Kauniit jalat kotihoidoilla

Kauniit jalat kotihoidoilla
Maricela Jiménez López

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Maricela Jiménez López.

Kirjoittanut Yamila Papa Pintor

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Jalkoihin vaikuttavat ensimmäisenä sellaiset päivittäiset toiminnot kuten käveleminen, tiukkojen kenkien käyttäminen, liikunnan harrastaminen ja niin edelleen. Kauniit jalat eivät siis ole vain esteettistä hömpötystä.Jalkojen pitäminen hyvässä kunnossa on tarpeen myös vakavien terveysongelmien ehkäisemiseksi tulevaisuudessa – toki haluat varmasti myös voida käyttää avonaisia sandaaleja kesällä.

Sinun jalkasi, sinun juuresi

Monet ihmiset sanovat, että jalat ovat ihmisten vartalon tärkein osa. Ne tukevat sinua, ja mahdollistavat sen, että voit liikkua paikasta toiseen. Luonto on antanut sinulle vastustuskykyiset ja vahvat jalat, mutta se ei tarkoita, että mikään ei vaikuttaisi niihin. On hyvin tavallista, että ihmisillä on vaivaiset jalat, joissa on esimerkiksi känsiä ja rakkoja.

Sen lisäksi, että lakkaat varpaankyntesi samanvärisiksi kuin uikkarisi, jalkasi tarvitsevat paljon enemmän huomiota kuin mitä niille satunnaisesti annat. Ajattelet todennäköisemmin hiuksiasi, sitten kasvojasi, ja sitten käsiäsi. Jalkasi tulevat varmaan mieleen viimeisinä.

Näyttääksesi kauniita jalkoja muille, sinun täytyisi hoitaa ja pitää niistä huolta säännöllisesti. Tämä voi vaatia sinulta vähän aikaa, mutta muista että se tarkoittaa kokonaishyvinvointia, jonka huomaat joka puolella kehoasi, myös kasvoillasi.

Tapoja huolehtia jaloistasi

Saadaksesi kauniit jalat ilman kovettumia, känsiä tai rikkoutuneita kantapäitä, tarvitset vain vähän aikaa joka viikko. Seuraa näitä vinkkejä:

iloiset jalat
  • Sinun tulisi tehdä viikoittain puoli tuntia kestävä, merisuolaa sisältävä jalkakylpy. Tämä ei ole iso asia: voit tehdä sen, kun katsot televisiota tai lakkaat sormenkynsiäsi. Jalkakylpy saa jalat näyttämään rennommilta ja levänneiltä varsinkin, jos seisot tai istut koko päivän töissä.
  • Anna jaloille joka toinen viikko muutaman minuutin kestävä kuuma kylpy, ja heti perään kylmä kylpy. Tämä yhdistelmä parantaa jalkojesi verenkiertoa. Jos lisäät muutaman tipan sitruunaa kylpyveteen, ehkäiset jalkojen pahaa hajua.
  • Käytä hohkakiveä aina kun voit. Se on erittäin tärkeä osa jalkojesi hoidossa. Se on tulivuoriperäinen kivi, joka on erittäin huokoinen eikä kovin tiheä, ja sitä myydään missä tahansa kauneus- ja terveyskaupassa tai jopa supermarketissa. Käytä tätä kiveä suihkun tai kuuman kylvyn jälkeen hieroaksesi niitä alueita jaloistasi, joihin känsiä muodostuu, varsinkin kantapäitä.
  • Hiero jalkojasi kosteuttavalla voiteella tai eteerisellä öljyllä joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Tämä rentouttaa jalkojasi ja ehkäisee känsiä. Hiero pyörivin liikkein ja vähän jalkoja käsilläsi painaen.
  • Kävele paljain jaloin, pyörittele nilkkojasi ja kävele varpasillasi kotona. Tällä tavalla vahvistat jalkojasi. Voit myös pyörittää palloa jalkojesi alla hieroaksesi niitä ja parantaaksesi ääreisverenkiertoasi.
    kauniit jalat
  • Kuivaa jalat varpaiden välistä huolellisesti suihkun jälkeen. Näin estät jalkasienen muodostumista. Jos hikoilet paljon, käytä talkkijauhetta.
  • Käytä pehmustettuja pohjallisia, äläkä pidä hyvin tiukkoja kenkiä joka päivä. Korkokenkien käyttäminen päivittäin ei ole myöskään hyväksi jaloillesi eikä ole paras vaihtoehto.
  • Leikkaa kyntesi leveyssuunnassa, jotta estät niiden sisäänkasvun ja epämuodostumisen ja jotta ne kasvavat normaalisti. Jos menet kauneushoitolaan jalkahoitoon, varmista, että hoitolan käyttämät välineet ovat korkealaatuisia eivätkä ole esimerkiksi ruosteessa, koska ne voivat tällöin aiheuttaa tulehduksia.
    nainen leikkaa varpaankynsiä
  • Vyöhyketerapia on yksi vaihtoehto, jos pidät vaihtoehtoisesta lääketieteestä. Se stimuloi elimistösi suojelumekanismeja ja auttaa pääsemään eroon myrkyllisistä aineista. Vyöhyketerapia koostuu tiettyjen pisteiden painamisesta vartalossa ja jalkapohjissasi, jotka ovat yhteydessä hermostolliseen järjestelmääsi.

Kauniit jalat näillä hoidoilla

Edellä mainittujen hoitojen lisäksi nämä hoidot ovat erinomaisia saadaksesi kauniit jalat ympäri vuoden:

  • Kuori jalkasi erityisellä voiteella. Käytä mitä tahansa voidetta mitä normaalistikin käytät, ja lisää joukkoon kaksi ruokalusikallista sokeria. Hiero kantapäitäsi tällä valmisteella. Kitka poistaa kuolleet solut iholtasi ja saat kauniit jalat.
  • Banaaneissa on jalkojasi parantavia ominaisuuksia. Laita vain kaksi banaania tehosekoittimeen ja soseuta, kunnes saat tasaisen tahnan. Levitä sitä kantapäihisi suihkun jälkeen. Anna vaikuttaa kymmenen minuuttia ja huuhtele pois lämpimällä vedellä. Toista käsittely kerran viikossa.
  • Kasviöljy: Tämä saattaa aluksi tuntua epämiellyttävältä, mutta pidä mielessäsi, että kasviöljy on erittäin tehokasta kuivuneille tai rikkoutuneille jaloille. Pestyäsi ja kuivattuasi jalkasi hyvin laita ne astiaan, jossa on hydrattua öljyä. Pidä paksuja sukkia jaloissa koko yön. Tämä poistaa kuolleet solut. Voit tehdä käsittelyn kolme kertaa viikossa.
  • Sitruunamehu ja vaseliini ovat lyömätön yhdistelmä kuiville ja rikkoutuneille jaloille. Levitä tämä sekoitus jaloillesi pesun jälkeen.
  • Sekoita kaksi hyppysellistä suolaa kahteen ruokalusikalliseen avokadoöljyä ja kahteen pisaraan minttuöljyä. Hiero tätä jalkoihisi kolmen minuutin ajan. Laita sitten jalat kuumaan veteen poistaaksesi seoksen kokonaan. Tämä seos ehkäisee pahaa hajua ja pääset eroon känsistä.

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.