Inkiväärin hyödyt naisille

Inkiväärin hyödyt naisille

Viimeisin päivitys: 07 maaliskuuta, 2019

Inkivääri on juurikasvi, jolla on monia elimistölle hyödyllisiä ominaisuuksia, ja jo vuosisatojen ajan monet kulttuurit ovatkin käyttäneet inkivääriä lääkinnällisiin tarkoituksiin. Inkiväärin hyödyt ja käyttötavat ovat siis monenlaiset.

Inkivääri on erityisesti naisten vaivojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn soveltuva luonnontuote. Esimerkiksi libidon kohottaminen vaihdevuosien aikana, raskausajan pahoinvoinnin hoito, kylmien jalkojen lämmittäminen ja aineenvaihdunnan tehostaminen onnistuvat inkiväärin avulla.

Jatka lukemista ja selvitämme yksityiskohtaisesti inkiväärin hyödyt naisille sekä kaikki ne monimuotoiset tavat, joilla inkivääriä voi nauttia. Annamme myös vinkkejä siihen, miten inkiväärin saa lisättyä helposti herkulliseksi osaksi jokapäiväistä ruoanlaittoa.

Inkivääri

Inkivääri (Zingiber officinale), joka on ollut tuttu Idän keittiöissä ja kotihoidoissa jo aikakausia, on maultaan erikoinen. Inkivääri maistuu makealta, raikkaalta ja tuliselta. Inkivääri on ruohovartinen kasvi, josta käytetään ruuanlaitossa sen juurakko-osa.

Inkiväärin hyödyt

Inkiväärin hyödyt naisille

Syömällä inkivääriä säännöllisesti, tulet nauttimaan seuraavista hyödyistä:

  • Inkivääri on luontainen kipulääke ja tulehdusten rauhoittaja. Inkivääri on hyvä luonnollinen vaihtoehto monien kivuliaiden ja tulehdusperäisten tautien hoidossa ja se voi auttaa esimerkiksi nivelreuman ja muiden nivelten ja luuston sairauksien helpottamisessa sekä kroonisen väsymyksen hoidossa.
  • Ruoansulatus ja vatsavaivat. Inkiväärillä voidaan hoitaa hidastunutta ruuansulatusta, ilmavaivoja, mahakatarria, vatsahaavaa, ripulia ja niin edelleen. Inkivääri myös suojaa vatsaa alkoholia nautittaessa ja lääkityksen aikana.
  • Kurkun tulehdukset. Inkivääri auttaa kurkun alueen tulehdusten hoidossa, ja esimerkiksi ammattilaulajat luottavat usein inkiväärin parantavaan vaikutukseen mikäli heidän äänensä on kadonnut tulehduksen seurauksena.
  • Pahoinvointi ja oksentelu. Inkivääriä suositellaan käytettäväksi raskauspahoinvoinnin hoitamiseen erityisesti ensimmäisten raskauskuukausien aikaan, sillä inkiväärillä ei ole mitään sivuvaikutuksia odottavaan äitiin tai sikiöön. Inkivääri on myös loistava ravintolisä kemoterapian tai muun syöpähoidon aikana.
  • Inkivääri ennaltaehkäisee matkapahoinvointia.
  • Inkivääristä saa lämpöä. Inkivääri on tulinen ja kirpakka kasvi, josta saa luontaista apua kylmyyden kestämiseen talvella. Vilukissoille inkivääri on todellinen pelastus, sillä sitä voi hieroa esimerkiksi kylmiin jalkoihin tai nauttia pilkottuna teen seassa. Lämpimämpinä vuodenaikoina tulee kuitenkin muistaa, että inkivääri lisää hikoilua juurikin mausteisuutensa takia.
  • Inkivääri kiihdyttää aineenvaihduntaa. Inkivääri tehostaa elimistön aineenvaihduntaa luontaisin keinoin, mikä taas on hyvinkin hyödyllinen etu ylimääräisiä kiloja karistettaessa.
  • Libidon nostaminen. Inkivääri on luontainen lemmenrohto. Kokeile nauttia ruokalusikallinen inkivääriä yhdessä jauhetun kanelin ja hunajan kanssa päivittäin.
  • Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy ja verenkierron tehostaminen. Jos otat lääkkeitä kyseisiin vaivoihin, juttele ensin lääkärisi kanssa inkiväärin vaikutuksesta lääkityksiisi.

Näin saat inkiväärin hyödyt

Inkivääristä on moneksi, kokeile seuraavia tapoja sen nauttimiseen:

  • Raakana: Inkiväärin juurakon saa helposti paloiteltua ja raastettua ruokiin.
  • Jauheena: Suosittelemme käyttämään inkiväärijauhetta korkeintaan kaksi grammaa päivässä.
  • Sokeroitu inkivääri: Tätä herkkua löytyy useista päivittäistavarakaupoista, luontaistuotekaupoista ja satunnaisesti myös karkkikaupoista. Kannattaa pitää mielessä, että sokeroidun inkiväärin kalorimäärä on huomattavasti korkeampi kuin tuoreen inkiväärin.
  • Uutteena. Kuumiin juomiin lisätty tuore inkivääri on loistava tapa karkottaa vilunväreet ja pysyä lämpimänä kylminä vuodenaikoina.
  • Mehuna: Inkivääriä voi huoletta lisätä muutaman sentin palan erilaisiin kotona tehtyihin mehuihin, ja se antaa mukavaa potkua esimerkiksi omena- tai porkkanamehuun ja smoothiejuomiin.
  • Eteerinen öljy. Inkivääriä saa myös eteerisenä öljynä, ja se toimii loistavasti hieronnan tehostamisessa ja kylmien jalkojen hoidossa. Sekoita pieni määrä inkivääriöljyä kosteusvoiteeseesi ja hiero se kylmiin jalkoihin – pian huomaatkin, miten mukavasti inkivääri lämmittää.

Inkivääriä voi käyttää leivonnaisissa

Inkivääri ruoanlaitossa

Inkivääriä voi käyttää monissa eri muodoissa, mikä tekee siitä helpon lisukkeen jokapäiväiseen ruoanlaittoon. Lisää raikkautta ja mehevyyttä kakkuihin, makeisiin, pikkuleipiin tai kotitekoiseen leipään inkivääriä käyttämällä.

Kiehauta kupillinen lämmittävää ja mausteista juomaa keittämällä inkivääriä kattilassa maidon tai vihannesmehun seassa. Lisää joukkoon kanelia, anista ja kurkumaa, ja nautiskele mausteiden lämmittävästä voimasta.

Japanilaisesssa keittiössä käytetään usein liemeen säilöttyä inkivääriä, joka tarjoillaan perinteisesti sushin kanssa. Säilötty inkivääri on maultaan kirpeä ja voimakas, ja sen tarkoitus onkin raikastaa syöjän makuaisti raa’an kalan nauttimisen jälkeen.

Sokeroitua inkivääriä on helppo lisätä koristeeksi niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin. Kokeile sekoittaa sokeroituja inkiväärin paloja sulatettuun suklaaseen, anna seoksen jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa paloiksi, näin saat herkullisia makeisia, joissa on mukavasti mausteista potkua.

Kuvat: Chiot’s Run ja Renée S. Suen


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.