10 ruoka-ainetta valtimoiden puhdistukseen

10 ruoka-ainetta valtimoiden puhdistukseen

Viimeisin päivitys: 21 marraskuuta, 2018

Valtimoiden tukkeutuminen tunnetaan ateroskleroosina ja se on yksi suurimmista terveysriskeistä nyky-yhteiskunnassa. Valtimotautia voi ehkäistä ruokavaliolla, mutta koska tauti syntyy hitaasti, eikä sitä yleensä todeta aikaisessa vaiheessa, se voi muodostua hiljaiseksi tappajaksi. Valtimotautien ehkäisy on kuitenkin suhteellisen helppoa oikein elämäntapojen ja ruokavalion avulla.

Valtimotauti (valtimonkovettumatauti, ateroskleroosi) tarkoittaa verta kuljettavien valtimoitten ahtautumista, jonka seurauksena veren kulku suonessa häiriintyy. Taudista käytetään myös kansanomaista nimeä “verisuonten kalkkeutuminen”, vaikka ahtauma ei johdu kalkista.

Tauti alkaa valtimoiden sisäpintaa verhoavasta ohuesta sisäkalvosta, jonka alle alkaa kertyä pääasiassa veren kolesterolista peräisin olevaa materiaalia. Kertyminen on hyvin hidasta ja voi alkaa jo nuoruudessa. Vuosien kuluessa plakki kasvaa ja alkaa pullistua sisäänpäin. Tällöin valtimon sisätila kapenee, eikä veri pääse virtaamaan valtimossa yhtä vapaasti kuin normaalisti. Plakin yläpinta on pehmeää ja haurasta kudosta, joka usein repeää ja paikalle kertyy verihyytymä, joka nopeasti ahtauttaa tai tukkii valtimon. Sen seurauksena veren virtaus valtimossa äkisti heikkenee tai pysähtyy kokonaan. Tässä artikkelissa kerromme sinulle kuinka valtimotautien ehkäisy on mahdollista ruokavalion avulla.

Valtimotautien ehkäisy

Hyvä uutinen valtimotaudin kohdalla on kuitenkin se, että usein verisuonten tukkeutuminen pystytään pysäyttämään ja tukoksia vähentämään elämäntapamuutoksilla.

Valtimotaudista kärsivien tulisi olla lääkärin säännöllisessä valvonnassa ja taudin hoidossa tulee olla selkeä hoitosuunnitelma. Kotikonstein verisuonia voi puhdistaa luonnonaineilla, jotka samalla vahvistavat vastustuskykyä ja suojaavat potilasta muilta taudeilta. Tässä artikkelissa kerromme sinulle 10 parhaasta ruoka-aineesta valtimoiden puhdistamiseen.

Valkosipuli

Verisuonten puhdistamiseen ja kaloritukkeutumien poistamiseen parhaiten soveltuu valkosipuli. Valkosipulin lääkinnälliset vaikutukset ovat tuttuja kaikkialla maailmassa ja sitä on hyödynnetty vuosituhansia terveyden parantamiseen ja eri vaivojen hoitoon.

Valkosipuli sisältää runsaasti antioksidantteja, se toimii luonnollisena antibioottina ja se tappaa viruksia. Lisäksi valkosipulista saa vitamiineja ja mineraaleja ja muita vastustukykyä tehostavia ravintoaineita. Valkosipuli ehkäisee vapaiden radikaalien tekemiä tuhoja kehossa ja solutasolla, joten valkosipuli sopii myös syöpäsairauksien ehkäisyyn. Valkosipulin säännöllinen nauttiminen lisää hyvän kolesterolin määrää verisuonistossa ja vähentää huonolaatuista kolesterolia.

Kaura

kaura valtimotautien ehkäisyyn

 

Yksi kauran tärkeimmistä hyödyistä on sen korkea kuitumäärä ja vettä imeyttävä vaikutus. Kaura pystyy imemään 7-kertaisen määrän vettä omaan painoonsa verrattuna. Bostonin yliopiston tutkijoiden julkaiseman tutkimuksen mukaan kaura voi ehkäistä kolesterolin tarrautumista valtimoiden seinämiin ja vähentää näin riskiä sairastua sydänsairauksiin.

Granaattiomenan mehu

Granaattiomena sisältää enemmän antioksidantteja annosta kohti kuin mikä muu tahansa luonnollinen mehujuoma. Granaattiomenasta onkin suuri apu vapaiden radikaalien tihutöiden ehkäisyssä ja rasvakerrostumien poistamiseen valtimoista. Granaattiomenaa nauttimalla ehkäiset vakavat verenkiertoelimistön sairaudet, kuten valtimotaudin.

Omena

omena ja valtimotaudit

 

Omena sisältää kuitua nimeltään pektiini, joka vähentää pahalaatuista kolesterolia veressä. Lisäksi omena sisältää korkean määrän flavonoideja, jotka vähentävät riskiä sydänsairauksiin ja muihin verenkiertoelimistön ongelmiin. Nauti omenoita välipalana, jogurtin seassa tai leivo omena jälkiruokiin. Omenaa voi myös raastaa salaatteihin ja kasvisruokiin. Kypsentämättömänä nautittu omena sisältää kaikkein eniten hyödyllisiä ainesosia, joten suosi raakoja, kypsentämättömiä omenoita.

Kala

Tietyt kalalajit sisältävät paljon hyödyllistä Omega-3 -rasvahappoa, joka sopii sydämen, ihon, hiusten, aivojen ja verisuonten terveyden ylläpitoon. Omega-3 poistaa rasvakertymät suonista ja antaa veren virrata vapaasti, ilman että sydän joutuu työskentelemään liikaa. Tämä ehkäisee sydämen sairauksia ja korkeaa verenpainetta. Suosi siis kalaa ja nauti etenkin lohta, makrillia, tonnikalaa, taimenta, silliä ja sardiineja.

Kurkuma

kurkuma valtimosairauksiin

 

Kurkuma sisältää kurkumiini-nimistä ainetta, joka on polyfenoli. Polyfenolit ovat terveydelle hyödyllisiä aineksia, ja yli 30 maailmalla toteutetun tutkimuksen mukaan kurkumiini auttaa suojaamaan verenkiertoelimistöä sairauksilta. Kurkuman nauttiminen ehkäisee rasvakertymiä verisuonissa. Lisää siis kurkumaa runsaasti aterioihisi, erityisen hyvin se sopii mausteisiin aasialaisvaikutteisiin ruokiin ja liharuokiin.

Oliiviöljy

Oliiviöljy koostuu tyydyttymättömistä rasvahapoista, joiden tiedetään pystyvän alentamaan pahan kolesterolin määrää veressä ja puhdistamaan syntyneitä tukoksia. Oliiviöljyä voi käyttää pannulla ja uunissa ruokaa kypsennettäessä ja se sopii salaatinkastikkeeksi ja leipomiseen.

Avokado

avokado auttaa valtimorairauksiin

 

Avokado on yksi rasvaisimmista hedelmistä markkinoilla, mutta niiden rasvat ovat pelkästään terveellisiä ja hyödyllisiä. Lisäksi avokado sisältää paljon ravintoaineita, jotka auttavat alentamaan veren kolesterolia. Avokado sisältää oliiviöljyn tavoin tyydyttymättömiä rasvoja, jotka eivät kerry valtimoiden seiniin tukoksia aiheuttaen.

Tomaatti

Tomaatteja on helppo lisätä ruokaan kuin ruokaan, ne maistuvat kypsennettyinä ja raakoina salaatin seassa. Tomaatit sisältävät lykopeeninä tunnettua antioksidanttia, joka alentaa riskiä pahalaatuisen kolesterolin kertymiseen valtimoiden seinämiin. Syömällä tomaatteja säännöllisesti saat aimo annoksen lykopeeniä ja suojaat valtimoita sairauksilta.

Pinaatti

Tämä vihreä herkku on suosittu terveysintoilijoiden keskuudessa, sillä se sisältää vain vähän kaloreita, mutta paljon tärkeitä ravintoaineita, kuten A- ja C-vitamiinia. Pinaattia on helppo lisätä salaatteihin, siitä voi valmistaa keittoa, sitä voi lisätä munakkaaseen tai smoothieen… Pinaatti on yksi monipuolisimmista ruoka-aineista. Pinaatti ehkäisee pahan kolesterolin kertymistä suoniin ja vähentää siten riskiä valtimotaudin kehittymiselle.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.