5 unenpuutteesta johtuvaa ongelmaa

5 unenpuutteesta johtuvaa ongelmaa
José Gerardo Rosciano Paganelli

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri José Gerardo Rosciano Paganelli.

Kirjoittanut Ekhiñe Graell

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Huonosti nukkuminen on yksi kaikkein yleisimmistä elintapaongelmista aikuisilla, ja se saattaa aiheutua monista eri syistä. Unenpuutteesta voi kuitenkin sen yleisyydestä huolimatta aiheutua äärimmäisen vahingollisia seurauksi ihmisen terveyden kannalta.

Tässä artikkelissa haluammekin kertoa viidestä yleisestä oireesta, jotka ovat seurausta unenpuutteesta, joko unen määrää tai laatua koskien!

Mitä ongelmia unenpuutteesta voi aiheutua

ongelmia unenpuutteesta

1. Lisääntynyt altistuminen sairauksille

Huonosti tai vähän nukkumisen yksi kaikkein selkeimmistä seurauksista on se, että ihmisen immuunisysteemin kunto heikkenee. Tämä tarkoittaa sitä, että olet alttiimpi sairastumaan, ja tämä alttius koskee ennen kaikkea viruksia sekä bakteereja kuten flunssaa. 

Itse asiassa immuunisysteemin vahvuuteen vaikuttaa kaikkein eniten juuri unen vähäisyys tai sen huono laatu. Kun nukut hyvin, on lähes varmaa, että pysyt terveempänä ja tunnet myös olosi paljon paremmaksi.

2. Unirytmiä koskevat muutokset

unenpuutteesta johtuvat ongelmat

Kun nukut huonosti, on todennäköistä, että unirytmisi ja unen prosessi muuttuvat. Siksi huonosti nukkumisen selkeä merkki onkin se, että nukahtamisesta tulee vaikeaa.

Samalla saatat myös herätä paljon aikaisemmin kuin herätyskellosi määräisi, ja tämä tarkoittaa tietysti sitä, että et nuku niin paljon kuin elimistösi oikeasti tarvitsisi.

On selvää, että tällaisella unen häiriintymisellä on pitkälle meneviä seurauksia, jotka saattavat olla elimistöllesi todella vaarallisia. Siksi sinun tulisikin kiinnittää todella paljon huomiota siihen, miten nukut, vaikka moni ei otakaan tätä ongelmaa huomioon.

3. Pitkäkestoinen uupumus

Krooninen uupumus on myös yksi huonosti nukkumisen aiheuttamista seurauksista. Tämä kroonisuus tarkoittaa sitä, että kärsit väsyneestä olosta pitkän aikaa, ja tuntemasi uupumus lisäntyy yleensä ajan kuluessa.

Kun olet tällä tavalla uupunut, on monia asioita, joita et pysty tekemään tai joita et jaksa tehdä kunnolla. Tällöin onkin erittäin yleistä, että ihminen ei pysty tekemään tehtäviään töissä hyvin, tai että hän ei pysty hoitamaan normaaleja päivittäisiä asioitaan.

Kun olet aina väsynyt, saatat muun muassa joutua onnettomuuteen töissä tai asettaa itsesi johonkin muuhun sellaiseen tilanteeseen, joka asettaa asiat vaakalaudalle.

4. Vatsaan liittyvät ongelmat

ilmavaivat voi olla merkki unenpuutteesta

Kun et saa riittävästi hyvälaatuista unta, on tällä omat seurauksensa myös ruoansulatuksellesi, ja nämä vatsaongelmat koskevat erityisesti naisia. Kun ihminen nukkuu huonosti, on tavallista kärsiä ripulista ja ummetuksesta, sillä normaali ruoansulatuksen rytmi on muuttunut unimuutosten seurauksena.

Ei myöskään ole tavatonta saada ilmavaivoja ja ruoansulatuksen ongelmia syömisen jälkeen. Jotkut sairaudet, kuten muun muassa mahakatarri ja paksusuolentulehdus, saattavat myös olla yhteydessä huonosti nukkumiseen.

5. Syöt paljon sokerisia ruokia

Unenpuute johtaa tietysti myös energian vähäisyyteen, ja elimistösi tuntee tarvetta syödä sellaisia ruokia, joista se saa paljon sokeria. Näitä ovat tietenkin erityisesti makeiset.

Sokeristen tuotteiden ja ruokien liiallisen syömisen seurauksena on kuitenkin varsin todennäköistä, että alat lihomaan ilman mitään muuta ilmeistä syytä.

Tämä tarve syödä sokerisia ruokia sekä siitä seuraava lihominen voivatkin siis olla oire siitä, että et saa niin paljon tai niin hyvälaatuista unta kuin elimistösi tosiasiassa tarvitsisi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Vera, A. (2010). Dormir Bien. Consejo Editorial de Educación Pública Del Royal College of Psychiatrists. https://doi.org/10.1517/13543784.7.5.803
  • Monterrosa, A., Ulloque, L., & Carriazo, S. (2014). Calidad Del Dormir , Insomnio Y Rendimiento Académico En Estudiantes De Medicina (*). Duazary. https://doi.org/10.21676/2389783X.814
  • Labrador, D. (2011). La importancia de dormir bien para aprender. Discapnet.
  • Chóliz, M. (1999). Sueño, activacion y trastornos del sueño. Universidad de Psicologia UV. https://doi.org/10.1093/mollus/60.1.47
  • Hanson JA, Huecker MR. Sleep Deprivation. [Updated 2020 Oct 15]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2021 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK547676/
  • Medic, G., Wille, M., & Hemels, M. E. (2017). Short- and long-term health consequences of sleep disruption. Nature and science of sleep, 9, 151–161. https://doi.org/10.2147/NSS.S134864
  • Milrad SF, Hall DL, Jutagir DR, Lattie EG, Ironson GH, Wohlgemuth W, Nunez MV, Garcia L, Czaja SJ, Perdomo DM, Fletcher MA, Klimas N, Antoni MH. Poor sleep quality is associated with greater circulating pro-inflammatory cytokines and severity and frequency of chronic fatigue syndrome/myalgic encephalomyelitis (CFS/ME) symptoms in women. J Neuroimmunol. 2017 Feb 15;303:43-50. doi: 10.1016/j.jneuroim.2016.12.008. Epub 2016 Dec 14. PMID: 28038892; PMCID: PMC5258835.
  • Hyun, M. K., Baek, Y., & Lee, S. (2019). Association between digestive symptoms and sleep disturbance: a cross-sectional community-based study. BMC gastroenterology, 19(1), 34. https://doi.org/10.1186/s12876-019-0945-9

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.