Luonnolliset tavat ripsien kasvamiseksi

Ripset ovat monelle tärkeät ja näin niistä tulee pitää hyvää huolta.
Luonnolliset tavat ripsien kasvamiseksi

Kirjoittanut Okairy Zuñiga

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Ripset ovat monelle tärkeät. Jokainen nainen tahtoo näyttää parhaimmat puolensa ja pitää huolta ulkonäöstään. Kauniit silmäripset vetävät katseen puoleensa ja keskittävät muiden huomion silmiisi. Kauniiden silmäripsien ylläpitäminen ei kuitenkaan onnistu kaikilta noin vain.

Monet turvautuvat tekoripsiin, joiden uusiminen voi käydä kalliiksi ja silmien iholle rasittavaksi. Jotkut ovat allergisia ripsiliimalle, eivätkä voi siksi käyttää tekoripsiä. Ripsivärin, ripsikihartimien ja muun silmämeikin jatkuva käyttäminen heikentää ripsiä ja voi aiheuttaa niiden katkeilua. Tässä artikkelissa annamme sinulle ohjeet terveiden, pitkien ja kuniiden silmäripsien kasvatukseen ja hoitoon.

Ripsien kannalta hyödylliset ruoka-aineet

Aivan kuten hiuksia, myös ripsiä tulee hoitaa. Ripset voivat olla tuuheat tai ohuet riippuen siitä, miten niitä kohtelet. Terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio on ripsien kannalta tärkeää. Suosittelemme syömään vähintään viisi annosta raakoja kasviksia joka päivä ripsien kaunistamiseksi.

Ripsistä voi huolehtia nauttimalla monia erilaisia hedelmiä, sillä hedelmistä saat runsaasti ravintoaineita, jotka pitävät huolta ripsistä, hiuksista, hampaista ja kynsistä.

Lisää ruokavalioosi myös kauraa, sillä kaurasta saat piitä. Pii on tärkeä mineraali, joka auttaa ripsiä kasvamaan nopeasti ja tekee niistä tuuheat. Kauraa voi lisätä aterioihin helposti, sekoita ruokalusikallinen keittoihin, smoothieihin tai jogurttiin tai nauti kaurasta valmistettua leipää. Myös kauramaito on hyvä tapa lisätä kauran määrää ruokavaliossa.

Heitä hyvästit stressille

Nainen stressaa ja ripset putoavat

Vältä stressiä niin paljon kuin mahdollista. Jokainen kokee stressiä jossain vaiheessa elämää, ja usein se liittyy perhe-elämään, parisuhteisiin tai työn paineisiin. Mitä tekemistä stressillä sitten on ripsien kannalta? Stressi heikentää hiuksia ja ripsiä, mikä voi johtaa niiden katkeilun yleistymiseen. Kovasta stressistä kärsivät voivat joskus kehittää jopa pälvikaljun, jolloin hiuksia lähtee tukottain stressin seurauksena – sama koskee ripsiä.

Muista siis vapaapäivien tärkeys, lepo ja rauha, sekä rentouttavat harrastukset ja oma aika.

Huolehdi riittävästä H-vitamiinin saannista

H-vitamiini, joka tunnetaan myös biotiinina, auttaa vahvistamaan ripsiä ja kiihdyttää niiden kasvuvauhtia. Biotiinia saa tietyistä ruoka-aineista, ja se kuuluu B-vitamiineihin. Syö etenkin näitä ruokia:

  • Banaanit
  • Sardiinit
  • Pähkinät
  • Mantelit
  • Hiiva
  • Täysjyvä

Totuttele syömään pieni välipala ennen lounasta, nauti esimerkiksi kourallinen manteleita tai maapähkinöitä.

Antioksidantit ja C-vitamiini

Kiivismoothie ripsien hyväksi

Antioksidantit muodostuvat etenkin C- ja E-vitamiineista. Juuri nämä vitamiinit ovat vastuussa vapaiden radikaalien vaikutusten vähentämisestä. Vitamiinit tukevat ripsien ja hiusten kasvua ja tuuheutta. Jos ruokavaliosi ei sisällä tarpeeksi C-vitamiinia, huomaat sen nopeasti hiuksissasi: hiukset ohenevat, kuivuvat ja näyttävät elottomilta, ne myös katkeilevat entistä enemmän. E-vitamiini puolestaan kiihdyttää päänahan verenkiertoa, joka ravitsee hiuksia ja pitää ne kiiltävinä ja terveinä.

E- ja C-vitamiinia saat parhaiten näistä kasvikunnan tuotteista:

  • Sitrushedelmät, eli sitruuna, appelsiini, mandariini, greippi, limetti
  • Kiivit
  • Avokado
  • Vihreät vihannekset

Sitrushedelmiä on helppo lisätä ruokavalioon: nauti ne tuoremehun muodossa aamuisin! Tämä vahvistaa ripsiäsi ja antaa kehollesi tärkeitä ravintoaineita.

Muista pestä kasvot ennen nukkumaanmenoa

Älä koskaan unohda poistaa silmämeikkiä ennen nukkumaanmenoa. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli käytät maskaraa ja rajausvärejä silmien meikkaamiseen. Suurin osa meikkituotteista sisältää haitallisia kemikaaleja, joista vahva väri ja pysyvyys syntyy, ja joissain tapauksissa nämä ainekset voivat haurastuttaa ripsiä ja aiheuttaa ärsytystä etenkin, jos niitä ei pese yöksi pois silmistä. Levitä maskara ripsiin pehmeällä harjalla ja muista pestä harja usein, jotta siihen ei kerry bakteereja.

Ripsiä voi ravita ja vahvistaa luonnontuotteilla. Kun ripset ovat pehmeät ja kauniit, et välttämättä edes kaipaa ripsiväriä. Kokeile alta löytyviä hoitokeinoja ripsien vahvistamiseen.

Oliiviöljy

Oliiviöljyä ripsille

Oliiviöljy on täysin luonnollinen hoitoaine ripsille ja se ravitsee ripsiä juuresta latvaan. Hiero muutama tippa öljyä ripsille joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja anna imeytyä yön yli. Varo öljyn joutumista silmiin, sillä se voi kirvellä ja sumentaa näön. Huuhtele ja puhdista ripset aamulla viileällä vedellä. Tulet huomaamaan muutokset ripsissä kuukauden tai kahden jälken hoidon aloittamisesta, kun ripset muuttuvat vahvemmiksi ja terveemmiksi.

Emuöljy

Emuöljy on täysin luonnollinen öljy ja se sisältää runsaasti tärkeitä rasvahappoja, joilla on monia uskomattomia ominaisuuksia. Öljy saadaan linnun selässä olevasta suuresta rasvakyhmystä, joka on linnulle ravinto- ja lääkitysvarasto. Emu voi elää tarvittaessa rasvakyhmynsä turvin kuten esim. kameli, joka selviää aavikolla rasvakyttyränsä turvin.

Emuöljy on ripsille yhtä tehokasta kuin bensa autoille. Öljy antaa ripsille energiaa ja saa ne kasvamaan pitkiksi ja tuuheiksi. Levitä emuöljyä ripsien tyveen vanupuikolla. Öljyä voi levittää pitkin päivää moneen otteeseen, eikä sitä tarvitse kuin pienen tipan.

Vaseliini

Vaseliini on yksi suosituimmista keinoista hoitaa ripsiä, sitä on myös helposti saatavilla ja se on edullista. Vaseliinia voi levittää ripsille yön ajaksi tai sen voi huuhdella pois 15 minuutin jälkeen. Vaseliini toimii oliiviöljyn tavoin ja se ravitsee ripsiä ja silmäluomia. Alat näkemään tuloksia muutaman viikon jälkeen.

Toivottavasti sait tästä artikkelista hyviä vinkkejä ripsien hoitamiseen ja kaunistamiseen. Muista käyttää näitä paikallisia hoitoja yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa, sillä näin hoidat ripsiäsi sekä sisältä että ulkoa ja tehostat vaikutuksen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Almohanna, H. M., Ahmed, A. A., Tsatalis, J. P., & Tosti, A. (2018). The Role of Vitamins and Minerals in Hair Loss: A Review. Dermatology and Therapy, 9(1), 51–70. https://doi.org/10.1007/s13555-018-0278-6
  • Araújo, L. A. de, Addor, F., & Campos, P. M. B. G. M. (2016). Use of silicon for skin and hair care: an approach of chemical forms available and efficacy. Anais Brasileiros de Dermatologia, 91(3), 331–335. https://doi.org/10.1590/abd1806-4841.20163986
  • Farooq, M. A., & Dietz, K.-J. (2015). Silicon as Versatile Player in Plant and Human Biology: Overlooked and Poorly Understood. Frontiers in Plant Science, 6, 994. https://doi.org/10.3389/fpls.2015.00994
  • Hodson, M. J., White, P. J., Mead, A., & Broadley, M. R. (2005). Phylogenetic Variation in the Silicon Composition of Plants. Annals of Botany, 96(6), 1027–1046. https://doi.org/10.1093/aob/mci255
  • Jurkić, L. M., Cepanec, I., Pavelić, S. K., & Pavelić, K. (2013). Biological and therapeutic effects of ortho-silicic acid and some ortho-silicic acid-releasing compounds: New perspectives for therapy. Nutrition & Metabolism, 10(1), 2. https://doi.org/10.1186/1743-7075-10-2
  • Liu, N., Wang, L. H., Guo, L. L., Wang, G. Q., Zhou, X. P., Jiang, Y. et al (2013). Chronic restraint stress inhibits hair growth via substance P mediated by reactive oxygen species in mice. PLoS One, 8(4): e61574. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0061574
  • Shatalebi, M. A., & Rafiei, Y. (2014). Preparation and evaluation of minoxidil foamable emu oil emulsion. Research in Pharmaceutical Sciences9(2), 123–133. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4311290
  • Wickett, R. R., Kossmann, E., Barel, A., Demeester, N., Clarys, P., Vanden Berghe, D., & Calomme, M. (2007). Effect of oral intake of choline-stabilized orthosilicic acid on hair tensile strength and morphology in women with fine hair. Archives of Dermatological Research, 299(10), 499–505. https://doi.org/10.1007/s00403-007-0796-z

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.