä luota liikaa säilykkeisiin. Säilyketölkeistä erittyy usein myrkyllisiä aineita säilöttyyn ruokaan. Kokeile raakaa lohta ja tonnikalaa esimerkiksi herkullisen sushin muodossa.

Sokerijuurikas

Sokerijuurikkaasta saadaan edellämainittua melassia ja sitä voi syödä myös sellaisenaan. Sokerijuurikas sisältää paljon samoja aineita kuin melassi, ja nämä aineet kiihdyttävät dopamiinin tuotantoa aivoissa. Dopamiini on yksi aivojen välittäjäaineista, joka säätelee mielialoja ja aiheuttaa mielihyvän kokemuksia.

Soija

Soijan sisältämät ravintoaineet tekevät hyvää niin keholle kuin mielellekin.

Soijatuotteista on tullut lähiaikoina hyvin suosittuja, kun lehmänmaitotuotteiden kulutus on vähentynyt. Soijasta on myös tehty paljon tutkimuksia, joiden mukaan se sisältää paljon hyödyllisiä ravintoaineita, jotka tekevät keholle hyvää.

Soija on papukasvi, joka sisältää paljon proteiinia. Soijaa löytyy monissa eri muodoissa: soijamaito, soijajogurtti ja tofu ovat näistä suosituimpia. Soijassa on paljon aminohappoja ja vain vähän tyydyttynyttä rasvaa, eikä se sisällä kolesterolia.

Soijasta saatavat Omega-3 -rasvahapot ovat hyväksi sydämen terveydelle ja mikä tärkeintä, ne auttavat torjumaan myös masennusta. 

Saksanpähkinät

Saksanpähkinöillä on aivoja suojaavia ominaisuuksia.

 

Saksanpähkinät sisältävät paljon linolihappoa, joka on yksi Omega-3 -rasvahappojen rakennuspalikoista. Suosittelemme saksanpähkinöiden mutustelua masennuksen torjuntaan. Saksanpähkinät ovat herkullisiä sellaisenaan, salaateissa, jälkiruuissa, puuron ja jogurtin seassa – löydä oma tapasi syödä niitä. Saksanpähkinät suojaavat aivojen lisäksi sydäntä.

Tumma riisi

Tumma riisi sisältää paljon B-vitamiineja (B1 ja B3) ja foolihappoa. Tummalla riisillä on myös alhainen glykeeminen indeksi, mikä tarkoittaa sitä, että se pitää verensokerin mukavan tasaisena laskematta sitä liian alhaiseksi tai nostamatta sitä liian korkealle. Tämä auttaa kontrolloimaan mielentilaa ja pitämään sinut tyynenä ja tyytyväisenä.

Oluthiiva

Oluthiivan sisältämät aminohapot vahvistavat keskushermostoa.

Oluthiiva sisältää runsaasti B1-, B2- ja B3- vitamiineja tehden siitä mainion lisän ahkerien kuntoilijoiden ja kasvisruokavaliota noudattavien ruokailuun. Lisäksi oluthiivassa on jopa 16 eri aminohappoa, jotka vahvistavat keskushermostoa. Oluthiivassa on proteiinia, foolihappoa ja hivenaineita, ja hiivahiutaleet voi sekoittaa viilin, jogurtin, puuron tai smoothien sekaan. Maultaan oluthiivahiutaleet ovat juustoisia.

Kaura

Kauran on tiedetty olevan hyväksi elimistölle jo vuosikymmeniä. Kaurassa on paljon foolihappoa sekä B1- ja B16-vitamiineja, jotka edistävät ruuansulatuksen toimintaa ja estävät verensokeria laskemasta liian alhaiseksi. Tasainen verensokeri pitää mielenkin tasapainossa, eikä mielialan heittelyitä synny niin tiuhaan.

Kaali

Kaali auttaa masennuksen ehkäisyssä.

Tavallinen kaali on yllättävän tehokas masennuksen ehkäisyssä. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kaali sisältää runsaasti C-vitamiinia ja foolihappoa, joista kumpikin ehkäisee stressiä, verisuoniston sairauksia ja monia eri syöpiä. Lisää kaalia keittoihin ja salaatteihin.

Kaakao

Kaakaopapuja on käytetty monien eri sairauksien hoitoon jo vuosisatoja vanhojen kansojen keskuudessa. Kaakao taistelee myös masennusta vastaan. Aivan kuten melassi ja saksanpähkinä, myös kaakao sisältää seleeniä, joka auttaa kontrolloimaan mielialaa, vahvistamaan aivoja ja ehkäisemään ikääntymisen merkkejä. Tumma suklaa, raakakaakao ja rouhitut kaakaopavut ovat hyvä lisä ruokavalioon, kunhan maltat olla syömättä niitä liikaa.

Ota nämä 9 masennusta lievittävää ruokaa osaksi ruokavaliotasi, niin masennuksen oireet vähenevät ja mielesi virkistyy.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Chand SP, Arif H. Depression. [Updated 2020 Jul 19]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2020 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430847
  • Liao, Y., Xie, B., Zhang, H. et al. Efficacy of omega-3 PUFAs in depression: A meta-analysis. Transl Psychiatry 9, 190 (2019). https://doi.org/10.1038/s41398-019-0515-5
  • Strasser B, Gostner JM, Fuchs D. Mood, food, and cognition: role of tryptophan and serotonin. Curr Opin Clin Nutr Metab Care. 2016 Jan;19(1):55-61. doi: 10.1097/MCO.0000000000000237. PMID: 26560523.
  • Mamiya T, Kise M, Morikawa K, Aoto H, Ukai M, Noda Y. Effects of pre-germinated brown rice on depression-like behavior in mice. Pharmacol Biochem Behav. 2007 Jan;86(1):62-7. doi: 10.1016/j.pbb.2006.12.008. Epub 2006 Dec 22. PMID: 17258802.
  • Foster JA, McVey Neufeld KA. Gut-brain axis: how the microbiome influences anxiety and depression. Trends Neurosci. 2013 May;36(5):305-12. doi: 10.1016/j.tins.2013.01.005. Epub 2013 Feb 4. PMID: 23384445.
  • Yano JM, Yu K, Donaldson GP, Shastri GG, Ann P, Ma L, Nagler CR, Ismagilov RF, Mazmanian SK, Hsiao EY. Indigenous bacteria from the gut microbiota regulate host serotonin biosynthesis. Cell. 2015 Apr 9;161(2):264-76. doi: 10.1016/j.cell.2015.02.047. Erratum in: Cell. 2015 Sep 24;163:258. PMID: 25860609; PMCID: PMC4393509.
  • Liu X, Yan Y, Li F, Zhang D. Fruit and vegetable consumption and the risk of depression: A meta-analysis. Nutrition. 2016 Mar;32(3):296-302. doi: 10.1016/j.nut.2015.09.009. Epub 2015 Sep 30. PMID: 26691768.
  • Godos J, Castellano S, Ray S, Grosso G, Galvano F. Dietary Polyphenol Intake and Depression: Results from the Mediterranean Healthy Eating, Lifestyle and Aging (MEAL) Study. Molecules. 2018 Apr 24;23(5):999. doi: 10.3390/molecules23050999. PMID: 29695122; PMCID: PMC6102571.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.